Islannista, rakkaudella

Päätin vastata kysymykseen näin, millaista elämä täällä on.

Geotermistä lämminta vettä

Olen asunut täällä vasta reilun vuoden, enkä siis ollut täällä 2008 kun maailma pysähtyi. Olen lukenut ja kysellyt asiasta. Tarinoita on monia, kohtaloita.
Yksi kertoi tapelleensa vaimon kanssa ennen kollapsia jatkuvasti, kun naapurilla oli kaksi uutta autoa, uusi kylppäri ja 20 000 litran kuuma-allas pihassa. Lainaa olisi saanut, tuosta vain.
Pahimmillaan pankit lähettivät postissa valmiita luottokortteja, joissa oli napakka luotto valmiina, sopimus syntyi automaattisest, kun käytit korttia ensiimäisen kerran.
Osa islantilaisista siis todella eli elämää, johon ei ollut resursseja eikä varaa.
2008 tuli ja monelta meni alta se asuntokin. Vain maltilla lainaa ottaneet ja ne jotka pysytyivät pitämään työnsä ja mahdollisesti haalimaan lisähommia, selvisivät.
Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, on asiat toisin.
Asuntolainan saat vieläkin suhteellisen helposti, jos kohde on kunnossa, kohtuuhintainen ja sinulla on näyttää toteen vakituinen ansio ja 20-30 Prosenttia käsirahaa.
Mutta duunari ei täälläkään rikastu. Mun lähtökohta tänne muuttamiseen on toki karvain, tulin norjalaisen "kullan" huuhdonnasta, kalateollisuudesta pohjoisesta, jossa palkka on kova, mutta esim. asumiskustannukset kohtuulliset verrattuna Osloon.
Mun lyhyen ajan tuntemuksia islantilaisesta elämästä. Ei autenttisia ja vielä näkökulmana asuminen kaukaisimmassa kolkassa, pääkaupungistä nähden.

Olen töissä hotellissa, jossa peruspalkka on alta 1400 ISK:a. Normaali palkkakertymä nettona meidän tyttösillä on noin 220-260 tuhatta, netto. Vuokra kunnan kaksiossa on 90 tuhatta plus sähkö. Normaalis sähkönkulutus on n. 15 tuhatta kesällä ja 25 tuhatta talvella. Puhepaketin puhelimeen saa 8000:lla kuussa.
Maitolitra maksaa 170 kruunua, puolikiloa juotavaa kahvia 600 kruunua ja nakkipaketti 580. Oluttölkki viinakaupassa 360 kruunua ja iso tuoppi kapakassa tonnin. Vanhan auton vakuutusmaksu, perus, on 100 tonnia vuodessa ja autovero pikkuisen alle. Kohtuullinen pesukone maksaa 100 tonnia ja kahvinkeitin 20. Kymmenen vuotta vanha Toyatan Avensis maksaa miljoonan. Ja viikko Kanarian saarilla 200 tuhatta pariskunnalta.

Kivimunia kotikuntani keskustasta

Lista on sekava, mutta on tarkoitus antaa kuva siitä mitä palkallasi saat. Pidät sillä elämää yllä, maksat vuoran ja muut pakolliset, mutta toivot ettei pesukone ja auton pakoputki hajoa samassa tai edes peräkkäisinä kuukausina.

Minä painan töitä kuin hullu, viimeviikon saldo viideltä päivältä 75 tuntia. Palkka on sopimuspohjainen, saan "ikälisää" vanhoista ravintola-alan duuneista, jonkinmoisesta vuoropäälikön vastuusta ja hoidan muun työnohella jonkun verran myynti- ja varauskantaa. Mun tunti on yli 600 ISK:a kalliimpi kuin "rivitarjoilijan". En osta vaatteita, enkä juo. Syön suklaata ja ostan pitkin hampain tupakkaa. Unelmoin tilanteesta, että voisin laittaa sen 1250 kruunua päivässsä johonkin muuhun kuin siniseen Cameli toppaan. Saan raavittua kokoon kesäkuukausina burnoutin rajamailla 500 tuhatta taskuun kuukaudessa. Maksan lainaa pankkiin reilun 100 tonnia talosta.
Mutta jos olet vieläkin velkaa valtiolle, palkastasi voidaan napata 75 prosenttia ennen veroja ulosmittausta. Jos hommaat vuotavat suonikohjut kiusakseksi, niin kuin minä, joudut maksamaan 100 tonnia omavastuuta hoidosta. Yhden hampaan poisto maksaa 50 tuhatta, kunnallisella hammaslääkärillä. Vero prosenttini on 47,5 kesäkuukaudet, tytot maksavat puolet pienemmistä kuukausituloista 22 prosenttia.

Yhteenvetona, jos olet valmis painamaan hommia hulluna, saat kivan toimeentulon. Pitää vain toivoa, ettei satu mitään. Hoitaa asiansa, ettei joudu ulosmittauksen piiriin ja pysyä terveenä. JA toivoa, että hallitus tekee oikeita päätöksiä. Vuoden alussa päätettiin viisaasti nostaa kirjojen arvonlisäveroa ja laskea televisioiden. Tyhmä kansa on helppo ohjailla, kirjoitti joku viisas asiasta nettilehdessä.

Pääsiäistä ja lukuorgasmi

Takapihan vesiputous

Hidasta ja rauhallista on ollut meidän kahden aikuisen pääsiäisen vietto. Crockpotissa ylikypsytettyä poron filettä, naudan palapaistia, pitsaa, lampaan koipea, siitä on meidän pääsiäinen tehty. Ja niin mämmiä, tietty, itse pikku käsin räpellettyä. Kaikkea sitä oppii ja on pakko ulkosuomalaisena yrittää, kun Prisman kymppimämmit ei ole ulottuvilla.

