Töitä hotellissa, mies merellä ja aurinkoa

Naapurin pukit, pysähdyin, avasin ikkunan ja pukki ihmetteli musiikkimakuani

Pukki yhdellä sarvella, paljon enemmän minun makuuni ;)

Nyt alkoi töissä yövahdit. Meidän toinen yövahti sai potkut viime viikolla ja pomo päätti täyttää toisen yövahdin viikkovapaat meidän tarjoilijoiden tunneilla. Kuudesta kymmeneen kyypataan Ala Cartea ja buffettia ja yö pestään ravintola, keittiö, leipomo, kylmiöt, kabinetti, pestään pyykkiä ja laitetaan aamupala pöytään. Ei mikään mahdoton, mutta ihan työn täyteinen yö. Ainoa ongelma on vain, kun kroppa ei taivu enää päivällä nukkumiseen. Kaksi yövuoroa takana tällä viikolla ja unisaldo alle 9 tuntia sunnuntain jälkeen. Ajelin tänä aamuna kotiin, vauhtia noin kuusikymmentä. En olisi osannut sanoa omaa henkilötunnustani suomeksi. Väsymyksen mittari on kieli. Kun pää on unenpuutteesta puhki, en pysty kääntämään vieraskielistä ajatusta suomeksi, en millään.

Muista kääntyä tästä pihaan, kun poikkeat kahville

Mies tekee viimeisiä vuoroja nykyisellä aluksella, laiva on myyty ja lähtee uudella omistajalle viimeinen päivä. Lisää paineita kalastamiseen toi vielä kuntakiintiö. Laiva saa käytännössä luovuttaa saalista kuun loppuun niin paljon kuin haluaa.
Jonni tuli eilen kotiin puoli tuntia ennen kuin minä lähdin, 76 tuntia töitä takana ja neljät alta tunnin päikkärit takana. Mättäsin pöytään tuoreet karjalanpiirakat munavoilla ja sovimme aamiastreffit puolikahdeksaksi, sänkyyn. Suunnitelma oli lähteä tänään iltapäivällä, kun tuuli aamusta laantuu, yli 50 merimailin päähän tekemään pitkä merireissu.

Perjantain kuutamotreffit murun kanssa

Kaksi tuntia myöhemmin Jonni soitti, laivan omistaja oli määrännyt laivan ulos kahdelta yöllä, huolimatta myrskystä. Jonni poikkesi ilahduttamassa yövuoroani kahvikupillisella. Meinas tulla itku, näkee ettei toinen jaksaisi pitää silmiään auki ja merelle on lähdettävä. Joskus toivoisi, että kalastajilla olisi jonkinlainen "piirturisysteemi". On täysin epäinhimillistä ja hengenvaarallista pakottaa miehistö ilman minkäälaista leposysteemiä tekemään yli vuorokauden reissuja. Mutta näin on aina ollut ja tulee varmaan olemaan, jollei kelpaa, aina voi hypätä reelingin yli laiturilla ja jäädä siihen.

Kuunsilta Djupivoguriin

Roikuin hereillä aamuun asti sunnuntaina, yritin nukkua päivän yövuoroa varten, mutta alta kolmen tunnin olin pystyssä ja siirsin leirini terassille. Bikinit päällä etsin naapurustosta karannutta koiraamme, makasin viltillä ja pesin pyykkiä urakalla. Ja tietysti, poltin sitten nahkani ja oikein kunnolla, kun laskin etten ole palanut Egyptissä, Kuubassa enkä muuallakaan, niin en sitten Islannissa ainakaan. Pomo meinasi kuolla nauruun kun ilmestyin iltavuoroon keitetyn ravun värisine nuppeineni ja käsivarsineni. Kihelmöivä mahanahka ja rinta jäi omaksi tiedoksi.

Lauantain reissulta rantaan 

Maanantaille on varattu koiralla aika pallien poistoon, herra oli käyttänyt pakotuntinsa hätistelemällä ja nylkyttämällä parinkin naapurin lampaita. Tuomio oli julma, mutta oikeudenmukainen. Seuraavan kerran koiran tehdessä saman, farmari ampuu ja ilmoittaa mistä saa tulla ruumiin hakemaan. Ei ylennä mieltä, mutta ymmärrän. Kun meidän idiootti vaarantaa toimeentulon, on kyyti kylmää. Kävin tänään hakemassa osan juoksunaru vermeistä, huomenna loput. Tiistaina ei varmaan Adolfia enää paneta kroonisesti. Enkä me kaikki jäädään henkiin tästäkin.

Adof the karkaava idiot

No ettei sitten elämä menis helpoksi, kävelin pomon kanssa päin heiluriovessa eilen kantamus täynnä tuoppeja, nimettömän pää jäi tuoppiletkan ja oven väliin. Kävin lääkärissä, huomenna röntgeniin varmistaan epäilty murtuma. No hyvä puoli, tulipahan vastapainoksi eilen kanniskeltua prikkaa oikeassa kädessä.

