Kun viesti ei mene perille

niin se ei mene. Joskus ei vain halua nähdä metsää puilta ja on helpompi sulkea silmät ja korvat.
Minä kävin kuuntelemassa kauniin syyspäivän viestiä. 17 astetta lämmintä, ei sada eikä tuule. Kävin taas etsimässä vuorijärveä, mutten löytänyt. Opastetun polun yli on tehty uusi tie muuntajakentälle, enkä ole löytänyt polun alkua. Oli hyvä lähteä, netti poikkas kokonaan, taas kerran.

Torstaina kävimme tyttöjen kanssa uimassa kukkuloilla. Syrjässä keskustasta, noin 4 kilometriä on kukkulan päällä kaksi muutaman metrin allasta, pukukoppi ja suihku. Toivottu kannatusmaksu on 200 ISK eli noin 10 NOK eli noin 1,2 Euroa.  Olimme lähes kolme tuntia, minä kuskina, kun nuoriso halusi juoda kaljaa. Seuraavana kuva maisemasta altailta.

Tulin perjantaina kipeäksi kesken työpäivän, olo ei ollut voittajan kun kello soitti puoli kuusi. Ajattelin olon menevän ohi aamupalatauolla. Kissanvillat, aloin oksentamaan kuin pikkukakara, lopulta siivooja heitti mut kotiin ja makasin noin puoli viiteen iltapäivällä kylppärin lattialla oksentamassa sappinesteitä.
Lauantaina, eilen, oli vielä ohut olo, kävin vain kaupassa hakemassa evästä ja lonnin sisällä koko päivän ja illan. Kuuntelin tupakalla käydessäni ja seinien ja katton läpi lauantai-illan huumaa. Ei olis mua saanut innostumaan millään ilveellä.

Se muruin ystävä täältä Islannista, Kobbi, sai tiistai-aamuna perheenlisäystä, kolmas lapsi, Pikkuprinsessa tuli taloon. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen ensiviikonlopun Reykjavikissa ja käyn katsomassa uutta perheenjäsentä ja parantamassa tätä oloa med Kobbi.

Yllä oleva kuva on huono, kävin hakemassa järkkärin mukaan vasta kun menin satamaan ottamaan aurinkoa, mutta löysin kukkuloilta työmaaparakkiin tehdyn kyyhkyslakan. Aika hauska.

Tallainen oli kadunkulman vesilätäkössä, olisiko nämä ne kordinaatit sinne maaliin?

 Pieniä veneitä oli monta nostettu pukeille, liekkö paikallinen tapa sliipata.

Tuo säiliö ja teksti sai mut miltei kyyneliin, hetken joutui auringossa nieleskelemään, joskus pienet asiat saavat niin kipeitä muistoja pintaan.

Palkitsin itseni kupilla kahvia ja ällömuffarilla Gamli Baukurin terassilla.

Aurinkoon unohtunut mereltä tullut siima, hyvä oli haju.

Piti kävellä vastavirtaan, periaatteesta.

Kirkon puistikossa ruusut kukkivat ja kimalaiset pörräs seinustan helteessä.

Huomenna alkaa uusi työviikko ja minä olen asettanut taas yhden aikarajan itselleni tiistai-aamuun kello yhdeksään paikallista aikaa. Katsotaan miten ämmän käy.

Tekisi mieleni kirjoittaa paljon muuta tänään, mutta pidän suuni kiinni. Ei teidänkään tarvi ihan kaikkea minusta tietää, muahhahahahahhaha. Joo, otan päikkärit.

Katkeruus ja kyyneleet.

Mä heilun yleensä linjalla kuin heinämies. Kuuntelen musiikkia, laulan ja tanssin. Työkaverit nauraa ja mulla kuluu aika ja selkä pysyy vetreenä. Siis oikeesti, jos olen maksanpoistovuorossa, siinä seistään paikallaan ja se ei sovi mun selälle yhtään. Puolessa tunnissa alkaa tuntumaan ristiselässä, mutta kun jammailee samalla, ongelmaa ei ole.