Luonnon muovaamaa liuskekiveä (muoks. idiootti, onko jotain muuta olemassa kuin luonnon muovaama kivi???)

Taustalla on kairaava vitutus, ollut koko alkuvuoden. Työtilanne on mitä on, kolme kuukautta jäiden polttelua, odottelua jos vaikka tänä aamuna se puhelin sois ja olis jotain tekemistä. Se on soinut n. viisitoista kertaa koko alkuvuoden aikana. Ei naurata, pankkitili nääs. Ketuttaa oma lojaalisuus, samassa kylässä missä käyn töissä, avattiin uusi, hieno kalankäsittelylaitos, Hienoine file-koneineen. Sinne oli rekrytointi joulukuussa. En mennyt, kun verokorttiani tyhjänpanttina säilyttävä työnantajani lupasi töitä koko syksyksi, talveksi ja pitkälle kevääseen. Ajattelin, että sopimus on sopimus.

Koti vuorelta päin

Ei olis kannattanut, olen siis keikkunut alle parin kymmenen prosentin tunneilla kolme kuukautta ja parasta tässä oli se, etten ole oikeutettu mihinkään kompensaatioon.


Kahdesta syystä.

Ensimmäinen on yli kymmenen kuukautta kestänyt leikki paikallisen rekisteriviranomaisen kanssa muutostani tänne. Ensin kaikki tökkäsi ovelasti mitätöityyn henkilönumerooni, joka ei kyllä estänyt verokortin saamista ja verotusta, kun olin maksavana osapuolena. Seuraavaksi törmäsin oman kylän konttoripojan besserwisseilyyn; plääh, ei tässä mitään Norjan henkkaria tarvita, suomalainenhan sä oot. Yritin nillittää, että otta nyt kopiot kaikista ja lähetä eteen päin. Ei, kun ei. Tuli sähköpostia samana päivänä, käytiin vilauttamassa sitä norskihenkkariakin. Ei kuulunut mitään ja oletin, että sillä selvä. No nyt tilanne on se, että työnantaja ei ole maksanut liitonmaksuja. Minä olen ollut laittomasti maassa neljä kuukautta yli sallitun ajan, sairasvakuutusta ei ole, matkavakuutus on ummessa kun en ole turisti ja jne. Eli ihan sama katkeeko niska vai loppuuko työt. En ole kenenkään muun kuin oman itseni ongelma. No, ei se nyt ihan niin synkkää ole, maha on täynnä ja täytyy katsoa askeleet vähän tarkemmin niin kauan kun asia on selvä. Mutta tiistaina soitan vielä kerran ja jollei asia selviä, otan makuupussini ja teen leirin henkikirjoittajan lattialle niin pitkäksi aikaa, kun mun henkilönumero on voimassa.

Vuonoa

Mutta sitten, ei valon pilkahdus vaan suoranainen helleaurinko risukasaan. Ahmaisin tänään ahneesti reilun viikon poltelleen kirjan. Islannin vuosiltaan, kokemukseltaan ja näkemykseltään konkari  Suomen lahja Islannille, Satu paukautti kirjan ulos.
Näkemykseni ja kokemukseni kirjasta on/voi vähän olla puolueellinen, koska täällä hurmaavien hullutusten maassa ollaan, mutta silti. Mun oli pakko kaivaa sukkakudin ekan kerran vuoteen käsille vain ja ainoastaan siitä syystä, että sain sillä verukkeella herutettua kirjaa koko päiväksi. Tiedätkö sen fiiliksen, kun sulla on kirja kädessä, jonka et soisi loppuvan? Islantilainen Voitta Aina on loistava kuvaus Islannista, saat maanläheisen ja kattavan kuvauksen kollapsin (aivot on narikassa, en muista suomalaista sanaa, vai onko toi suomee?) syistä ja seurauksista ja samalla tutustut saagojen hahmoihin ja kaupanpäälle aidot kuvat ja matkavinkit. Minä lukaisin ahneena e-kirjana. mutta tämä täytyy saada hyllyyn ja yrittää vielä saada kirjailijalta omistuskirjoitus.
Taidan vaatia kyseistä kirjaa pakolliseksi, tentittäväksi opukseksi jokaiselle joka suunnittelee saapuvansa Islantiin muuta kuin pitkäksi viikonlopuksi.

Kaukana siintää Hamraborg

Munarikasta!

Käytiin muuten koluamassa vuoren alarinnettä, sieltä kuvat.

Kun lumi yllätti autoilijan

Miten mä inhoankaan tuota lausetta. Niin kuin kaikki tietää, talvi tulee, lumi tulee. Ja se aiheuttaa pikkumuutoksia autoon ja ajotapaan. Mutta.
Viikko sitten perjantaina Nokka soitti töistä ja pyysi suolistamaan kolmen veneen kalat. Tutkimimme ja kauhistelimme säätiedotusta, mutta Ukkokulta lähti vetämään myös viimeisiä vuoden saaliita automaattisiimalla ja lupasin olla paikalla lauantai-aamuna.
Mies kotiutui aikaisin lauantaina ja minä sain kutsun vasta kello yksi. Ensimmäisen veneen jälkeen mies soitti ja sanoi, että myrsky tulee aikaisemmin. On lähdettävä tänään, jos mielii eteläiseen Islantiin maanantaiksi. Nolona pakkasin evääni kaksi venettä liian aikaisin ja tulin kotiin.
Pakkasimme autoon tingentangeleita appiukolle ja hyppäsimme autoon kuuden aikaan illalla. Matkaa 440 km Eyjafjatlajökullin kupeessa olevalle Ukkokullan kotitilalle. Viimeinen 40 km näytti voimansa, näkyvyys ehkä metri tuulessa ja tuiskussa. Olimme ruokapöydässä puoli yksi yöllä.
Sunnuntaiksi odotimme kattoja vievää myrskyä, mutta vain pari viikkoa sitten palaneen kanalan jäljellä oleva katto katosi.
Kotona olikin sitten myrskynnyt kunnolla, kaksi suht lähelle olevaa tuulimittaria lähtivät myrskyn mukana, toisen viimeinen mittaus oli reipas 70 m/s  ennen kuin laite katosi maailman merille.
Sunnuntai meni siis rauhallisesti, söin elämäni ensimmäisen kerran sláturia, lampaan mahalaukulla pakattua veri- ja maksa-munuaispateeta. Ei hullumpaa, jos maha kestää veriruokia.
Maaanantai-aamuna hyppäsimme autoon kello kahdeksan hakemaan Keflavikin kansainväliseltä kentältä joulun odotetuinta pakettia. Tytärtäni ja vt. velipoikaani.
Olin varmistanut mukavan yöpymisen koko porukalle varaamalla Laugavegurilta sataneliötä luksusasuntoa poreammeineen. Kävimme illalla syömässä ja hoitamassa parit pikkuostokset.

