Paska homma

päiväni Húsavíkissa ovat luetut, ainakin tältä erää.

Paska, ihan ehta semmoinen, muttei kyllä ihmisen.

Työt loppuivat maanantaina ja huomenaamulla kello yhdeksän jatkuu matka kohti Reykjavíkia. Yö hotellissa, jonkin moista humputtelua rakkaan Kobbin kanssa ja Selfossin kautta Árnesiin perjantaina ja uudet työkuviot harjoitukseen lauantaina. Näin on suunnitelmat, mutkana matkassa on särkynyt peukalo.

Sorsatkin ovat lähteneet.

Talvi alkoi eilen

Kävin näyttämässä sitä lääkärille, kuvauttamassa sitä ja vielä ortopedille, vielä on jäljellä käsikirurgi reilun kahden viikon päästä. Ei tule vanhuus yksin, eikä vanhat vammat ole aina vanhoja, niitä voi näppärästi uudistaa, kun ei tiedä enää mihin sattuu. Saa mukavasti aikaan isompaa vahinkoa. Viittaa alkukaudesta vaivanneeseen hartiahelvettiin, joka meinasi välillä viedä tajun. Luulen, että muutamat aamupäivät meni jonkinmoisen kipushokin rajamailla, kun jälkeen päin muistelee. Ei siinä ehtinyt, eikä tajunnut yhtä mukana laahaavaa peukaloa paljon laittamaan merkille.

Viimeinen silmäys teurastomolle

Tämän kaupan takapihalta alkoi monta mukavaa matkaa

Mitä reissu antoi ja mitä otti? Lista on pitkä ja mutkikas. Suuria tunteita, ikävä jää, Ihmistä, ihmisiä, paikkaa ja tunnelmaa.
Keikka on ollut luopumista, pettymistä omiin tunteisiin. Pettymistä rakkauteen ja lupauksiin. Rajua todellisuutta, ikävää ja sen purkamista. Intohimoakaan unohtamatta. Fyysistä kipua, sietokyvyn rajoilla. Ystävyyttä ja siihen pettymistä. Myös vanhemmuutta, ylläriylläri. Känniä ja krapulaa. Tuskastumista kielimuuriin ja hetkiä kun ei ole sanoja.
 Vahvistunut käsitys tiettyjen kansanryhmien röyhkeydestä ja orkidea-asenteesta. Ilo siitä, kuinka pienellä vaivalla sitä loppupeleissä vielä tämänkin ikäisenä oppii uusia asioita. Ihania tuttavuuksia, issikkatytöt lähtivät maanantaina kotiin järjestäen, meinas tulla tippalinssiin, kun "tyttäreni" Ólina lähti. Enkä olisi vielä halunnut miltei ketään päästää.

4 kertaa tuli asioitua, ei paha kuitenkaan

Palapeli valmistui tänään, ei hetkeäkään liian aikaisin

Helpotusta myös. Ei ole ihan yksinkertaista sopeutua enää tällä ikää moiseen yhteisöasumiseen, vaikkei minua rankaistukaan samanlailla kämppiksellä kuin muita. Silti, edes tupakalle et pääse joutumatta jonkun kanssa puheisiin, aina ei jaksaisi. Silläpä nuo tarkkaan varjellut morrotus-sunnuntait olivat enemmän kuin tarpeepeen. Sunnutaisin kävin kävelemässä, uimassa, syömässä ja kirjoittelin omiani ja valmistuin työviikkoon. Tänään tuli 8 viikkoa täynnä tässä sympaattisessa kylässä. 7 viikkoa olisi tarjolla töitä seuraavassa paikassa, jos pää ja peukalo kestää. Yksi lentolippu olisi 18. päivä Norjaan. En tiedä vielä, todellakaan. Ja tarviikokaan, ei tarvi.

Ruotsalaisnuorten iltahupi

Viimeinen ilta ja hotellin parkkipaikka

Itkemättä tätä ei taputella, itkin eilen, itkin tänään ja itken huomenna ja kenties vielä monta kertaa sen jälkeen.

Nuoret lumisotasilla, myhäilin turvallisen matkan päästä.

