Islannista, rakkaudella

Päätin vastata kysymykseen näin, millaista elämä täällä on.

Geotermistä lämminta vettä

Olen asunut täällä vasta reilun vuoden, enkä siis ollut täällä 2008 kun maailma pysähtyi. Olen lukenut ja kysellyt asiasta. Tarinoita on monia, kohtaloita.
Yksi kertoi tapelleensa vaimon kanssa ennen kollapsia jatkuvasti, kun naapurilla oli kaksi uutta autoa, uusi kylppäri ja 20 000 litran kuuma-allas pihassa. Lainaa olisi saanut, tuosta vain.
Pahimmillaan pankit lähettivät postissa valmiita luottokortteja, joissa oli napakka luotto valmiina, sopimus syntyi automaattisest, kun käytit korttia ensiimäisen kerran.
Osa islantilaisista siis todella eli elämää, johon ei ollut resursseja eikä varaa.
2008 tuli ja monelta meni alta se asuntokin. Vain maltilla lainaa ottaneet ja ne jotka pysytyivät pitämään työnsä ja mahdollisesti haalimaan lisähommia, selvisivät.
Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, on asiat toisin.
Asuntolainan saat vieläkin suhteellisen helposti, jos kohde on kunnossa, kohtuuhintainen ja sinulla on näyttää toteen vakituinen ansio ja 20-30 Prosenttia käsirahaa.
Mutta duunari ei täälläkään rikastu. Mun lähtökohta tänne muuttamiseen on toki karvain, tulin norjalaisen "kullan" huuhdonnasta, kalateollisuudesta pohjoisesta, jossa palkka on kova, mutta esim. asumiskustannukset kohtuulliset verrattuna Osloon.
Mun lyhyen ajan tuntemuksia islantilaisesta elämästä. Ei autenttisia ja vielä näkökulmana asuminen kaukaisimmassa kolkassa, pääkaupungistä nähden.

Olen töissä hotellissa, jossa peruspalkka on alta 1400 ISK:a. Normaali palkkakertymä nettona meidän tyttösillä on noin 220-260 tuhatta, netto. Vuokra kunnan kaksiossa on 90 tuhatta plus sähkö. Normaalis sähkönkulutus on n. 15 tuhatta kesällä ja 25 tuhatta talvella. Puhepaketin puhelimeen saa 8000:lla kuussa.
Maitolitra maksaa 170 kruunua, puolikiloa juotavaa kahvia 600 kruunua ja nakkipaketti 580. Oluttölkki viinakaupassa 360 kruunua ja iso tuoppi kapakassa tonnin. Vanhan auton vakuutusmaksu, perus, on 100 tonnia vuodessa ja autovero pikkuisen alle. Kohtuullinen pesukone maksaa 100 tonnia ja kahvinkeitin 20. Kymmenen vuotta vanha Toyatan Avensis maksaa miljoonan. Ja viikko Kanarian saarilla 200 tuhatta pariskunnalta.

Kivimunia kotikuntani keskustasta

Lista on sekava, mutta on tarkoitus antaa kuva siitä mitä palkallasi saat. Pidät sillä elämää yllä, maksat vuoran ja muut pakolliset, mutta toivot ettei pesukone ja auton pakoputki hajoa samassa tai edes peräkkäisinä kuukausina.

Minä painan töitä kuin hullu, viimeviikon saldo viideltä päivältä 75 tuntia. Palkka on sopimuspohjainen, saan "ikälisää" vanhoista ravintola-alan duuneista, jonkinmoisesta vuoropäälikön vastuusta ja hoidan muun työnohella jonkun verran myynti- ja varauskantaa. Mun tunti on yli 600 ISK:a kalliimpi kuin "rivitarjoilijan". En osta vaatteita, enkä juo. Syön suklaata ja ostan pitkin hampain tupakkaa. Unelmoin tilanteesta, että voisin laittaa sen 1250 kruunua päivässsä johonkin muuhun kuin siniseen Cameli toppaan. Saan raavittua kokoon kesäkuukausina burnoutin rajamailla 500 tuhatta taskuun kuukaudessa. Maksan lainaa pankkiin reilun 100 tonnia talosta.
Mutta jos olet vieläkin velkaa valtiolle, palkastasi voidaan napata 75 prosenttia ennen veroja ulosmittausta. Jos hommaat vuotavat suonikohjut kiusakseksi, niin kuin minä, joudut maksamaan 100 tonnia omavastuuta hoidosta. Yhden hampaan poisto maksaa 50 tuhatta, kunnallisella hammaslääkärillä. Vero prosenttini on 47,5 kesäkuukaudet, tytot maksavat puolet pienemmistä kuukausituloista 22 prosenttia.