Viimeiset kilometrit Appiukolle

Aamulla heräsimme, luntalunta jalunta.
Päätimme typistää tiistaisen ostosreissumme välttämättömiin ja hautasin nenä nyttyrässä puolivuotta suunnitellun Ikean, taas kerran. Kävimme kahdessa kaupassa pikaisesti, mutta kun tulimme viimeisemmästä ulos, oli lunta 30 senttiä ja auto jumissa parkkipaikalle. Ilman alkuperäisasukastamme olisimme jääneet siihen, mutta pelimannihengellä ja hyvällä paikallistuntemuksella Ukkokulta luovi meidät Mjöddiin, täysin sokkona.
Odotimme pari tuntia islantilaisia pullia ja kahvia juoden pahimman sateen taukoamista. Pakkasimme porukkamme autoon ja matkaan. Kaikki tiet sulki, sanoi netti. Koko Reykjavik sulki, huusi puhelimen apsi. Meidän helvetin huono talviauto päätti jäädä pohjastaan kiinni huoltoaseman pihaan. Auton kaivoi ylös mies ja kaksi pelastusmiestä.
Sitten istuttiin ja seistiin huoltoasemalla neljä tuntia.

Yömaisemaa Berjanesista

Odotettiin teiden aukeamista itään. Olisi voinut mennä hermo, muttei mennyt. Kaikki neljä tiedetään, että Islannissa (vt. Norjassa) keli määrittelee aina viimeisen suunnitelman.
Ainoa mikä ahdisti, oli kotona sisälle neljättä päivää suljettu kissaraukkamme.
Kun tie viimein illalla aukesi, ajoimme nätisti letkassa Selfossiin, jossa vaihdoimme äkisti joululahjat miehen nuorimman veljen kanssa ja matkajatkui seuraavaa pit stopia, appiukkoa, kohden. Pääsimme pihaan, meidät vähän ennen yllättäneestä lumimyrskystä huolimatta. Tausajoukkomme oli tilanteen tasalla. Tie Vikiin sulki, kahvista tulikin yöpyminen. Olisin halunnut itkeä. Kissa, koti-ikävä ja jotenkin vaan riitti se matkustaminen.
Kun aamu valkeni, vedettiin aamupalaksi paistettua turskaa koko porukka ja totesin niskani ottaneen itseensä kunnolla. Pää ei kääntynyt mihinkään ja paikallaan ollessaankin teki mieli heittää kaikkia lähtellä olevia jollain painavalla.
Mies ajoi koko liukkaan yli neljäsataa kilometriä kotiin.
Kissa oli vetänyt herneet nenään ja paskat puulaatikkoon.

Kotona taas

Ei enää ikinä talvella ja autolla pääkaupunkiin...

Niin, paitsi. Huomenna aamulla kello kuusi lähtetään hakeen Ukkokullan tenavia, Keflavikin lentokentältä.
Ja niin toinen tammikuuta täytyy viedä ne takaisin.
Ja ettei totuus unohtuisi, jos en polta lapseni ja vt.velipojan lentolippuja, ne seisoo turvatarkastuksessa kahdeksas päivä.

Maito maassa ja apuna kaltoikohdeltu Killer

I can't believe it!!!

Taustalla soi siis Bitbullin sovinistiräppi.
Mutta. Viikon päästä mä saan mun kaksi Rakasta Ihmistä tänne, Islantiin. Jouluksi!!! Mä en todellakaan voi uskoa tätä.

Vino maisema työmatkan varelta.

Mä olen nähnyt ne viimeksi huhtikuussa. Mun ainokainen on täyttänyt tällä välin sen maagiset kahdeksantoista.
Meille on muutenkin luvassa oikeen superperhejoulu. Ukkokullan kaksi keskinmäistä tenavaa tulee Jenkkilästä ja kaksi nuorinta tuosta vuonon toiselta puolelta.
Ja voi olla että appi- ja anoppikokelaatkin vastoin kaikkia ennustuksia saapuu joulun viettoon. Siis meitä on vähintään se kahdeksan joulupöydässä.
Muru kävi hakemassa pari viikkoa sitten keväällä syntyneen possun takajalan. Minä ruiskusuolasin elämäni ensimmäisen joulukinkun itse, se odottelee pakkasessa aatonaaton uunittelua.
Velipoika tuo tullessaan sinappia hunnuksi, siihen ei kelpaa kuin Turun sinappi.

Sitä ruiskusuolausta

Kun kävin syksyllä poimimassa lanttuja, on tarjous vielä voimassa eli lanttulaatikkosta tulee lähiruokaa. Porkkanat täytyy ehkä ostaa, Appiukon on niin pieniä, etten taida jaksaa kuoria, maku olisi kyllä ennemmän kuin kohdallaan. Tehtävänä on murtaa vielä kielimuuri ja yrittää löytää oikein jauhoinen ja siis imeltyvä perunalajike laatikoksi. Pakastamisessa on maksaa, josta ajattelin väsätä maksapateeta ja -laatikkoa. Voitaikinasta torttuja, hillo täytyy keittää itse. En  ole löytänyt paistonkestävää luumu- enkä omenahilloa.

