GoogleTranslate

torstai 19. syyskuuta 2013

Katkeruus ja kyyneleet.

Mä heilun yleensä linjalla kuin heinämies. Kuuntelen musiikkia, laulan ja tanssin. Työkaverit nauraa ja mulla kuluu aika ja selkä pysyy vetreenä. Siis oikeesti, jos olen maksanpoistovuorossa, siinä seistään paikallaan ja se ei sovi mun selälle yhtään. Puolessa tunnissa alkaa tuntumaan ristiselässä, mutta kun jammailee samalla, ongelmaa ei ole.
Tiistain myrskyä

Kuuntelen Spotifya, tänään oli vuorossa suomipoppia-lista. Kuuntelin Vesku Loirin-Hyvää puuta ja mulla oli täysi työ pitää pokka, mun tuli niin helvetinmoinen ikävä äitiä, taas. 7 vuotta, eikä ikävä hellitä. Se ei hellitä koskaan, tiedän.
Sundlaug-uimalamme

Kävelin kotiin, yksin, poikkeuksellisesti. Ruokin sorsia ja mietin sitä iänikuista rakkautta. Sillankaidetta vasten oli hyvä itkeä.  Kai se rakkaus on sitä, kun antaa toisen mennä, aidoimmillaan. Ainakin minulle. Enkä voi väittää, olen niin katkera. Katkera siitä, että jotkut asiat ovat vain auttamattoman myöhässä, 10 vai 25 vuotta, vai jotain siltä väliltä.
Poreita pohjassa

Käytiin uimassa, 5 päivän tauon jälkeen. On se vaan niin huippua. Odotan vain sitä, kun pääsen ensimmäisen kerran pitkästä aikaa uimaan lumisateeseen.
Minä ja Ingibjörg

Ingibjörg

1 kommentti:

  1. Ikävä jää...
    Sulla taitaa olla melkoisen hyvä itsetutkiskelun aika siellä Islannissa ollessas. Väkiselläkin on annettava ajatusten tulla ja kulkea.
    Kun luen sun blogia niin välillä harmittaa sun puolestasi, välillä jopa hörähdyttää mm. noi sun työjutut.
    Tiedän, että sinä pärjäät. Vaikka vähän "ontuenkin" välillä.
    Oot mun ajatuksissani usein!

    VastaaPoista