Viikko sitten perjantaina Nokka soitti töistä ja pyysi suolistamaan kolmen veneen kalat. Tutkimimme ja kauhistelimme säätiedotusta, mutta Ukkokulta lähti vetämään myös viimeisiä vuoden saaliita automaattisiimalla ja lupasin olla paikalla lauantai-aamuna.
Mies kotiutui aikaisin lauantaina ja minä sain kutsun vasta kello yksi. Ensimmäisen veneen jälkeen mies soitti ja sanoi, että myrsky tulee aikaisemmin. On lähdettävä tänään, jos mielii eteläiseen Islantiin maanantaiksi. Nolona pakkasin evääni kaksi venettä liian aikaisin ja tulin kotiin.
Pakkasimme autoon tingentangeleita appiukolle ja hyppäsimme autoon kuuden aikaan illalla. Matkaa 440 km Eyjafjatlajökullin kupeessa olevalle Ukkokullan kotitilalle. Viimeinen 40 km näytti voimansa, näkyvyys ehkä metri tuulessa ja tuiskussa. Olimme ruokapöydässä puoli yksi yöllä.
Sunnuntaiksi odotimme kattoja vievää myrskyä, mutta vain pari viikkoa sitten palaneen kanalan jäljellä oleva katto katosi.
Kotona olikin sitten myrskynnyt kunnolla, kaksi suht lähelle olevaa tuulimittaria lähtivät myrskyn mukana, toisen viimeinen mittaus oli reipas 70 m/s ennen kuin laite katosi maailman merille.
Sunnuntai meni siis rauhallisesti, söin elämäni ensimmäisen kerran sláturia, lampaan mahalaukulla pakattua veri- ja maksa-munuaispateeta. Ei hullumpaa, jos maha kestää veriruokia.
Maaanantai-aamuna hyppäsimme autoon kello kahdeksan hakemaan Keflavikin kansainväliseltä kentältä joulun odotetuinta pakettia. Tytärtäni ja vt. velipoikaani.
Olin varmistanut mukavan yöpymisen koko porukalle varaamalla Laugavegurilta sataneliötä luksusasuntoa poreammeineen. Kävimme illalla syömässä ja hoitamassa parit pikkuostokset.
 |
| Viimeiset kilometrit Appiukolle |
Aamulla heräsimme, luntalunta jalunta.
Päätimme typistää tiistaisen ostosreissumme välttämättömiin ja hautasin nenä nyttyrässä puolivuotta suunnitellun Ikean, taas kerran. Kävimme kahdessa kaupassa pikaisesti, mutta kun tulimme viimeisemmästä ulos, oli lunta 30 senttiä ja auto jumissa parkkipaikalle. Ilman alkuperäisasukastamme olisimme jääneet siihen, mutta pelimannihengellä ja hyvällä paikallistuntemuksella Ukkokulta luovi meidät Mjöddiin, täysin sokkona.
Odotimme pari tuntia islantilaisia pullia ja kahvia juoden pahimman sateen taukoamista. Pakkasimme porukkamme autoon ja matkaan. Kaikki tiet sulki, sanoi netti. Koko Reykjavik sulki, huusi puhelimen apsi. Meidän helvetin huono talviauto päätti jäädä pohjastaan kiinni huoltoaseman pihaan. Auton kaivoi ylös mies ja kaksi pelastusmiestä.
Sitten istuttiin ja seistiin huoltoasemalla neljä tuntia.
 |
| Yömaisemaa Berjanesista |
Odotettiin teiden aukeamista itään. Olisi voinut mennä hermo, muttei mennyt. Kaikki neljä tiedetään, että Islannissa (vt. Norjassa) keli määrittelee aina viimeisen suunnitelman.
Ainoa mikä ahdisti, oli kotona sisälle neljättä päivää suljettu kissaraukkamme.
Kun tie viimein illalla aukesi, ajoimme nätisti letkassa Selfossiin, jossa vaihdoimme äkisti joululahjat miehen nuorimman veljen kanssa ja matkajatkui seuraavaa pit stopia, appiukkoa, kohden. Pääsimme pihaan, meidät vähän ennen yllättäneestä lumimyrskystä huolimatta. Tausajoukkomme oli tilanteen tasalla. Tie Vikiin sulki, kahvista tulikin yöpyminen. Olisin halunnut itkeä. Kissa, koti-ikävä ja jotenkin vaan riitti se matkustaminen.
Kun aamu valkeni, vedettiin aamupalaksi paistettua turskaa koko porukka ja totesin niskani ottaneen itseensä kunnolla. Pää ei kääntynyt mihinkään ja paikallaan ollessaankin teki mieli heittää kaikkia lähtellä olevia jollain painavalla.
Mies ajoi koko liukkaan yli neljäsataa kilometriä kotiin.
Kissa oli vetänyt herneet nenään ja paskat puulaatikkoon.
 |
| Kotona taas |
Ei enää ikinä talvella ja autolla pääkaupunkiin...
Niin, paitsi. Huomenna aamulla kello kuusi lähtetään hakeen Ukkokullan tenavia, Keflavikin lentokentältä.
Ja niin toinen tammikuuta täytyy viedä ne takaisin.
Ja ettei totuus unohtuisi, jos en polta lapseni ja vt.velipojan lentolippuja, ne seisoo turvatarkastuksessa kahdeksas päivä.
 |
| Maito maassa ja apuna kaltoikohdeltu Killer |