Yhteenvetona, jos olet valmis painamaan hommia hulluna, saat kivan toimeentulon. Pitää vain toivoa, ettei satu mitään. Hoitaa asiansa, ettei joudu ulosmittauksen piiriin ja pysyä terveenä. JA toivoa, että hallitus tekee oikeita päätöksiä. Vuoden alussa päätettiin viisaasti nostaa kirjojen arvonlisäveroa ja laskea televisioiden. Tyhmä kansa on helppo ohjailla, kirjoitti joku viisas asiasta nettilehdessä.

Pääsiäistä ja lukuorgasmi

Takapihan vesiputous

Hidasta ja rauhallista on ollut meidän kahden aikuisen pääsiäisen vietto. Crockpotissa ylikypsytettyä poron filettä, naudan palapaistia, pitsaa, lampaan koipea, siitä on meidän pääsiäinen tehty. Ja niin mämmiä, tietty, itse pikku käsin räpellettyä. Kaikkea sitä oppii ja on pakko ulkosuomalaisena yrittää, kun Prisman kymppimämmit ei ole ulottuvilla.

Luonnon muovaamaa liuskekiveä (muoks. idiootti, onko jotain muuta olemassa kuin luonnon muovaama kivi???)

Taustalla on kairaava vitutus, ollut koko alkuvuoden. Työtilanne on mitä on, kolme kuukautta jäiden polttelua, odottelua jos vaikka tänä aamuna se puhelin sois ja olis jotain tekemistä. Se on soinut n. viisitoista kertaa koko alkuvuoden aikana. Ei naurata, pankkitili nääs. Ketuttaa oma lojaalisuus, samassa kylässä missä käyn töissä, avattiin uusi, hieno kalankäsittelylaitos, Hienoine file-koneineen. Sinne oli rekrytointi joulukuussa. En mennyt, kun verokorttiani tyhjänpanttina säilyttävä työnantajani lupasi töitä koko syksyksi, talveksi ja pitkälle kevääseen. Ajattelin, että sopimus on sopimus.

Koti vuorelta päin

Ei olis kannattanut, olen siis keikkunut alle parin kymmenen prosentin tunneilla kolme kuukautta ja parasta tässä oli se, etten ole oikeutettu mihinkään kompensaatioon.


Kahdesta syystä.

Ensimmäinen on yli kymmenen kuukautta kestänyt leikki paikallisen rekisteriviranomaisen kanssa muutostani tänne. Ensin kaikki tökkäsi ovelasti mitätöityyn henkilönumerooni, joka ei kyllä estänyt verokortin saamista ja verotusta, kun olin maksavana osapuolena. Seuraavaksi törmäsin oman kylän konttoripojan besserwisseilyyn; plääh, ei tässä mitään Norjan henkkaria tarvita, suomalainenhan sä oot. Yritin nillittää, että otta nyt kopiot kaikista ja lähetä eteen päin. Ei, kun ei. Tuli sähköpostia samana päivänä, käytiin vilauttamassa sitä norskihenkkariakin. Ei kuulunut mitään ja oletin, että sillä selvä. No nyt tilanne on se, että työnantaja ei ole maksanut liitonmaksuja. Minä olen ollut laittomasti maassa neljä kuukautta yli sallitun ajan, sairasvakuutusta ei ole, matkavakuutus on ummessa kun en ole turisti ja jne. Eli ihan sama katkeeko niska vai loppuuko työt. En ole kenenkään muun kuin oman itseni ongelma. No, ei se nyt ihan niin synkkää ole, maha on täynnä ja täytyy katsoa askeleet vähän tarkemmin niin kauan kun asia on selvä. Mutta tiistaina soitan vielä kerran ja jollei asia selviä, otan makuupussini ja teen leirin henkikirjoittajan lattialle niin pitkäksi aikaa, kun mun henkilönumero on voimassa.