Rantsua

 

Viimepäivien hehkutus on ollut kaukana, mutta koko ajan lähenevä Suomen viikko elokuussa. Lentoliput on tilattu jo monta kuukautta sitten, mutta nyt on napattu päivä Tallinnassa-paketti. Sovittu tätiltä mökki lainaan, yhdet grillaukset Tampereen kupeessa, Kummipojan rippijuhlamuistaminen ja parit kahvittelut. Hassua, kun saan viedä tällä kertaa mukanani yhden Suomenreissu-noviisin, on oma into kotimaassa käymiseen kovassa kurssissa.

"Koska se blogilörina on valmis, anna ruokaa ja päästä ulos"

Nyt kaivan sulkaalevyn, Nip/Tuck-dvdboxin ja läppärin sänkyyn ja toivon että uni korjaa ennen puoltayötä. Röntgeniin on yli 2 tunnin ajomataka aamusta.

"Jos tulen kylkeen kiinni, nopeuttaako se?"

Elämä soljuu

Reilu kuukausi takana Islannissa asumista.

Paljon on ehtinyt tapahtua, paljon on vielä toivottavasti edessä.
Työt vaihtuivat onneksi naapurikylään. En voi kuin huokaista onnesta joka kerta kun töiden jälkeen ajan vuonon reunaa kotiin. Väistelen lampaita, lintuja ja joskus jopa poroja. Joskus jopa minä onnekas ajelen kotiin tietäen, että siellä odottaa minua joku muukin, kuin kissa ja koira.
Tutusminen Ukkokullan nuorimmaisiin on alkanut, aika vauhdikkaasti, mutta ei kai ihan pieleen. En voi väittää, etteikö jotain sydämessäni olisi hyrähtänyt, kun kävin tytöt hakemassa tiistaina, ilman Pabbia. Molemmat hihkuivat jo ikkunan läpi ja kipittivät ilman mitään äiti-itkuja vauhdilla Hyundain takapenkille. Keskustelu tyttöjen kanssa ei ole kovin monipuolista, kun en osaa islantia. Mutta ei 5- ja 3-vuotiaat vielä paljon onneksi vaadi. On tärkeää ymmärtää avainsanat.

Taputtelin jopa tyttöjen kanssa uimahallireissun viime viikolla, kun Ukkokulta joutui äkkiseltään merelle. Vähän jännitti pikkutyttöjen reaktio aamulla, kun edessä oli selittää onnettomalla islannilla, että isi on töissä, meidän pitää reippaasti pukea ja syödä aamupalaa ja lähteä hakemaan äitiä parin tunnin matkan päästä sairaalasta. Ainoa itku tuli kun pienempi veti herneet nenään pukemisesta.
Työt sujuvat, ei enää unelmaduuni. Mä olen loppuun kaluttu ravintola-alalle, mutta yhden kesän on vaikka seipään nenässä. Työpaikka ja -kaverit on ihan huippuja, multa puuttuu vain se palo. Mutta kun joka päivä muistaa sen mahdollisuuden nukkua omassa sängyssä, se auttaa.
Toisekseen, koko työyhteisö on minua lukuunottamatta islantilainen, auttaa kielessä. Toki joudun operoimaan englannilla, mutta esim. muutama työkaveri puhuu mulle vain islantia. Ja joka kerta uppoaa jotain, eikä hätää ole. Jos vielä kolmannen selityksen jälkeen näytän omalta tyhmältä itseltäni, tulee sama englanniksi.

Sitten on pakko heruttaa tuota Ukkokultaa. Minä tiesin ensitapaamisella, että edessä on jotain ylimaallista, mutta en uskonut sen tunteen kestävän. Mutta vieläkin, lähes puolentoista vuoden vuoristoradan jälkeen, tunne on vain vahvistumaan päin.

Mies on paljon merellä, ja työajat menevät aika paljon pahasti ristiin, minä olen pääsääntöisesti töissä 10-22 ja Ukkokulta lähtee merellä 23 eli treffit on yleensä mun työpaikalla. Jos on tuuria, Jonni tulee seuraavana iltana kuuden aikaan, syö ja nukkuu pari tuntia ja ajaa taas hotellin kautta. Homma on hullua, 20 tuntia töitä pari tunnin unilla. Ja rumba jatkuu aina lauantai-illasta perjantai-iltaan. Ainoa vapaa on perjantai-ilta ja lauantai-päivä. Mutta kun on halua, on keinoja. Eikä onneksi viikot pysy ehjinä, on huonoa keliä, on päiviä jolloin auto ei hae kalaa. On menoja, omia ja muiden samalla paatilla kalastavilla. Paras yllätys on puhelu mereltä, kun suunnitelma muuttuu ja mies tulee kotiin, kun olen orientoitunut olemaan koko viikon yksin.

Ja ettei elämä menisi liian nopeasti uomiinsa, on työn alla uskomaton projekti. Suuri syy hiljaiseen kirjoitteluuni on juuri se. En malttaisi millään pitää suutani kiinni, mutta en halua vielä asiaa julkistaa. Koska jos tämä juttu kaatuu, märryän lattialla kuin pikkulapsi. Ollaan niin ohuella jäällä, että toteutuminen on enemmän kuin epävarmaa, mutta kun ikuinen optimisti olen. Kun mattoa ei ole vielä vedetty alta, on ihana suunnitella ja hehkuttaa. Vielä on toivoa, vaikka niin vähän.