Tiistain myrskyä

Kuuntelen Spotifya, tänään oli vuorossa suomipoppia-lista. Kuuntelin Vesku Loirin-Hyvää puuta ja mulla oli täysi työ pitää pokka, mun tuli niin helvetinmoinen ikävä äitiä, taas. 7 vuotta, eikä ikävä hellitä. Se ei hellitä koskaan, tiedän.

Sundlaug-uimalamme

Kävelin kotiin, yksin, poikkeuksellisesti. Ruokin sorsia ja mietin sitä iänikuista rakkautta. Sillankaidetta vasten oli hyvä itkeä.  Kai se rakkaus on sitä, kun antaa toisen mennä, aidoimmillaan. Ainakin minulle. Enkä voi väittää, olen niin katkera. Katkera siitä, että jotkut asiat ovat vain auttamattoman myöhässä, 10 vai 25 vuotta, vai jotain siltä väliltä.

Poreita pohjassa

Käytiin uimassa, 5 päivän tauon jälkeen. On se vaan niin huippua. Odotan vain sitä, kun pääsen ensimmäisen kerran pitkästä aikaa uimaan lumisateeseen.

Minä ja Ingibjörg

Ingibjörg

Syysmyrsky ulkona ja sydämessä.

Tuulee ja sataa. Eilen oli niin nätti päivä, kävin nauttimassa auringosta ja kuivakalan hajusta satamassa.

S

 Satamassa oli tuttu haju, kuivakala. Hain Gamli Baukur-pubista kahvin ja istuskelin auringossa.
Yksi asia taas muuttuu elämässäni, enkä tiedä vielä mitä se tuo tullessaan. Lisää ikävää vai olisiko vihdoin mahdollisuus purkaa sitä. En usko, mutta se näyttää aika.

 Olin joskus yhdentoista aikaan menossa jo e-kirjan kanssa sänkyyn, kun törmäsin käytävällä yhteen issikkatyttöön. Se alkoi ronkuun mua baariseuraksi, kun sen mies oli mennyt jo etumatkaa poikaporukassa. No kävin vaihtaan piikkarit ja takin. Tilasin pintin, join siitä puolet ja hipsin kotiin. Olisi ollut livebändiä ja vaikka mitä, mutta kun ei nappaa niin ei.

 Täällä myrkyää aika rajusti juuri nyt, valot välkkyy ja laajakaista pätkii. Toivottavasti ei sähköt mene. Säätiedotus lupaa lunta yöllä tai aamulla. Jos huonosti käy, pääsette näkemään lumikuvia muualtakin kuin vuorten rinteilta.

Paskanpuhumisesta

tai oikeestaan siitä kun laulaa linjalla suu auki ja saa lusikallisen lampaanpaskaa suuhun. Huvittavinta oli se, että 2 muuta meinas oksentaa, minä en. No ei se hyvälle maistunut, mutta ei se nyt olis oksentamisellakaan parantunut.

Vuonon toisella puolella oli vuorilla lunta jo alas asti.

 

Jätin uimisen väliin tänään, monestakin syystä. Mä luulen, että toi mun käsi on tulehtunut ja silloin ei lämmin tee hyvää. Toisekseen mulla oli pyykkipäivä ja repussa ja kassissa oli 25 kg pestyä, märkää pyykkiä. Kolmanneksi Ingibjörg lähti sinne vuorille metsästään hevosilla ja koirilla niitä viimeisiä lampaita.

Kirjaimillisesti katukuvaa

Kyllä mua vähän sylettää, etten tohtinut lähteä mukaan. Viimeisistä ratsasteluista on turkasen kauan, reissussa ollaan melki kolme vuorokautta ja kesken ei oikeen voi jättää. Mä en vaan halunnut lähteä mahdolliseksi taakaksi, se on kuitenkin Ingille ja sen perheelle työreissu. Mutta Ingi ehdotti, että lähtisin seuraavalle turistireissulle päiväksi mukaan, ja lähdenkin jos vain kunto ja aikataulu antaa myöden.