Kiitos kaikille, työkavereille ja työnantajalle. Kommuunin väelle ja henkilökunnalle. Paikallisille ja muualta tulleille. Ja suurin kiitos Sinulle, joka teit tästä keikasta spesiaalin.

I will be back, i hope...

 Sydän jää tänne, mutta toivon että siitä pidetään hyvää huolta ja voin tulla hyvillä mielin turskakauden jälkeen katsomaan miten sitä on täällä hoidettu. Vittu!!!!!!!!!!!!!

Miten iskeä islantilainen mies?

No ei sitten niin mitenkään.
Voiko minkään muun kansakunnan miehet olla niin sisäänpäin lämpiäviä, tuskin. Olin jokunen viikko sitten nuorison kanssa Reykjavikin yössä ja tytöt valittivat kuinka vaikeaa on lähestyä islantilaisia miehiä/poikia. Jäin seuraamaan sivusta, kun ei ollut tarvetta lähteä kokeilemaan omaa onnea. Ja todelta näytti tyttöjen huoli, poikalapset viihtyivät omissa porukoissaan ja kaikenlainen tyttöjen katselu viereisistä pöydistä näytti puuttuvan kokonaan vaikka selkeästi toinen toistaan kauniimpia tyttöjä tuli ja meni.

No sitten oma empiirinen kokemukseni. Jo muutaman työpäivän jälkeen kiinnitin huomiota samassa työpaikassa olevaan mieheen, arvion iän joitain vuosia korkeammaksi kuin omani. Jututin herraa melkein joka päivä tupakkakopissa, ystävällinen mutta siihen se sitten jäikin. Mua alkoi jurppimaan. Lisäsin vähän tulta pesään ja aloin kohteliaan varovaisesti tehdä itseäni tykö. Nojasin aina sopivassa tilanteessa kylkeen/jalkaan/olkapäähän pujotellessani pöydän ja penkin välistä. Onnistuin jopa kerran pukkaamaan tissillä olkapäähän. Jututin ja jututin. Hoidin itseni samaan ovenavaukseen melkein päivittäin töiden päätteeksi. Ei mitään, ei sitten niin yhtään mitään. Ei edes kunnon katsekontaktia.

Lähes kolmen viikon piirittämisen jälkeen jäljitin miehen kellokortille, että sain oikean nimen selville. Viikon mietin ja laitoin kaveripyynnön. Herrashenkilö hyväksyi sen muutaman tunnin viiveellä.

Saman viikon perjantaina laitoin pubista viestiä, että onko baari-ilta tänään. Ei tänään, oli lyhyt ja melkeinpä tyly vastaus. Minä vastasin, että ehkä joku toinen kerta. Vastaus oli ehkä huomenna ja hyvää yötä. Minä pähkäilin islanninkielisen vastatoivotuksen ja sain vastaukseksi hymiön. Noh, olin ehtinyt siinä harvakseltaan vaihdeltujen parin viestin aikana juoda muutaman oluen ja niiden suomalla itseluottamuksella laitoin vielä, tietäväni että olen liian suorasukainen, mutta herrassa on jotain spesiaalia. Vastaus oli, että on käytänöllistä olla suora ja menen nukkumaan. En todellakaan tiennyt mitä pitääisi ajatella. Tunsin tehneeni itsestäni enemmän kuin pöllön.

No, seuraavana päivänä ei minua olisi pitäneet baarista pois villihevosetkaan, pitihän minun mennä kokeilemaan sitä onneani. Kyseinen herrashenkilö ilmestyi joskus yhden jälkeen ja minä tietysti juttusille. Minä en todellakaan tiennyt missä minun olisi pitänyt olla, kävin vähän väliä vaihtamassa muutaman sanan, tanssimassa, istumassa omalla paikallani, mutta en todellakaan ollut vakuuttunut olinko toivottavaa seuraa. Satuin taas läpisemään jotain, kun valomerkki tuli. Herra totesi että meidän pitää mennä ulos. Takerruin "me"-sanaan ja kipitin perässä. Ensilumi ja minulla korkkarit. Kun pääsin parkkipaikalle, herra mulkaisi minua. Ja ensimmäinen ajatus oli, että mitä veetä minä seuraan. Samalla hetkellä piikkarit ja ensilumi teki tepposet ja olin kirjaimellisesti lentää pyllylleni. Kysyin viimeisenä epätoivon eleenä kyytiä. Se sentään luvattiin. Istuin autoon ja loppu onkin historiaa.