Appiukon kukko, joka menehtyi eilen tulipalossa

Lisäksi on ne islantilaiset jouluruuat, joista luonnollisesti vastuun ottaa Ukkokulta.
Joululahjat ovat suunniteltu, osa tilattukin. Päätettiin kuitenkin panostaa ruokaan ja tunnelmaa täällä ja miettiä lahjat tarkkaan.

Portti pukien paratiisiin

Siis minä voin lauleskella 8 päivää mun jouluun on. Viikon päästä sunnuntaina ajellaan Appiukon luo, yövytään ja maanantaina aamulla ajetaan kansainväliselle lentokentälle hakemaan eka erä joulun odotetuimpia vieraita.

Pieni kotiorja

Oikeesti. Ylpeä sellainen, koska osaa edes vähän ja välillä laittaa toisen tarpeet omien edelle.

Nöyrä kotiorja, muahahhaaa

Huono keli, todella huono ja kohta kolmatta viikkoa. Töitä viimeisen kahden viikon aikana 8 tuntia. Viime viikon maanantaina neljä tuntia ja tämän viikon keskiviikkona toiset neljä.
Niin, olisko pitänyt sittenkin lähteä sinne minkin teurastukseen. Siellä olisi painettu tämän 8 tunnin sijasta vähintään 140 tuntia. Niin. Ei olis.

Mä niin rakastan tätä maisemaa. Sorry vaan Norja.

On niin suloisen ihanaa löytää itsestään vieläkin enemmän niitä sovinistisia ja vanhakantaisia ajatusmalleja.
Se räjähtanyt mies, jonka tavarat ja vaatteet on täällä talossa, kävi taas tänään. Se lähti keskiviikko-iltana seitsemältä ajamaan ja se sano nukkuneensa eilen puolitoista tuntia. Siis sen keskiviikon jälkeen.
Minä hauduttelin aromikeittimessä porokastiketta kolmatta tuntia ja heitin arviolta saunan päälle. Kiitos tuon crock-potin, sain höyryävän kuuman mutta en kuivahtaneen ruuan alta kahden minuutin herran (no oman kanssa) lautaselle. Kaadoin loput punaviinit sen lasiin, kiikutin ruuat ja lautaset keittiöön.

Ei listalla tänään, mutta savustettuja lampaansorkkia, ei hullumpia.

Tuuppasin zombien portaisiin ja sitä kautta saunaan. Pesin kuin pikkulapsen seisaaltaan torkkuvan miehen suhteellisen lyhyen saunottelun jälkeen. Tein tarjouksen niskahieronnasta tai yhdestä toisesta jutusta. Ihan vain siksi, että sain kipattua sen sänkyyn, aikaa kun saunan jälkeen kun oli herra potkaista tien päälle tasan kolme ja puoli tuntia. No ei tarvinnut hieroa.

Arkistomateriaalia

Silla aikaa kun kuorsaus kuului makkarista, tänään vaihdettujen lakanoitten välistä. Kaivoin merimiessäkistä vähäiset pyykit. Pyykkikorin pohjan näkymisen takia jouduin vielä hakemaan kellarista kerran käytetyn pyyhkeen koneen täytteeksi, kun ei antanut sielu myöden pestä yhtä nyrkillistä.
Keitin kahvin juuri passelisti ennen kuin muutuin neitiajaksi. Oikeesti, vitutti töykkiä ylös toista, joka ei osannut väsymykseltään puhua mitään kieltä. Kun kommunikaatio alkoi sujumaan sängynlaidalla nuokkuvalta, tiedustelin seuraavan merimaratoonin aloitusvaatetusta. Sain selkeän ohjeen ja aloin selaamaan vaatenippua. Ei sitä toiseksi parasta termopaitaa missään. Juoksin ympäri talon, kävin katsomassa tyhjää pyykkikoria, juuri ripustamiani telineellä. Selasin uudestaan herran vaateniput.
Ei naurattanut, kun tunsin pikkuthaivaimon nostavan päätään. Iik, mä olen hukannut Hänen lempivaatekappaleensa, tästähän ansaitsee jo selkäsaunan. Huolella suunnittelemani ohjelma jolla minimoidaan merimiehen omat liikkeet ja maksimoidaan sielun ja ruumiin lepo muutaman tunnin aikana, tuntui valuvan viemäriin kuin ruokasoodavesilius jolla olin päivällä liotellut kaikki mahdolliset kahvinkeittoon liittyvät.
 No joo, se oli kuin olikin puhtaana sen säkin sivutaskussa, minä aika ajoin huono pikkuvaimo en pakannut viime kertaisia, se teki sen ihan itse.

Ja kun kaikkein huvittavinta tässä mun sinkoilussa on juurikin se, ettei tuo mies odota eikä vaadi mitään tallaista. Joka kerta se ainakin leikkii todella yllättynyttä ja kiitollista murkinasta mitä on tarjolla. Eikä se todellakaan ole aina poroa, monet kerrat mennään munakkaalla, paistetulla nakilla tai puolivalmiilla pastalla. Jos minä en ole omien hommien takia ehtinyt pesemään yhtäkään herran työvaatetta, se ottaa nurkumatta mukaan sen mitä on tarjolla. Joskus minun kielipuolisuuteni takia se muutama tunti mikä pitäisi nukkua, menee siihen kun herra istuu puhelimessa ja hoitaa kaikki juoksevat asiat.