Svalbard (talon nimi) myytävänä

Kävelin hitaasti tänään kotiin, keli oli mukava, aurinko paisteli ja perjantai on mukava päivä. Mulla on kotimatkalla muutama kaveri jotka osaa jo odottaa mua, olen napannut töistä iltapäiväkahvilta aina muutaman kantapalan leipaa kavereilleni ja kummasti sorsaperhe on oppinut viikossa tunnistamaan minut leiväntuojana. No tänään päätin sitten kuvata kavereitani, niin tottakai unohdin siinä pyykki hässäkässä ne leivät pukuhuoneen penkille.

Otin töiden jälkeen parin tunnin päikkärit ja sitten en olekaan tehnyt mitään rakentavaa. Tapellut korkeintaan Skypen kanssa. Niin ja puhuin niiiiiiiiiiiin ihana puolitoistatuntisen puhelimessa, etten muista koska viimeksi. Sydänsydänsydänsydän. Tästä on hyvä mennä tabletin kanssa ja voimalla nukkumaan. Huomenna yritän tehdä jotain rakentavaakin.

Iltalenkillä Klo:n Straumenilla syksyllä 2012 A:n kanssa

Puhumisesta

 ja sen tärkeydestä. Yksi syy tämän blogin tärkeyteen on minulle rakas suomenkieli. Puhun päivät pitkät töissä ja vapaa-ajalla englantia ja norjaa. En edes joka päivä jaksa soittaa kenellekkään. Ainakin vielä, työ ja joka päiväiset uimareissut vievät lähes kaikki voimat.
Puhuminen vain on niin tärkeää, en tiedä eilisen avautumiseni vai tömäkän naprometiinikuurin, olkapää oli tänään jo inhimillisyyden rajoissa, ei enää itkettänyt yhtään.
Muutenkin, joskus vain kun jonkin asian saa sanottua, se saa oikeat mittasuhteet. Yöllä ja omassa päässä epätoivo vain on niin mukanaan vievä voima. Yöllä murehtiessa tuskastuttaa myös se, kun harvoille asioille edes voi mitään, kun muut nukkuvat.

Ja muutenkin, missä olisin nyt jos olisin avannut suuni pari kertaa paikassa, jossa vain olin hiljaa?
Missä olisin, jos en olisi niinä kertoina laittanut itseäni likoon ja avannut suutani?
Loputon jossittelu. Mutta puhuminen auttaa, se on ainoa lääke ikävään. Ikävä on kaikkein voimakkain tunteeni tällä hetkellä ja näin sen halusinkin.

Ja jos sanotaan ettei puhu eikä pussaa, ollaan aika hukassa. Eikä se pussaaminenkaan yksin riitä, tarvitaan niitä sanoja. Oih, mistä tulikaan mieleeni, olisipa ihana suudella oikein kunnolla. Tai herätä yöllä siihen, että joku pitää kädestä. Tai käpertyä sohvannurkassa lämpimään kainaloon. Tai olla kylkikyljessä ihan hiljaa. No ehkä sekin päivä vielä koittaa. Ei niitä sanoja aina tarvita.
 Se olisi viikon viimeinen työpäivä yön päässä. Jos keli antaa myöden, jota vähän nyt epäilen, olisi suunnitelmissa ulkoilua. Jollei niin tabletti on täynnä kirjoja. Netti täynnä blogeja ja muuta mielenkiintoista. Ja jos vaikka kävisi rannassa ottamassa parit myrskykuvat. Meri oli töistä tullessa ihan valkoisena.

Hyvää yötä, nyt on aika matkata unen turvin jonnekin kauas ja lähelle....