Minä en ole koskaan tehnyt moista työtä päästäkseni jonkun juttusille, issikat ovat täysin mahdottomia iskettäviä, mielestäni.

Kuulumisia ja tunnelmia

Reilu viikko taas kulunut. 7 viikkoa takana ja 2 edessä. Lampaita on on teurastettu yli 60 000 (kai) ja vielä olis muutama jäljellä.
Arki menee töihin. Ei jaksa, eikä pysty. Edes soittelemaan. Viikonloput menee toipuessa. Lihakset ja nivelet kestää jo melkein mukisematta. Jotain pikkukolotuksia silloin tällöin, mutta kai ne kuuluu tähän ikään ja rääkättyyn kroppaan. Paskamaisin oli, kun vasemmasta nimettömästä lähti kynsi, juurineen. Se on ollut kummallinen viikkoja, mutta irtoamaan se alkoi viikko sitten ja perjantaina suihkussa, se jäi hiuksiin kiinni ja irtos. Verta ja itkua, mutta nyt sen kanssa jo elää. Kävin sitä oikeen sairaalassa esittelemässä lauantaina, mutta ei mitään sellaista joka ei antibiotilla lähtisi.

Kynsi ja sormi, vierekkäin, yh.

Lauantaina hotellilla oli naistenilta, Konukvöld. Alkuillasta oli jonkinmoista tapahtumaa vain naisille, me hipsittiin tyttöjen kanssa vasta puolen yönjälkeen, kun ovet oli auki kaikille. Kävin jopa pubissa pyörähtämässä ja hetkuttelemassa humppukahvat kipeeksi ja matkalla ihastelin revontulia. Yö oli niin lämmin, ettei muutaman sadan metrin kävely mennen tullen korkokengissä ja lyhythihaisessa kettumekossa ollut ylivoimainen suoritus minunlaiselleni vilukissalle. Joku väitti, että lauantaina oli 17 astetta ja enkä ihmettele yhtään.

Voihan sen jalkakäytävän näinkin päättää, ainakin Islannissa.

Sunnuntain käveltiin ottotyttäreni Olinan kanssa kukkuloille uimaan. Päivän askelukset 10 km, karvan alle. Oli todella lämmin. Ylämäkeen kiipeäminen nosti mukavasti hien pintaa ja oli mukava pulahtaa uimaan. Joojoo, kävin suihkussa ensin.

Uima-altaaSTA otettu kuva. Kiitos vesitiiviille Sonylleni.

Pari tuntia meni lämpimässä vedessä lilluessa. Ja kun laskeuduimme takaisin kylään niin huoltoaseman mozzarellatikut ja kylmä cola teki terää. Sunnuntain teema oli taas ikävä, mutta tällä kertaa mukava sellainen. Joskus on niin ihana kaivata toista ihmistä.

Hyväntahtoinen heppa matkanvarrelta ja aurinkonsäde.

Mä en olisi vielä valmis lähtemään Islannista, mun henkilökohtainen retriitti on pahasti kesken. Mun on ikävä mun läheisiä, kissoja, tuttuja kuvioita ja ennen kaikkea kieltä tai siis kieliä. Suomea ja norjaa. Täällä tulee väännettyä 90 prosenttisesti englantia ja 10 prosenttia on sitten ruotsin kuuntelemista, josta en sitten osaa nauttia yhtään. Toki norjallahan niille saa vastailla, mutta silti. Ja suomea ei pääse puhumaan ollenkaan. Mutta silti, pelkkä ajatuskin lähteä kotiin keikkumaan lomautuspäivärahoille ahdistaa, töitä ei kuulemma ole. Enkä usko, että mitään mainittavampaa onkaan ennen ensivuotta. Nämä syksyt on muuttuneet kassiteurastusturskan loppumisen myötä niin puuduttaviksi. Siitähän tämä ajatus tänne Islantiin lähdöstä tuli. Enkä minä tule näissä olesuhteissa olemaan yhtäkään syksyä jäitä polttelemassa, jollei sitten ihan pakko ole. Minähän olen täällä ihan herran armosta, en uskaltaisi itseäni irtisanoa mistään hinnasta eli olen täällä ihan ja vain pelkästään pomon joustavuuden takia. Mutta jos jousto jatkuu, niin syksyt täällä Islannissa olisi parasta miten voisin nautittavia talvisesonkeja kompensoida. Pitää yrittää pitää pomo tyytyväisenä.