Siksi minä teen tämän, koska minulla on aikaa nyt. Herran pitkät päivät takaavat sen, että joulu tulee tähänkin taloon, kun minä saan tämän paskakuukauden takia tutkia tiliäni tilipäivänä suurennuslasilla.
Minulla on rehellisesti tunne, että tehdään tätä juttua tiiminä. Anteeksi kaikki entiset parisuhteeni, mutta ensimmäisen kerran elämässäni mulla on tunne, että tämä suhde ja rakkaus on yhteinen projekti.

Ensilumi kävi viikolla, ei tarvita enempää, kiitos.

Uusi, vanha duuni

Se alkoi, viikko sitten maanantaina. Vedin turvakengät jalkaan, merinovillaa alle ja työhaalarit päälle. Kuontalo pipon alle piiloon ja kohti Breiðdalsvikiä.

Pomo on työkaverini mies hotellilta. En ollut vaivautunut kyselemään tulevasta työnkuvastani oikeastaan yhtään mitää. Olin vain laskenut, että muutamakin tunti päivässä riittää kattamaan lainanlyhennyksen talosta. Olin vain enemmän kuin riemuissani mahdollisuudesta jatkaa asumista kotona. Pahasti häämöttävä reissutyösyksy oli haudattu.

Maksan peittelyä

Kalatehdas ei ole edes kalatehdas. Meillä on tasan kaksi laivaa, jotka luovuttavat kalaa. Suolistusta on pahimillaan 8 tuntia kerralla, mutta yleensä kahdesta neljään tuntiin. Kannattaa tosiaan yrittää parhaansa, palkka tulee per tonni. Loppuajat, tai oikeastaan niin paljon kun jaksaa ja ehtii "trekataan".

Niitä pönttöjä siimoineen ja pussillinen trekkejä

Puolivalmiita

Mun tekele

Puretaan pitkiä siimoja säkeistä tai pöntöistä metallistatiiviin, josta sitten veneessä oleva kone ne syötittää automaattisesti. Homma on urakkaluonteista, mutta kiitos vuosia sitten saamastani opista entisessä kotikylässäni Norjassa, on siimankäsittely tuttua. Reilu viisi sataa koukkua menee trekkiin paraimmillaan neljässäkymmenessä minuutissa ja huonoimmillankin tunnissa. Kaikkinensa, palkka on lähtökohtaisesti huonompi kuin kesällä hotellissa, mutta käytännössä pystyn tienemaan 8 tunnin trekkaamisella sen minkä kahdessatoista tunnissa palvelmalla turisteja.

Meidän täysin manuaalinen suolistuspenkki

Mielenkiintoinen ja hyvä systeemi. Vuokrakarrit.

Se vanha romu, nimikin kertoo kaiken, Hyster

Sunnuntaina jouduin tai pääsin verestämään vähäisiä trukinajotaitojani. Olimme kolme viimeksi tullutta keskenämme. Kello 10 aamulla ja rekka tulossa hakemaan kalat kello kaksi iltapäivällä. Ei ollut paljon veihtoehtoja. Jestas, kun vanhaa jännitti. En edes tiedä miksi. Hommana oli vain kipata penkkiin kalaa karri kerrallaan, vaihtaa karria linjan alle ja heitellä jäitä sopivasti väliin ja päälle. Pinota valmiit kalat koon mukaan ja ajaa jäitä sisälle. Trukki on vanha kuin mikä, täysin jarruton ja piikit liian lyhyet. Pysäyttäminen tapahtuu vain laittamalla pakki päälle eteenpäin liikkuessa. Karrin on oltava täysin suorassa kipatessa tai se putoaa. Hiki tuli pelkästä jännittämisestä. Mutta menihän se, kalat oli valmiina. Ainoa moka oli, kun meinasin ja aloitinkin kippaamaan koljaa kesken turskan suolistamisen.
Minä, joka olen aina ollut enemmän kuin surkea veitsen kanssa, olen hitaasti opetellut sitä "kalastajan" tyyliä; ruokatorvi poikki, maha auki ja veitsi kädessä sisälmykset ulos, maksa erikseen. Päätä ei siis tervitse leikata, mikä varmaan mut pelastaakin. Sitä ei tullut koskaan kunnolla opeteltua yli viiden vuoden töissä kalatehtaalla. Miksikö? No kun olen pikkuisen yli 150 senttinen hukkapätkä ja paikka missä päitä leikataan oli liian korkea. Muutamankin kerran yritin, mutta kun on kyynärpäät korvissa, katoaa voima käsistä ja tekniikan oppiminen enemmän kuin vaikeaa. Kyse kun on oikeastaan vaan tekniikasta. On ilo katsella kun 50 kiloinen sorja tyttönen katkoo päitä nopeammin kuin moni miespuolinen. Sukupuolikysymys homma ei siis ole.

Ja ettei kaikki olisi niin suloisen ihanaa, sain sunnuntaina kiusaksi harvinaisen sähäkän kusitulehduksen, eilisen karjuin ja kusin verta. Tänään täytyy käydä vaihtamassa antibiootti, nykyinen vie nahat sormista, ei sovi mulle. Että vituttaa ja kusettaa just nyt ja on huono omatunto olla pois töistä. Lorvikatari ei vituttais, sen osais itselleen perustella.
Kiitos ja anteeks.

Hamraborg, Tahdotko sina ottaa tuon naisen puolisoksesi? Tahdon!