Ingin ja mun eväät uimareissun jälkeen, hiphei ja pari kaloria

Itkua ja hammastenkiristystä

ja valitusta.
Mä olen ihan soseena. Vanha, telottu olkapää tekee mut hulluksi. Yöt menee pyöriessä, kun ei löydy asentoa, missä sormet ei puudu. Ekat pari tuntia menee töissä jotenkuten, aamupalan jälkeen alkaa oleen hiki otsalla, eikä johdu pelkästä työtahdista. Mulla on joku sormiin menevä hermo puristuksissa lavan alla. Mä olen kiskonut kaikki ibuprofeenit ja naprometiinit, mutta ei siihen mikään auta. Käyn uimassa joka päivä suoraan töiden jälkeen, uinti on ainoa joka vie kivun pois kokonaan, hetkeksi. Ja 38 asteissa pora-ammeessa lilluminen. No se siitä sitten, valittamisesta.

Taidetta Fosshotellin seinältä

Hotellilta missä majaillaan on noin puolisen kilometriä uimalaan, joka on tietysti taivasalla. Neljä allasta, 41, 38 (pore), 25 ja 18 (25 metrinen) asteiset lämpötiloiltaan. Voi kuinka odotan sitä ensimmäistä lumisadetta. Yksi elämän hienoinpia suuriapieniä kokemuksia oli uida Reykjavikissa lumisateessa. Lunta paikalliset lupailevat jo ehkä huonenna, mutta viimeistään kahden viikon sisällä.

Lampaantaljoja menossa eteenpäin

Meillä alkaa kato käymään pikku hiljaa töissä, 6 oli maanantaina poissa, joista 4 on ilmoittanut etteivät tule enää. Ja kaikki islantilaisia. Kaikella kunnioituksella, mutta täällä on nähtävissä samaa meininkiä paikallisten kanssa, kuin Norjassa. On varaa valita, mitä tekee. Mä pidän kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että pärjään tuon vihoittelevan olkapään kanssa. Enkä jää ensimmäiseksi sairaslomalle, ainoa mitä olen vähän miettinyt, kysyä siirtoa vähän kevyempiin hommiin tai siis sellaisiin missä työtahti ei ole niin tauoton. Mä olen vähän hukkupätkä, ylläriylläri, seisomallani linjalla ja olkapää ei tykkää kun täytyy olla koko ajan olkapäät korvissa. No tämän viikon olen vaikka seipään nenässä, katson mihin kuntoon saan itseni viikonloppuvapaalla ja maanantailla on sitten murhe itsellään.

Mun iltapala

Mun kamu, Ingibjörg, lähtee viikonlopuksi isänsä ja siskonsa kanssa hevosilla etsimään Akureyrin vuorilta viimeisiä lampaita. Kutsu kävi, mutta mä en tohdi. Hevoset eivät ole mitään ihan simppeleimpiä ja mun ratsastelusta on melkein ihmisikä ja toisekseen, en tohdi lähteä puolikuntoisena noin vaativalle reissulle kenenkään kiviriipaksi. Harmi sinänsä, olisi ollut varmasti kokemus.

Iltalukemista

Minä taidan ottaa asiakseni käydä tutustumassa tarkemmin ja kauemmas ympäröiviin kukkuloihin. Kaljoittelut on nyt kaljoiteltu tältä kuulta, piste.

Aurinkon laskun aikaan

Kävin uudelleen kävelyllä. Puin oikein lenkkikamppeet ja laitoin sykemittarin. Lähdin harhailemaan tällä kertaa kukkuloita kohden ilman kummempaa päämäärää. Löysin sekalaisen määrän herttaisia polkuja, lampaita ja näin hevosiakin kauempaa.

Mietin ystävyyttä, sitä mitä se on parhaimillaan. Mietin sitä ihanaa ystäväjoukkoani ympäri maailmaa (no joo, Pohjoismaita, mutta se olis vähän lattea ilmaisu tässä yhteydessä) ja sitä kuinka erilaisista ihmisistä voi tulla ystäviä. Joidenkin kanssa se vie aikansa, joskus vain huomaat hetkessä istuvasi hengenheimolaisen pöydässä.

Mietin sitä kuinka jotkut ihmiset vain jää taakse, eikä heitä osaa edes kaivata. Mietin sitä, kuinka vaikea on enää ystävystyä mitä vanhemmaksi tulee. Kuinka hyvin sitä huomaa viihtyvänsä omassa seurassaan.