Vuonoa

Mutta sitten, ei valon pilkahdus vaan suoranainen helleaurinko risukasaan. Ahmaisin tänään ahneesti reilun viikon poltelleen kirjan. Islannin vuosiltaan, kokemukseltaan ja näkemykseltään konkari  Suomen lahja Islannille, Satu paukautti kirjan ulos.
Näkemykseni ja kokemukseni kirjasta on/voi vähän olla puolueellinen, koska täällä hurmaavien hullutusten maassa ollaan, mutta silti. Mun oli pakko kaivaa sukkakudin ekan kerran vuoteen käsille vain ja ainoastaan siitä syystä, että sain sillä verukkeella herutettua kirjaa koko päiväksi. Tiedätkö sen fiiliksen, kun sulla on kirja kädessä, jonka et soisi loppuvan? Islantilainen Voitta Aina on loistava kuvaus Islannista, saat maanläheisen ja kattavan kuvauksen kollapsin (aivot on narikassa, en muista suomalaista sanaa, vai onko toi suomee?) syistä ja seurauksista ja samalla tutustut saagojen hahmoihin ja kaupanpäälle aidot kuvat ja matkavinkit. Minä lukaisin ahneena e-kirjana. mutta tämä täytyy saada hyllyyn ja yrittää vielä saada kirjailijalta omistuskirjoitus.
Taidan vaatia kyseistä kirjaa pakolliseksi, tentittäväksi opukseksi jokaiselle joka suunnittelee saapuvansa Islantiin muuta kuin pitkäksi viikonlopuksi.

Kaukana siintää Hamraborg

Munarikasta!

Käytiin muuten koluamassa vuoren alarinnettä, sieltä kuvat.

Vuosi 2014

Tammikuussa olin vielä laitostumisen jäljiltä, edellisen syksyn Islannin keikan, sekaisin. Työpaikan valo ei enää valaissut, kymmenien loisteputkien valo ei enää yltänyt nurkkiin. Oikeasti, tutkailin työpisteeltäni monesti, mitä oikeasti oli ennen niin kirkkaalle keinovalolle tapahtunut. Ei mitään, pimeys oli minussa. Syksyn työkokeilu ei mennyt niin kuin suunnittelin, sosiaalisessa mielessä. Ajauduin omaa tyhmyyttäni ja uskoni menettäneenä suunnitelmastani.

Helmikuu toi toivoa, minussa alkoi elää salainen suunnitelma. Aloin tutkimaan reittejä ja kesätyömahdollisuuksia, mutta olin itse se epäileväinen tuomas.

Maaliskuussa kävin taas kerran tutustumassa tulevaan kotimaahani ja siihen suureen rakkauteeni. Tutustumassa tavalla johon ei oikein koskaan ollut ollut mahdollisuutta aikaisemmin, arjen kautta.

Huhtikuu oli pitkä ja hermostunut, pakkasin ekat viikot ajatuksissa ja viimeisen viikon konkreettisesti. Käänsin auton tupaten täynnä kohti etelää, kirjaimellisesti viimeinen päivä.

 Viides toukokuuta ajoin kotiin, jota en ollut koskaan nähnyt. Kävin epäonnistuneesti kokeilemassa viikon verran reissuhommia, mutta juoksin onnellisesti häntä pystyssä kotiin, kun sain ihmeen kaupalla naapurikunnasta työmaan.

Kesäkuussa saimme idean, hullun ja mahdottoman. Ostaa tämä suuri ja vanha talo. Yritimme, mutta vastaus oli vain ei. Annoimme molemmat periksi, vaikka toisillemme näyttelimme toiveikkaita.