Niin. Siita tuli muutakin kuin vuokrattu koti muutamaksi kuukaudeksi.
Siita tuli projekti.
Tanaan kavin kirjoittamassa loput nimet paperiin, siirtamassa viimeisetkin roposet entisen omistajan ja kiinteistovalittajan tilille. Nyt odottelen muutaman paivan lainhuudatustodistusta.
Vajaa kolme kuukautta taalla oloa takana ja olen nainut pankin muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.
Haalinut lahes nelja sataa neliota vanhaa koulua/kylataloa sarakseni.
Miksi? Koska jossain ihmisen pitaa asua, enka halunnut muuttaa minnekaan muualle. Asumisesta pitaa maksaa ja nailla suhteettomilla vuokrahinnoilla on puolet halvempaa ruokkia pankkia, kuin vuokranantajaa.
Ja ajatus tuntui hyvalta, yhta hyvalta kuin syöksya tuon miehen peraan, jonka kanssa taman projektin jaan.

Niin, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, olen ensikesana osapaivainen matkailuyrittaja. Talo on toiminut vuoden -63 jalkeen peruskouluna, kylatalona, puhelinjakamona, joogakeskuksena, lasten kesasiirtolana ja hotelli-ravintolana. Lahes sataneliöta vanhaa liikuntasalia olohuoneena, nelja vessaa, kaksi kylpparia ja seitseman makuuhuonetta. Ajatus olisi osapaivaisesti tarjota simppelia majoitusta aamupalalla. Talossa on vermeet vaikka sadan ihmisen ruokkimiseen edellisen hotelliyrittajan jaljilta, mutta mina luotan kuitenkin palkansaajana pysyttelevan huolettomuuteen. En edes kuvittele itseani elattavani petaamalla sankyja ja sekoittamalla skyria omassa kodissa.

Toita talossa on saman verran odottamassa kuin neliota, on ulkorappauksen korjaamista ja maalaamista, salaojitusta ja ulkoseinan eristamista, maalaamista sisalla, uuden lattiapinnoitteen tarvetta. Porakaivo pitaisi teetattaa, uusia isompi paskatankki, muutama ikkuna taytyy uusia ja ei uusi ulkoovikaan haittaisi talven tuiskuissa.
Mieli unelmoi keittiön siirtamisesta pienemman olohuoneen paikalle, vanhan keittiön valjastamista henkilökohtaiseksi kylpykeskukseksi. Uima-allas houkuttaisi.

Tekstista puuttuu suomalaiset ææ:t, olen yövuorossa työkoneella. Painoin ensimmaiset nelja tuntia ilman tauon taukoa. Nyt on kuivakamppeet yli 100 hengen aamiasta varten pöydalla, enaa taytyy keittaa kahvia, nostella kylmasta ruuat pöydalle, keittaa puuro, soittaa 40 puhelin heratysta, paistaa leivat.... Ja ajaa kotiin, omaan kotiin.

Viela ei ymmarra kokanaisuutta, mutta ilo kuplii jossain rintalastan takana.

Se oli toisen kerran elamassa rakkautta ensisilmayksella, Hamraborg Saatana!

Töitä hotellissa, mies merellä ja aurinkoa

Naapurin pukit, pysähdyin, avasin ikkunan ja pukki ihmetteli musiikkimakuani

Pukki yhdellä sarvella, paljon enemmän minun makuuni ;)

Nyt alkoi töissä yövahdit. Meidän toinen yövahti sai potkut viime viikolla ja pomo päätti täyttää toisen yövahdin viikkovapaat meidän tarjoilijoiden tunneilla. Kuudesta kymmeneen kyypataan Ala Cartea ja buffettia ja yö pestään ravintola, keittiö, leipomo, kylmiöt, kabinetti, pestään pyykkiä ja laitetaan aamupala pöytään. Ei mikään mahdoton, mutta ihan työn täyteinen yö. Ainoa ongelma on vain, kun kroppa ei taivu enää päivällä nukkumiseen. Kaksi yövuoroa takana tällä viikolla ja unisaldo alle 9 tuntia sunnuntain jälkeen. Ajelin tänä aamuna kotiin, vauhtia noin kuusikymmentä. En olisi osannut sanoa omaa henkilötunnustani suomeksi. Väsymyksen mittari on kieli. Kun pää on unenpuutteesta puhki, en pysty kääntämään vieraskielistä ajatusta suomeksi, en millään.

Muista kääntyä tästä pihaan, kun poikkeat kahville

Mies tekee viimeisiä vuoroja nykyisellä aluksella, laiva on myyty ja lähtee uudella omistajalle viimeinen päivä. Lisää paineita kalastamiseen toi vielä kuntakiintiö. Laiva saa käytännössä luovuttaa saalista kuun loppuun niin paljon kuin haluaa.
Jonni tuli eilen kotiin puoli tuntia ennen kuin minä lähdin, 76 tuntia töitä takana ja neljät alta tunnin päikkärit takana. Mättäsin pöytään tuoreet karjalanpiirakat munavoilla ja sovimme aamiastreffit puolikahdeksaksi, sänkyyn. Suunnitelma oli lähteä tänään iltapäivällä, kun tuuli aamusta laantuu, yli 50 merimailin päähän tekemään pitkä merireissu.

Perjantain kuutamotreffit murun kanssa

Kaksi tuntia myöhemmin Jonni soitti, laivan omistaja oli määrännyt laivan ulos kahdelta yöllä, huolimatta myrskystä. Jonni poikkesi ilahduttamassa yövuoroani kahvikupillisella. Meinas tulla itku, näkee ettei toinen jaksaisi pitää silmiään auki ja merelle on lähdettävä. Joskus toivoisi, että kalastajilla olisi jonkinlainen "piirturisysteemi". On täysin epäinhimillistä ja hengenvaarallista pakottaa miehistö ilman minkäälaista leposysteemiä tekemään yli vuorokauden reissuja. Mutta näin on aina ollut ja tulee varmaan olemaan, jollei kelpaa, aina voi hypätä reelingin yli laiturilla ja jäädä siihen.

