Moraalitonta ja ällöttävää

sain vastaukseksi, kun keskustelin yhden ystävättären kanssa työstäni. Turkistarhaus on niin arka aihe, tiedän. Mietin pomon kanssa syitä siihen ja seurauksia esim. täydellisen tarhauksen kieltämisen seuraamuksista. Hänen näkemyksensä oli, että jos tarhaus kielletään, ei turkisten käyttö lopu. Vain tapa saada turkiksia muuttuu, hän näki esim. ongelmana rauhoitettujen ja sukupuuttoon kuolemisen uhkan alla elävien lajien kohtalon. En ole koskaan ajatellut, mutta kuulostaa järkeen käyvältä. Nämä eläimet, jotka päätyvät nahkoiksi minunkin avustuksellani, eivät ole pois luonnon kiertokulusta, eivät muuta ekosysteemiä puuttuvana linkkinä esim. petoeläinkannassa.

Lempivärini Jaguar, luonnostaan kuuro ja jää yleensä kilon verran muita värejä pienemmäksi.

Jaguar muovitaanalla

Tapa miten kuivaneita nahkoja EI saa käsitellä.

Se erikoisrukkanen, jolla minkkejä käsitellään.

Toinen juttu, se marsu, rotta tai kani siellä lastenhuoneen nurkassa. Jos häkki onkin vähän isompi ja hoito henkilökohtaisempaa, onko se paikka mihin se eläin kuuluu tai haluaa olla. Ja tosi asiahan on se, että kun sitä ihmiseen tottumatonta tanssihiirtä sieltä häkistä raastetaan lasten puristeltavaksi, kuolemanpelkoa se eläin potee. Ehkä olen kylmä ja tyhmä, mutta niin kauan kuin ihminen käyttää eläimiä omiin huvituksiinsa, ruokaan tai muuhun vastaavaan, en pysty näkemään turkistarhausta sillä silmällä, että se olisi niin paljon moraalisesti arvelluttavampaa. Edelleen peräänkuulutan eläinten hyvää pitoa ja huoltoa, oli sitten kyse siitä minkistä, gerbiilistä, kissasta, hevosesta, lampaasta tai lehmästä. Meillä on velvollisuus kunnioittaa jokaista luontokappaletta, loppuun asti. Niin minäkin teen, minä kunnioita jokaista minkkiä ja yritän tahollani toimia mahdollisimman hyvin, siihen hamaan hiilidioksiidilaatikkoon pudottamiseen asti. Mulla oli alkuun vähän ongelmia töissä, kun näin yhden tiimin tavan käsitellä minkkejä, multa meinas tulla oikeesti itku. Siinä purettiin omaa pahaa oloa ja turhautumista, minä vasikoin siitä omistajalle ja sanoin myös, jos joudun kyseiseen tiimin, lähden kotiin siltä istumalta. Mutta onneksi omistajat näkevät asian samoin kuin minä, eläimiä pitää kohdella mahdollisimman hellävaraisesti ja asiallisesti loppuun asti.

