 |
| Minun Jonnini, Jonni minn. Täällä hyvin tyypillinen tapa puhtella. |
Laiskaa on, päivitystahti ja välillä elämänrytmikin.
Työt menevät sekteissä. Kun myrskyää, saa maata viltin alla sohvalla suklaata syöden ja verestäen äidinkieltä amerikkaisilla hömppäsarjoilla suomalaisilla teksteillä höystettyinä.
Viikonloppu meni taas rapatessa, pari siimaa statiiville, alkaen kello kahdeksan. Yhdeksänmaissa kortonki päälle, puukko käteen ja turskalta suolia ulos. Muutaman tunnin turskajumpan jälkeen muutama siima lisää ja kotiin iltapäivällä tai illansuussa. Riippuen jaksamisesta ja siitä onko Ukkokulta kotona vai merellä.
 |
| Noin 15 metriä kuollutta lihaa |
Viikko sitten sunnuntaina kokeiltiin taas miten selvitään stressitilanteesta. Ja harjoiteltiin miten selvitellään kielivammaisena asioita.
 |
| Ei hajuhaittaa, pari pakkasastetta. |
Jonni soitti mereltä poikkeuksellisesti jo aamupäivällä. Varovainen kysely kiireistäni ja suunnitelmistani. Olin vapaalla, suunnitelmana olla pukematta, tekemättä ruokaa ja hankkia kaloreita kahvilla, pullalla ja amerikkaisella juustomakaroonilla. Mies varovasti tiedusteli voisinko selvittää missä on lähin lääkäri pyhänä. Ensimmäine ajatus oli verta roiskuvasta haavasta jossain valtimon lähellä. Mutta oireet olivat työntekoa haittaava rintakipu ja vasemman käden kummallisuus. Hillitsin itseni kirkumasta ja mies kertoi toppuutelleensa koko yön kipparia soittamasta helikopteria. Oikeasti, jouduin puremaan huultani, etten sanonut mitään epäystävällista. Asiasta neuvoteltaessa, sovimme minun selvittävän lähimmän lääkärin ja mies lupasi myöntyä helikopteriin jos olo vähänkin huononisi. Kun kyselin maihin tulo aikaa, sain ansaitsemani vastauksen. Ei mitään tietoa. Kuusi makasiinia meressä ja virtauksen voimakkuudesta riippuen 3-4.5 tuntia matkaa maihin.
 |
| Ikuisesti sulkeutuneet silmät, tuli kyllä vähän surku. |
Yritin etsiä onnettomalla kielitaidollani oikeaa numeroa netistä. Soitin lähimpään sairaalaan. Numero käytässä ma-pe, vastaaja luetteli kertaluontoisesti kolme muutam numeroa, mutten ymmärtänyt mihin tarkoitukseen . Soitin vastaajaan kuusi kertaa saadakseni numerot paperille. Mikään numero ei vastannut tai ollut käytössä sunnuntaisin. Soitin 112:en, selitin asiani ja sain 30:ssä sekunnissa sairaanhoitajan numeron lähisairaalaan. Soitin ja selitin, hoitaja kuunteli ja kyseli. Ja kyseenalaisti myös miksi miestä ei haettaisi helikopterilla. Sanoin, ettei se halua. Hoitaja lupasi ottaa yhteyden lääkäriin ja soittaa mahd. pian takaisin. Tupakan mittaisen tauon jälkeen puhelin tosiaan soi ja sairaanhoitaja antoi minulle naapurikylässä olevan päivystävän lääkärin numeron. Soitin ja selitin, kolmannen kerran. Lääkäri oli nyrpeä ja ehdottamasti sitä mieltä, että mies pois laivalta helikopeterilla ilmeisen sydänkohtauksen takia. En uskaltanut antaa lupaa. Saarnan jälkeen seuraava ehdotus mallata ambulanssi ja kyseinen lääkäri vastaan satamaan, en taaskaan uskaltanut, kun maihintuloaikakin harotti useita tunteja. Lupasin soittaa, kun tietäisin lähemmän ajan ja viimeistään kun saisin miehen satamaan, ENNEN kuin ajaisin metriäkään minnekään. Sitten häröiltiin noin viikolta tuntuva päivä kotona, osaamatta tehdä sitäkään vähää. Luulen parketissa olevan hennot taahausjäljet hermoilun tuloksena. Loppujen lopuksi viisi tuntia myöhemmin Jonni soitti arviodun saapumisajan, kello kuusi tai seitsemän. Olo ehkä hiukan parempi, mutta ei lähelläkään hyvää. Maalasin naamani ja käherin kuontaloni. Ensimmäisen kerran puoleen vuoteen tein parhaani näyttääkseni ihmiseltä.
 |
| Maanomisajan jälkiä, talteenotettu alaleuka hampaineen. |
Tarjosin pikakahvit suomalaiselle nuorelleparille ohikulkumatkalla ja ajoin satamaan odottamaan, tuntia liian aikaisin.
Ajoin hävyttömästi kaijalle, trukkeja ja karreja väistellen. Tolpillaan, mutta silminnähden huonovointinen mies ei vastustellut ja lykkäsin puhelimen välittömästi käteen ja lääkäri antoi luvan matkata 50 kilometriä omalla autolla.
Lääkäri, noin kuusikymppinen tukeva issikka oli tosi tympeä, meille molemmille alkuun. Kyseli mieheltä ummet ja lammet. Kuunteli, mittasi ja lähetti sydänfilmiin.
Kaikki kunnossa, kipu rintalihaksen tulehduksen aiheuttamaa. Lääkettä ja lepoa. Ja jumallallinen helpotus molemmille.
Multa pääsi poru kun päästiin vihdoin parin tunnin jälkeen autoon ja kotimatkalle. En itkenyt kyyneltäkään koko päivänä, olin viilipyttymymäisen rauhallinen soitellessani ympäriinsä ja selvitellessäni lääkärin sijaintia. Mutta. Kun tilanne oli ohi, märisin kuin pikkulapsi. Mitä se sitten on, itsehillintää vai hyvää kriisitilanteen hallintaa..
Helvetti kuinka paljon tuota miestä rakastan ja poden menettämisen pelkoa. Tajusin takaraivossa olleen koko päivän se ajatus, mitäs jos...
 |
| Penis, että. |
Rakastetaanko vaan. Ja haistatetaan vitut kaikelle turhalle.
Ja vinkiksi itselle ja muutamalle muullekin. Jos ei ole mitään hyvää eikä kannustavaa sanottavaa, niin pidetäänkö se suu supulla.
Ps:kuvat on viimeviikon myrskyn tuomasta ryhävalasparasta.
 |
| Mikään ei ole itsestäänselvää, yritän muistaa. |