Kuunsilta Djupivoguriin

Roikuin hereillä aamuun asti sunnuntaina, yritin nukkua päivän yövuoroa varten, mutta alta kolmen tunnin olin pystyssä ja siirsin leirini terassille. Bikinit päällä etsin naapurustosta karannutta koiraamme, makasin viltillä ja pesin pyykkiä urakalla. Ja tietysti, poltin sitten nahkani ja oikein kunnolla, kun laskin etten ole palanut Egyptissä, Kuubassa enkä muuallakaan, niin en sitten Islannissa ainakaan. Pomo meinasi kuolla nauruun kun ilmestyin iltavuoroon keitetyn ravun värisine nuppeineni ja käsivarsineni. Kihelmöivä mahanahka ja rinta jäi omaksi tiedoksi.

Lauantain reissulta rantaan 

Maanantaille on varattu koiralla aika pallien poistoon, herra oli käyttänyt pakotuntinsa hätistelemällä ja nylkyttämällä parinkin naapurin lampaita. Tuomio oli julma, mutta oikeudenmukainen. Seuraavan kerran koiran tehdessä saman, farmari ampuu ja ilmoittaa mistä saa tulla ruumiin hakemaan. Ei ylennä mieltä, mutta ymmärrän. Kun meidän idiootti vaarantaa toimeentulon, on kyyti kylmää. Kävin tänään hakemassa osan juoksunaru vermeistä, huomenna loput. Tiistaina ei varmaan Adolfia enää paneta kroonisesti. Enkä me kaikki jäädään henkiin tästäkin.

Adof the karkaava idiot

No ettei sitten elämä menis helpoksi, kävelin pomon kanssa päin heiluriovessa eilen kantamus täynnä tuoppeja, nimettömän pää jäi tuoppiletkan ja oven väliin. Kävin lääkärissä, huomenna röntgeniin varmistaan epäilty murtuma. No hyvä puoli, tulipahan vastapainoksi eilen kanniskeltua prikkaa oikeassa kädessä.

Rantsua

 

Viimepäivien hehkutus on ollut kaukana, mutta koko ajan lähenevä Suomen viikko elokuussa. Lentoliput on tilattu jo monta kuukautta sitten, mutta nyt on napattu päivä Tallinnassa-paketti. Sovittu tätiltä mökki lainaan, yhdet grillaukset Tampereen kupeessa, Kummipojan rippijuhlamuistaminen ja parit kahvittelut. Hassua, kun saan viedä tällä kertaa mukanani yhden Suomenreissu-noviisin, on oma into kotimaassa käymiseen kovassa kurssissa.

"Koska se blogilörina on valmis, anna ruokaa ja päästä ulos"

Nyt kaivan sulkaalevyn, Nip/Tuck-dvdboxin ja läppärin sänkyyn ja toivon että uni korjaa ennen puoltayötä. Röntgeniin on yli 2 tunnin ajomataka aamusta.

"Jos tulen kylkeen kiinni, nopeuttaako se?"

Elämä soljuu

Reilu kuukausi takana Islannissa asumista.

Paljon on ehtinyt tapahtua, paljon on vielä toivottavasti edessä.
Työt vaihtuivat onneksi naapurikylään. En voi kuin huokaista onnesta joka kerta kun töiden jälkeen ajan vuonon reunaa kotiin. Väistelen lampaita, lintuja ja joskus jopa poroja. Joskus jopa minä onnekas ajelen kotiin tietäen, että siellä odottaa minua joku muukin, kuin kissa ja koira.
Tutusminen Ukkokullan nuorimmaisiin on alkanut, aika vauhdikkaasti, mutta ei kai ihan pieleen. En voi väittää, etteikö jotain sydämessäni olisi hyrähtänyt, kun kävin tytöt hakemassa tiistaina, ilman Pabbia. Molemmat hihkuivat jo ikkunan läpi ja kipittivät ilman mitään äiti-itkuja vauhdilla Hyundain takapenkille. Keskustelu tyttöjen kanssa ei ole kovin monipuolista, kun en osaa islantia. Mutta ei 5- ja 3-vuotiaat vielä paljon onneksi vaadi. On tärkeää ymmärtää avainsanat.

Taputtelin jopa tyttöjen kanssa uimahallireissun viime viikolla, kun Ukkokulta joutui äkkiseltään merelle. Vähän jännitti pikkutyttöjen reaktio aamulla, kun edessä oli selittää onnettomalla islannilla, että isi on töissä, meidän pitää reippaasti pukea ja syödä aamupalaa ja lähteä hakemaan äitiä parin tunnin matkan päästä sairaalasta. Ainoa itku tuli kun pienempi veti herneet nenään pukemisesta.
Työt sujuvat, ei enää unelmaduuni. Mä olen loppuun kaluttu ravintola-alalle, mutta yhden kesän on vaikka seipään nenässä. Työpaikka ja -kaverit on ihan huippuja, multa puuttuu vain se palo. Mutta kun joka päivä muistaa sen mahdollisuuden nukkua omassa sängyssä, se auttaa.
Toisekseen, koko työyhteisö on minua lukuunottamatta islantilainen, auttaa kielessä. Toki joudun operoimaan englannilla, mutta esim. muutama työkaveri puhuu mulle vain islantia. Ja joka kerta uppoaa jotain, eikä hätää ole. Jos vielä kolmannen selityksen jälkeen näytän omalta tyhmältä itseltäni, tulee sama englanniksi.

Sitten on pakko heruttaa tuota Ukkokultaa. Minä tiesin ensitapaamisella, että edessä on jotain ylimaallista, mutta en uskonut sen tunteen kestävän. Mutta vieläkin, lähes puolentoista vuoden vuoristoradan jälkeen, tunne on vain vahvistumaan päin.