Kotimatkalle ehti jo kuu nousta.

Älä lue, tätä et halunnut tietää...

En tiedä, joku sekotti mun kierron ihan totaalisesti. Liekö tämän keikan aiheuttama stressi vai keväällä ja kesällä napsitut e-pillerit, kun fiksasin kiertoa sopivammaksi.
No lopputulos oli se, että mentiin neljättä kuukautta ilman oirettakaan.
Jäin oikeesti miettimään, että vaihdevuosiako se alkaa mulle tekemään, piti oikeen googlettaa. Eikä se mahdotonta tässä iässä olekkaan.
No, joku päivä viimeviikolla, sillä älyttömällä 10 minuutin tauolla, jolla ei ehdi mitään tekemään kunnolla, juoksin vielä viimeminuutilla vessaan mikä tupakan polttamisesta jäi yli. Jihuu, mikä ilo, ei ole harmooni epävireessä, ainakaan kokonaan. Juoksin kaapille ja hain tampoonin ja huikkasin kämppikselle englanniksi, että pelko vaihtareista on ainakin toistaiseksi turha. Koko naislauma purskahti nauramaan ja taputtamaan. Tilanne oli jotenkin niin vallottaman hauska, munkin mielestä.
Pointti oli tässä, mä olin oikeesti jonkun viikon ihan paniikissa, mä en kestä ajatusta, että mä vanhenen peruuttamattomasti. Rypyt ja muut sen semmoiset vielä kestän, mutta vaihtarit ajatuksenankin saa mut tuntemaan, että mun naiseus on mennyttä. Täytyy myöntää, etten tiedä koko asiasta juuri mitään, koska en halua. Haluan sulkea sen pois mielestäni, jonnekin vanhainkodin ovensuuhun. Tiedän, olen lapsellinen ja tyhmä.

Loppuun on hyvä laittaa lempiartistini sysimustaa huumoria made in Iceland. Ei naurata, ei. Muahhahahahahahahahahhahahahahahahahahahahhahhahahhaahhahahahhahahahahhahaha!!!!

Reykjavik by night and few days.

Olipahan viikonloppu, pitkä sellainen. En halua, enkä kykene menemään sen tarkemmin syihin, miksi menin, olin, jäin ja tulin. No ehkä toi tuleminen, työt kutsuu, puolet sesongista siis jäljellä.

Lauantaina kemuttiin kunnolla. Tuli siis ensimmäisen kerran käytyä Reykjavikin yöelämässä. Siellä oli melkoinen hulina. Olin aika yllättänyt, jotenkin aina ajattelen Reykjavikia pikkukaupunkina, vaikka onhan se sentään pääkaupunki. Melkoista sumussa eloa siis, enkä nyt tarkoita mitään promilleista johtuvaa. En vaan ole tottunut, enää. Ei mahda mitään, kiva oli käydä, mutta vielä kivempi oli kiskoa hame ja korkkarit hiiteen ja kääriytyä peittoon.

Ihmisiä kadulla

Näkymä jonkun kuppilan ikkunasta

Paljon näin ja koin, taas. Hetkiä, joita en tule koskaan unohtamaan. Ja olen toivottavasti askeleen lähempänä maaliani, en ehkä usko enää, mutta toivon vielä.

Yöllä, tähdet valona.

Päivällä, niin kaunista.

Vanhaa hautausmaata

Sekunttiakaan en olisi vaihtanut pois. Ja luotan siihen, että kaiken tarkoitus avautuu minullekin jonakin kauniina päivänä ja katkeruus elämän epäreiluutta vastaan himmenee.

On aika keskittyä töihin ja lampaisiin. Juoksut tämän työkeikan aikana on juostu.