Yksi kaunis auringonlasku

Yksi kaunis auringonnousu

Salametsästys on ongelma Afrikassa muun muassa. Aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat nahkaa, sarvia ja luita. Tästä päästää ovelasti aasinsiltaa asiaan, joka liittyy tavallaan samaan ongelmaan. Yksi työkaveri oli katsonut dokkarin miehestä jostain päin Etelä-Afrikkaa, joka kasvattaa ja tarhaa sarvikuonoja, hippoja, leijonia ja jne edelleen riistaksi. Kasvattajalta oli kyselty moraalista vastuuta näiden eläimien kasvattamisesta metsästettäväksi. Vastaus oli ollut, että jollei hän kasvata niin vastaava määrä villejä eläimiä kuolee ilman minkäänlaista kontrollia salametsästyksen uhreina. Niinpä, enkä minä tarkoita, että kaiken voi selittää hyväksi, mutta ihminen on peto ja sille asialle olisi paljon enemmän tehtävää, kuin puuttua esim. turkistarhaukseen täyskielloilla ja jne. Ja onko se sitten oikeesti kenenkään etu, että tarhaus jää vain ja ainoastaan Aasian maiden varaan. Sieltä kuitenkin on peräisin järjestäen ne kaikki videot missä angorakania nyljetään ja kettuja nahkotaan elävältä. Kävin katsomassa muutaman videon sivuilta missä perään kuuluutetaan Suomeen täyskieltoa tarhauksen suhteen. Näin sairaita eläimiä, mutta tuntuisi taas unohtuvan jotain. Jokaisessa ryhmässä on piittaamattomia, oli sitten kyse ihan mistä vaan. Toinen ongelma, vallankin Suomessa, tarhaus on luontaisesti katoavaa, keski-ikä oli reilusti yli viidenkympin tarhaajilla. Uusia sukupolvia ei kiinosta. Ja metodit ovat muuttuneet, mutta ryhmä joka on aloittanut kääntämällä minkillä niskat nurin, ei välttämättä ole se helpoin opettaa kunniottamaan sitä tuotantoeläintä. Ja yksi pointti lisää, jos on 25000 ihmistä samassa tilassa, mitä luulette montaako sairautta ja vammaa löytyy? Sama se on eläinten keskuudessa, asia pitää osata suhteuttaa. Jos eläimiä on kymmeniä tuhansia, ei se märkivä silmätulehdus yhdessä häkissä ole syy lopettaa koko tarhaa. Meillä oli aina häkeillä työskennellässä "behandles" viirejä taskussa, kun näimme mielestämme hoitoa tarvitsevan eläimen, lippu häkin kahvaan ja numero ylös ja työpäivän päätteeksi lista tsekattavista eläimistä pomon lokeroon. Tsekkauksen jälkeen korttiin ilmestyi teksti mitä oli tehty ja mitkä jatkotoimet tai eläin oli kadonnut. Mutta jos tilanteet irrotetaan kokanaisuudesta, totuus yleensä kärsii. Otin muutaman kuvan todella pahannäköisistä jutuista, mutta en aio niitä tänne liittää. Haluan pitää nämä kuvat k-12 tasolla ja enkä myöskään luota siihen, etteivätkö ne päätyisi irti asiayhteydestä.

"Kunnantalo", vaikkei tämä oma kuntansa olekaan.

Tänään oli vapaapäivä, nukuin iltapäivään ja yritin käydä kävelyllä, mutta vaakasade ja tuuli saivat minut luovuttamaan, huoltikselle karkin ja energiajuoman ostoon ja kotiin nettiin nuljumaan. Ai niin, 3 viikon päästä tähän aikaan olen tod.näk. juuri rantautunut kotikulmille Norjaan. Mikä sitten on fiilis, rehellisesti. Ei kiinostaisi vähääkään. Katselin facesta tänään edellisen kotikyläni, Husavikin joulukuusi-bileitten ja ex-työnantajani joulupöytä kuvia, tuli ikävä sinne. No on siihen tietysti jokin muukin syy, mutta vielä ei ole aika avautua siitä sen enenpää tänne.

JK: Nämä ovat ajatuksiani ja hyvin vähissä määrin referointia tutkimuksista. Älä siis nosta maitoasi mun läpinöille.

Let the battle begin...

Teurastus on alkanut, viikko sitten. Olen ollut pääsääntöisesti sisällä siisteissä hommissa.
Ensimmäiset päivät olin vanhalla tarhalla paikkailemassa, kun osa minkeistä oli jäänyt punnitsematta.
Ja koin ensimmäisen huonon omantunnon.

Kurkistus pesästä

Kaksi riviä häkkejä, joissa majailee kaksi poikaa ja yksi tyttö. Tytöt olivat jääneet punnitsematta. Mun hommana oli punnita tytöt, kirjoittaa paino passiin, palauttaa takaisin häkkiin ja ottaa niiltä tyttösiltä kortit mukaan, joiden paino oli väristä riippuen alle 1400 tai 1500 grammaa. Suurin osa kevään tyttöistä on yli painorajan. Jossain vaiheessa puntarilla oli tyttönen, paino 750 grammaa, kiltti kuin mikä. Katsoi minua suoraan silmiin, kun laitoin passin teurastettavien nippuun. Tuli paha mieli.

Sisko vaa'alla ja sen veli odottamassa vuoroaan.

Viikko sitten tiistain olin ensimmäisen kerran isolla tarhalla teurastukseen liittyvissä hommissa.

Pahat Pojat

Puuhailin nahkahuoneessa vähän sitä ja tätä. Kokeilin rasvapoistajaa, en toki omaan pehvaani, vaikka sekin sitä varmaan tarvis.

Alla olevassa videossa pullukka poika leikkii. 