Kävin tosiaan ihailemassa maisemia ja sain jopa itsestäni kuvan, kiitos aidantolpan ja aikalaukaisimen. Ja kyllä, mulla on vyölaukku, repikää siitä, hahahah.

Kävin kävelemässa läheisellä omakotialueella ja bongailin hauskoja yksityiskohtia pihoista. Tien lopusta lähti hiekkatie mistä pääsi polulle jota pitkin vaeltelin kukkulan kupeella ja nautin vuolaan joen juoksusta ja veden äänestä. Luonto vain on jotain niin rauhoittavaa, ihan kun se toivottais tervetulleeksi.

Mä hoitelin tänään vähän taas niitä rakkaita ystävyyssuhteita ja sain jopa neljän kanssa puhuttua puhelmessa. Pari puhelua jäi vielä hoitamatta, mutta ehkä huomenna.

Mä tajusin oikeesti tänään viihtyväni täällä. Muutenkin, mä vihdoin syön kunnolla, enemmän päivässä kuin ennen viikossa. Mä nukun joka yö vähintään sen seitsemän tuntia, joka on mulle paljon. Mä kävelen töihin mennen tullen 20 min. Mun tupakanpoltto on vajunut vähemmäksi kuin koskaan teinivuosien jälkeen. Mun huone on kolmannessa kerroksessa ja len tehnyt periaatepäätöksen käyttää vain portaita. Se vaan hillitsee kummasti, kun pitää pukea ja kävellä käytäviä ristiinrastiin ja mennen tullen portaat. Vajaa 5 askia 8 päivän aikana ja mä olin vielä tillin tallin perjantaina. Mulla oli niin hyvä fiilis, ikäväkin toki. Niitä rakkaita ihmisiä ja jos mä järrikkää oikein kuuntelin, niin ei tämä mun ikävä ole yksipuolista.

Mä sanoin josku teini-iän ylityksen jälkeen mun äidille kun se kyseli mun syitä ja motiiveja vittumaiseen käytökseen, että mun oli ajatteva se kauas, että mä pystyin ottamaan lähelle. Ja se on niin totta, on koettava ikävää tajutakseen mitä sitä oikein omaa.

Kello on puoliyksitoista, mulla on nukkumaanmenoaika, aamulla 5.45 soittaa kello, Islannissa ei ole typerää kesäaikasysteemiä, ollaan siis 3 tuntia jäljessä Suomea tällähetkellä.

Steindinn Okkar - Ég Dansa Það Af Mér

Viikonlopun antia

Niinkuin aikaisemmin jo kerroin, meitä on 17:sta eri maasta ja meitä asuu tässä hotellissa noin 60. Ikähaarukka on 18-60, mä luulin todellakin olevani vanha tähän, mutta positiivinen huomio oli, etten ole.
Täällä on muutama mies Englannista, Walesista (ihana murre), jotka tekevät samaa teurastustyötä kotimaassaan vakituisesti.

Sitten on oma ryhmänsä vanhoista Neuvostoliiton maista, jotka vain palvovat rahaa ja säästävät siinä missä voivat (syövät toisten ruoat mm.) ja vievät joka kruunun mennessään kotimaahansa.
Ruotsalaiset ovat myös hyvin edustettuna ja ovat siinä parinkympin molemmin puolin, hauskoja tyttöjä ja poikia. Ja takaavat sen ettei norjankieleni pääse ihan rapautumaan näiden kuukausien aikana.

Islantilaisia nuoria on myös lähiseuduilta ja olen ystävystynyt eniten Akureyrista olevan Ingibjörgin kanssa. Ja kiitos Ingin, hän tarjosi mulle sen "priceless moment" elämyksen. Olen suuri Steindinn okkar-fani. Kyse on niin mustasta huumorista välillä, että oksat pois. Videoklipit ovat islanninkielisiä, mutta kiitos Kobbin kääntämisen, olen nauranut itseni tärviölle. Eilen illalla Ingi tuuppasi minulle puhelimen ja sain änkytettyä jotain ihan puutaheinää Steinþórille. Alla youtuben video.