Heinäkuun alussa paniikki yritti vallata, kahden kuukauden päästä asunnottomina, ei ylentänyt mieltä. Kävimme viemässä paperit kahteen pankkiin, ilman todellista toivoa. Ensimmäinen ei pettänyt, vastaus oli ei. Toinen yllätti, tervetuloa asiakkaaksi ja yht'äkkiä kaikki tuntui selviävän. Mutkia tuli, mutta kaikkiin löytyi ratkaisu. Viikkoa ennen kuin aika kääntyi elokuuksi, oli talo meidän. Takapakkina oli rakkaani lasten peruuntunut kesäloma Hamraborgissa, ilman greencardia ei olisi ollut Amerikkaan takaisin asiaa.

Elokuussa kävin näyttämässä rakkaalleni kotimaatani muutaman päivän, rakkaimmat ystäväni. Minimaalisen perheeni Suomessa ja päivän verran tallinnaa. Maksoin kuuden päivän lomasta hinnan, kolme viikkoa töitä, tauotta.

Syyskuu toi uuden työn talveksi ja vei miehen merelle. Istuin illat yksin vanhan liikuntasalin sohvalla ja mietin valintojani. En katunut, yksinäisyys on tullut yhdeksi hyveeksi. Vanha, joku sanoisi.

Lokakuu tuli ja meni, en muista mitään.

Marraskuu hukkui myös, arkea. Ei mitään, haalessa vedessä.

Joulukuun alku oli suunnittelua, aikatauluja, ruokia, lahjoja. Ilman stressiä. Puolesta kuusta sain luokseni odotetuimmat paketit. Pienen perheeni. Viikkoa myöhemmin saapuivat ne amerikan tuliaiset, jotka eivät päässeet kesällä. Vuoden viimeisen viikon, söimme, nukuimme, pelasimme ja nautimme olemisesta, yhdessä.

Nyt tammikuun alussa, olo on hiukan haikea. Kuusi talvea meni rapatessa jaksamisen äärirajoilla elämäni mielenkiintoisimman työ parissa. Norja jäi taakse, mutta näin minä sen halusin.

I can't believe it!!!

Taustalla soi siis Bitbullin sovinistiräppi.
Mutta. Viikon päästä mä saan mun kaksi Rakasta Ihmistä tänne, Islantiin. Jouluksi!!! Mä en todellakaan voi uskoa tätä.

Vino maisema työmatkan varelta.

Mä olen nähnyt ne viimeksi huhtikuussa. Mun ainokainen on täyttänyt tällä välin sen maagiset kahdeksantoista.
Meille on muutenkin luvassa oikeen superperhejoulu. Ukkokullan kaksi keskinmäistä tenavaa tulee Jenkkilästä ja kaksi nuorinta tuosta vuonon toiselta puolelta.
Ja voi olla että appi- ja anoppikokelaatkin vastoin kaikkia ennustuksia saapuu joulun viettoon. Siis meitä on vähintään se kahdeksan joulupöydässä.
Muru kävi hakemassa pari viikkoa sitten keväällä syntyneen possun takajalan. Minä ruiskusuolasin elämäni ensimmäisen joulukinkun itse, se odottelee pakkasessa aatonaaton uunittelua.
Velipoika tuo tullessaan sinappia hunnuksi, siihen ei kelpaa kuin Turun sinappi.

Sitä ruiskusuolausta

Kun kävin syksyllä poimimassa lanttuja, on tarjous vielä voimassa eli lanttulaatikkosta tulee lähiruokaa. Porkkanat täytyy ehkä ostaa, Appiukon on niin pieniä, etten taida jaksaa kuoria, maku olisi kyllä ennemmän kuin kohdallaan. Tehtävänä on murtaa vielä kielimuuri ja yrittää löytää oikein jauhoinen ja siis imeltyvä perunalajike laatikoksi. Pakastamisessa on maksaa, josta ajattelin väsätä maksapateeta ja -laatikkoa. Voitaikinasta torttuja, hillo täytyy keittää itse. En  ole löytänyt paistonkestävää luumu- enkä omenahilloa.