Seuraavana aamuna pomo nappasi mut ensimmäisenä privaan ja kyseli mun jatkosuunnitelmia. Tarjosi töitä jatkossakin. Olin ihmeissäni, mutta otettu. Ja vielä ilmoitti, että samana päivänä alkaa koulutus koneelle, joka venyttää nahan kuivatukseen.

Mun työkalu

Sitä on sitten harjoiteltu. Ekan päivän saldo oli 3 kertaa oma sormi kyseiseen koneeseen. Ei vahinkoja, mutta tippa tuli linssiin, kun jättää sormen pään puristimen väliin. Tahti on kova. Mua on painotettu koko ajan, että mun homma on vain ja ainoastaan käyttää konetta, ei mitään muuta. Ja se on mulle vaikeaa, kun se käytännössä tarkoittaa mun mittapuulla prinsessointia. Eli sitä, kun muovi loppuu koneesta, joku muu hakee rullan, kun vaunu on täynnä, joku muu vaihtaa uuden. Kun nahasta pettää nenä, joku muu laittaa tukikappaleen. Mä ymmärrän syyn, käyttämälläni koneella pystyy venyttämään maksimissan kolme nahkaa minuutissa, tavoite on 1500 nahkaa päivä, yli saa ja toivottavaa on mennä eli työpäivä on 10 tuntia vähintään ja vapaa päiviä ei ole. Jos siis käytän aikaa siihen mitä muutkin voivat tehdä, ei tulosta tule. Ja meitä koneenkäyttötaitoisia on kaksi talossa, yksi omistajista ja minä. Vähän ihmettelen, että miksi, mutta kai siihen syynsä on. Parempi kai se on opettaa yksi siihen ajan kanssa, kuin että kaikki häslää vuorollaan. Ei ihan yksinkertainen homma kuitenkaan. Kone on niin automaattinen, JOS osaat pitää nahan oikeassa asennossa ja heilauttaa hännän sekunnin palasella oikeaan aikaan pois sensorin edestä niin nahka menee oikealle paikalleen ja parilla polven painalluksella nahka on oikeassa kuosissa. Mutta siinäpä se onkin, se oikea asento ei ihan mene kohdalleen läheskään aina ja se hidastaa tahtia ja ärsyttää. Mutta kaipa se siitä, kun toivottavasti tulevasta aamusta lähtien jos koneet toimivat, ei tarvi enää tehdä ylläpitohommia. Vähän jännittää, että miten sitä kestää kelkassa.

Oodi

 Tekniikkaa on hiottu, nopeutta tulee, pikkuhiljaa, vielä on petrattavaa. Ennätys tähän mennessä, 1282 nahkaa päivässä. Lohduttavaa on se, että tod.näk. pystyn 1500 tai ainakin hyvin lähelle tämänhetkisen työpäivän pituuden puitteissa, mutta tiukkaa tekee. Ja kun hosumalla ei pääse eroon kuin sormestaan.

Ja ai niin, mulla oli vieras täällä viime lauantaina, sydänsydänsydän....

Ihan sama

olen ollut hiljaa. Ajattelin ensin voi kertoa ja kirjoittaa mitä teen juuri nyt. Mietin, etten halua provosoida ketään ja tiedän nykyisen työni olevan enemmän kuin tunteita herättävä aihe, vallankin Suomessa. Mutta ehkä juuri siksi haluankin siitä kirjoittaa, viikon pähkäilyn jälkeen.

Olen töissä minkkitarhalla, osallistun siis lähipäivinä alkavaan teurastukseen. Turkis, se sana herättää tunteita. Onko edes tänä päivänä oikeus tykätä turkiksista? Vai vaatiiko yleinen asenne niiden jyrkkää tuomitsemista? Niin se taitaa olla.

Joo, olen erehtynyt katsomaan netistä jonkin videon pätkän, missä jossain päin kaukoitää nyljetään kettua tai jotain vastaavaa elävältä. Olen myös nähnyt kuvia nyljetyistä minkeistä.

Olen töissä Islannin suurimmassa minkkitarhassa. Aloitin viikko sitten. Pelotti ja en ole koskaan ollut mistään työstä näin epävarma etukäteen. Enkä toki tiedä vieläkään, teurastusta ei ole aloitettu vielä. Viikko on mennyt kauden valmisteluihin. Olen purkanut pakkasesta kokonaisia minkkejä sulamaan. Lajitellut tiiliskiviä, leimannut passeja. Osallistunut punnitukseen. Jokainen turkikseksi päätyvä eläin punnitaan. Jokainen minkki omaa kortin, josta käy ilmi kaikki mahdollinen. Värit, sukupuu, sisarusmäärä, paino ja jne. Onneni on varmasti tässä kohtaa olla töissä suurimmalla. Paineet ovat kovat, kaikki pitää olla enemmän kuin kunnossa ja siitä hyötyy tässä tapauksessa varmasti eläin eniten.