Mies on paljon merellä, ja työajat menevät aika paljon pahasti ristiin, minä olen pääsääntöisesti töissä 10-22 ja Ukkokulta lähtee merellä 23 eli treffit on yleensä mun työpaikalla. Jos on tuuria, Jonni tulee seuraavana iltana kuuden aikaan, syö ja nukkuu pari tuntia ja ajaa taas hotellin kautta. Homma on hullua, 20 tuntia töitä pari tunnin unilla. Ja rumba jatkuu aina lauantai-illasta perjantai-iltaan. Ainoa vapaa on perjantai-ilta ja lauantai-päivä. Mutta kun on halua, on keinoja. Eikä onneksi viikot pysy ehjinä, on huonoa keliä, on päiviä jolloin auto ei hae kalaa. On menoja, omia ja muiden samalla paatilla kalastavilla. Paras yllätys on puhelu mereltä, kun suunnitelma muuttuu ja mies tulee kotiin, kun olen orientoitunut olemaan koko viikon yksin.

Ja ettei elämä menisi liian nopeasti uomiinsa, on työn alla uskomaton projekti. Suuri syy hiljaiseen kirjoitteluuni on juuri se. En malttaisi millään pitää suutani kiinni, mutta en halua vielä asiaa julkistaa. Koska jos tämä juttu kaatuu, märryän lattialla kuin pikkulapsi. Ollaan niin ohuella jäällä, että toteutuminen on enemmän kuin epävarmaa, mutta kun ikuinen optimisti olen. Kun mattoa ei ole vielä vedetty alta, on ihana suunnitella ja hehkuttaa. Vielä on toivoa, vaikka niin vähän.

Meillä näyttää tältä

Toivepostaus :)
Talo on -53 rakennettu kouluksi ja toiminut jokusen vuoden kaksituhattaluvun alussa hotelli-ravintolana. Neliöitä on kai joku lähes 400 kaikkineensa. Hyvänä puolena on tila, kiva huonejärjestely. Keittiö kaasuhelloineeen ja -uunineen. Upea miljöö, vesiputous heti talon takana. Iso terassi, parveke yläkerran kylppäristä. Talo mahdollistaisi vaikka mihin.
 Huonoina aivan järjettömän hankala ja vittuileva vesisysteemi. Poiketen islantilaisesta normaalista, talossa ei ole porakaivoa kuumalle vedelle. Eli siis meillä leikitään normaalin lämminvesivaraajan kanssa, joka toimii miten toimii. Lämmitys on sitten kanssa suorasähköä, eli puolet asumiskustannuksista on sähkölaskua ja siltikin, jos ulkona on 5 astetta, sänkyyn meneminen on yhtä tuskaa.
Neutraaleja puolia on matka kaupalle, tulee oikeasti suunniteltua kauppareissut etukäteen ja seki mitä sieltä tarvii.
Sijainti on itäisillä vuonoilla.
Djúpivoguriin 40 km, jossa on normaali ruokakauppa, viinakauppa, posti, pankki, ihana käsityömyymälä, lääkäri ja apteekki.

 Breiðdalsvikiin on 25 km ja sieltä saa autoon löpöö, minimarketista välttämättömimmät ja hotellista ruokaa ja majoituksen.

Egilsstaðiriin on noin 80 km, jos ajaa vuoristopolun kautta jonka nimi on Öxi. Tuli ajettua vahingossa sen kautta tänne ekan kerran. Auton paikannin neuvoi reittiä joka on noin 60 km pidempi, mutta minä tyttö luotin Googlemapsiin ja paikalliseen liikennelaitoksen nettisivuun. Meillä oli tuuria, mutta tie on niin piskuinen Ukkokullan mukaan, ettei sen aukiolemisesta saa reaaliaikaista tietoa netistä. 

Egilsstaðirin löytyy jo sitten vaikka mitä, mun mittapuulla se on jo shoppailuparatiisi.

Reykjavíkiin on vähän 700 km ajoa eteläisimmän Islannin rantatietä.

Talo on vuokrattu, ei mun miehen oma.
Kuvista puuttuu tuulikaappi, oli niin sekainen ja täynnä paskaisia merikamppeita ja kamarakin oli heilahtanut.
Makuhuoneestakaan ei kuvaa, Muru oli nukkumassa kun kuvailin ja sekään ei todellakaan ollut esittelykunnossa.
Yläkerran parveke ja parempi ulkokuva unohtui ladata.
Mutta niistä sitten vaikka toisella kertaa.

Koti kuvattuna vesiputoukselta

Olohuone, vanha koulusali. Huomaa kirjahyllyn takana puolapuut.

Olohuone toisesta suunnasta ja perällä ruokailuhuone.

Olohuoneesta näkymä eteiseen

Ruokailuhuone lähempää

Eteistä ja poikien vessan ovi auki, meillä tytöt ja pojat pissii eri vessoissa. Oikealla ovi tuulikaappiin.

Oikealla tyttöjen vessa ja keskellä ovi meidän makkariin.

Yläkerran portaikko

Yksi yläkerran makkareista, nykyinen mun vaatehuone.

Toinen yläkerran makkareista.

Ja kolmas yläkerrasta.

Yläkerran kylppäri.

Ja portaikkoa ylhäältä alas.

Kangi keittiöön, vasemmalla portaat ruokailutilaan ja alakertaan.

Alakerran portaikko

Lähikuvaa koko talon läpi olevaa kaakelikikkailua, joo-o.

Suihku saunalla.

Sauna, kahden pyllyn.

Kivikikkailua alakerran käytävältä.

Alakerran ensimmäinen nukkumakomero

Alakerran toinen nukkumakomero

Alakerran kolmas nukkumakomero

Kaksi neljästä talon pakastamisesta, ei ihan välttämättä ymmärrä.

Portaikko keskikerrokseen.

Keittiö on pieni, mutta entinen ravintolan sellainen.

Ja pesukone keittiön nurkassa, plääh.

Ruokailuhuonetta keittiöltä päin kuvattuna

Näkymä terassille.