Appiukon kukko, joka menehtyi eilen tulipalossa

Lisäksi on ne islantilaiset jouluruuat, joista luonnollisesti vastuun ottaa Ukkokulta.
Joululahjat ovat suunniteltu, osa tilattukin. Päätettiin kuitenkin panostaa ruokaan ja tunnelmaa täällä ja miettiä lahjat tarkkaan.

Portti pukien paratiisiin

Siis minä voin lauleskella 8 päivää mun jouluun on. Viikon päästä sunnuntaina ajellaan Appiukon luo, yövytään ja maanantaina aamulla ajetaan kansainväliselle lentokentälle hakemaan eka erä joulun odotetuimpia vieraita.

Hamraborg, Tahdotko sina ottaa tuon naisen puolisoksesi? Tahdon!

Niin. Siita tuli muutakin kuin vuokrattu koti muutamaksi kuukaudeksi.
Siita tuli projekti.
Tanaan kavin kirjoittamassa loput nimet paperiin, siirtamassa viimeisetkin roposet entisen omistajan ja kiinteistovalittajan tilille. Nyt odottelen muutaman paivan lainhuudatustodistusta.
Vajaa kolme kuukautta taalla oloa takana ja olen nainut pankin muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.
Haalinut lahes nelja sataa neliota vanhaa koulua/kylataloa sarakseni.
Miksi? Koska jossain ihmisen pitaa asua, enka halunnut muuttaa minnekaan muualle. Asumisesta pitaa maksaa ja nailla suhteettomilla vuokrahinnoilla on puolet halvempaa ruokkia pankkia, kuin vuokranantajaa.
Ja ajatus tuntui hyvalta, yhta hyvalta kuin syöksya tuon miehen peraan, jonka kanssa taman projektin jaan.

Niin, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, olen ensikesana osapaivainen matkailuyrittaja. Talo on toiminut vuoden -63 jalkeen peruskouluna, kylatalona, puhelinjakamona, joogakeskuksena, lasten kesasiirtolana ja hotelli-ravintolana. Lahes sataneliöta vanhaa liikuntasalia olohuoneena, nelja vessaa, kaksi kylpparia ja seitseman makuuhuonetta. Ajatus olisi osapaivaisesti tarjota simppelia majoitusta aamupalalla. Talossa on vermeet vaikka sadan ihmisen ruokkimiseen edellisen hotelliyrittajan jaljilta, mutta mina luotan kuitenkin palkansaajana pysyttelevan huolettomuuteen. En edes kuvittele itseani elattavani petaamalla sankyja ja sekoittamalla skyria omassa kodissa.

Toita talossa on saman verran odottamassa kuin neliota, on ulkorappauksen korjaamista ja maalaamista, salaojitusta ja ulkoseinan eristamista, maalaamista sisalla, uuden lattiapinnoitteen tarvetta. Porakaivo pitaisi teetattaa, uusia isompi paskatankki, muutama ikkuna taytyy uusia ja ei uusi ulkoovikaan haittaisi talven tuiskuissa.
Mieli unelmoi keittiön siirtamisesta pienemman olohuoneen paikalle, vanhan keittiön valjastamista henkilökohtaiseksi kylpykeskukseksi. Uima-allas houkuttaisi.

Tekstista puuttuu suomalaiset ææ:t, olen yövuorossa työkoneella. Painoin ensimmaiset nelja tuntia ilman tauon taukoa. Nyt on kuivakamppeet yli 100 hengen aamiasta varten pöydalla, enaa taytyy keittaa kahvia, nostella kylmasta ruuat pöydalle, keittaa puuro, soittaa 40 puhelin heratysta, paistaa leivat.... Ja ajaa kotiin, omaan kotiin.

Viela ei ymmarra kokanaisuutta, mutta ilo kuplii jossain rintalastan takana.

Se oli toisen kerran elamassa rakkautta ensisilmayksella, Hamraborg Saatana!