Mielenkiintoista on ollut huomata, kuinka erilainen suhtautuminen täällä on tarhaukseen. Työpaikallani käy satoja lapsia ja nuoria tutustumassa tarhaukseen koulujen ja päiväkotien mukana. Asenteita halutaan muokata kokemusten kautta. Eikä täällä Islannissa ole huomattavissa läheskään sellaista vastustusta kuin mihin Suomessa törmäsin aikanani.


Odotin paljon pahempaa, minua peloteltiin hajulla. Joo, se on todella voimakas, mutta ei siihen kiinnitä huomiota töissä. Mutta tänään riensin poikkeuksellisesti suoraan töistä huoltsikalle tupakan ostoon. Hävetti seistä se minuutti tai kaksi kassalla. Toppahaalari jää töihin, ensimmäinen asia kotona. Riisun KAIKKI vaatteet muovipussiin jonka kannan ulko-ovelle. Hinkkaan itseni pesusienen karkealla puolella päästä varpaisiin joka päivä, iho kiittää. Nahka ei todellakaan ole tottunut tällaiseen saippualla läträämiseen ja naama on niin kireänä, että hymyilessä sattuu pyllyyn.

Veikeitä eläimiä, yksilöitä nämäkin. Agressiivisia, leikkisiä, uteliaita, arkoja... Tuotantoeläimiä. 

Vanha tarha

Ensimmäinen päivä oli paniikkia. Tulin porukan mukana, jotka ovat olleet täällä monena vuonna sesonkitöissä. Pojat varustivat minua, eläimet purevat ja kusevat päälle minkä ehtivät. Totta, varovainen pitää olla ja aina sekään ei riitä. Ja kun saat vastentahtoisen eläimen punnittavaksesi, saat parfyyin päällesi ála minkki. Ensihetkeni varsinaisen tarhanpuolella oli kammottava. Minut tuupattiin hetkeksi mukaan punnitukseen, jossa vetovastuussa oli vanha konkari ja punnitusmetodina "tuubi".
Käsi turvahanskan kanssa häkkiin, hännästä kiinni. Minkki pää edellä putkeen, napin painallus ja paineilma lukitsee minkin paikalleen ja nestekidenäyttö näyttää painon. Hännästä tukeva ote, paine alas ja minkki hännästä roikottaen takaisin häkkiin. Punnitsija painoi urakalla ja mulla sydän löi kahtasataa. Olin ihan varma, että kohta minulla roikkuu minkki kurkussa. "Tuubi-tiimi" on tehokas ja nopea, muttei todellakaan aloittelijan paikka.

Näin voi käydä kun muistaa varoa hampaita, mutta unohtaa kynnet.

Pari seuraavaa päivää olin turvallisesti leimaushommissa. Eläimet pysyivät turvallisesti häkeissä ja vain kortteja käsiteltiin. Ensimmäinen oma virallinen punnituspäiväni oli myös pelottava. Minut lyötiin kahdestaan yhtä vasta-alkajan kanssa. Metodina meillä oli "vaakaloukku". Minkinmentävä häkki, jossa on vaaka itsessään. Yksi karannut eläin, joka sekin saatiin haavilla kiinni.

Torstaina minut määrättiin Latvialaistiimin neljänneksi. Ja sitten alkoi homma sujumaan. 2 neljästä ovat töissä tarhalla ympäri vuoden ja elämää nähneitä. Rauhallista, mutta ehdottomasti tehokkainta työskentelyä tiimeistämme. Eläimet pysyvät rauhallisena, läheltäpiti-tilanteita olemattoman vähän. Karanneiden eläinten määrä nolla ja minä en pelkää mitään, edes puremia.
Laulan ja tanssin taas töissä kuin lammasteurastamolla ikään. Kokemus on voimaa, niin työ- kuin elämänkin.

"Riisuntakone"

Pyydän anteeksi kaikilta, jota työni ja siihen suhtautuminen satuttaa ja loukkaa. Minä en puolusta tarhausta, mutten sitä myöskään tuomitse. Jos on halu avautua moraalinpuutteestani, tee se sähköpostitse, jooko?