Idea pääpiirteittäin; Alienit hyökkää ja maailma on kaaosta. Steindinn tulee paikalle ja muut kauhistelevat ja mies vain toteaa kokeneesta paljon pahempaa. Video jatkuu muistelulla, kuinka äiti yritti myydä poikaansa, isä oli umpidoku, täitkin (ainoat ystävät) jättivät, opettajat kiusaa ja niin edelleen. Ég dansa það af mer tarkoittaa Tanssin sen pois.
Edit: Laitoin youtuben linkin omaan postaukseen, koska ainakin mulla tuo linkki herjaa androidilla tarkastellessa.

http://www.youtube.com/watch?v=ToXg7gE-vWI

Hahahhaha, hyvä minä

Vetäsin sitten kahta tölkkiä lukuunottamatta koko pakin ja kävin riekkumassa nuorison kanssa baarissa. No, onneks sentään tajusin tulla ajoissa kotio, viimeisen puhelun mukaan olen ollut sängyssä ennen yhtä. Heräsin ennen seiskaa ekan kerran, megalomaaninen jano ja päänsärky. Buranaa ja karpalomehua ja lisää unta. Nousin puolenpäivän aikaan ja nyt olen 2,5 tuntia suunnitellut reissua krapularuoan pariin. Hampurilaista ja juustotikkuja ja kylmää kolaan, nam

Niin pikkuapinaiseni, käykää tutustumassa Satun blogiin, siellä on juttua siitä miten ne lampaat kaapataan. Ja muutenkin paljon mielenkiintoista, siinä on kirjoittaja makuuni.

Ja katsomassa Youtubesta seuraava, kuvaan ilmestyvä mies 15 sekunnin kohdalla on hauska ukko, on mua vastapäätä ottamassa mahoja ulos ja heitti mut perjantaina viinakauppaan :D

Nordlenska (videossa ei ole mitään raaakaa materiaalia, vain ns. lopputuotantoa ja valmiita tuotteita.

Edit: Kuvissa päivän antia kävelyltä

Joku ihme tatti, hotellin nurmikolla

Viikonlopun eväät

Suihkulähde Islantilaiseen tyyliin, älä polta sormiasi

Lunta vuorilla

Sieniä asfaltinhalkeamassa

Tämän pienemmällä ei mua sais asettumaan

Viikko pulkassa

vaikkakin vajaa. Eikä harmita yhtään. Pakko myöntää, että viime vuosien siisti konttorityö on jättänyt jälkensä. Ei nyt ihan niin paha, kuin viisi vuotta sitten aloitin teurastus- ja pesuhommissa kalatehtaalla. Silloin käveltiin itkien tai melkein kotiin. Selkä on väsynyt, mutta eilinen ja tämän päiväinen uiminen ja lilluminen kuumassa altaassa korvaa särkylääkkeen. Kävin varmuuden välttämiseksi hakemassa myös pakin kaljaa, jos tulee tarve hakea henkistä puudutusta, nyt ei ainakaan tunnu siltä.
Ilta netissä nuljuen ja jalat pystyssä tuntuu juuri siltä mitä tarvitsen ja tottakai pätkä hyvää kirjaa.

Iltapalaa islantilaiseen tyyliin.

Ekan vajaan viikon saldo. Kroppa on kovilla, mutta tuntuu taipuvan suhteellisen rankkaan työhön vielä aika pienellä. Työ on sinänsä aika liukuhihnahommaa, mutta olen linjalla missä on mahdollisuus vaihdella jonkin verran tehtävää. Mielenkiintoinen työyhteisö, 17 eri kansallisuutta. Suurin osa kuitenkin meistä keikkalaisista on vanhoista Neuvostoliiton maista... Englannilla ja norjalla pärjää ihan muutamaaa uuveloa lukuunottamatta, mutta tottakai ne on mun kanssa samassa linjassa ja luulevat kun hokee sitä puolaa tarpeeksi kauan ja aina kovemmalla äänellä, että kyllä se siitä mulle avautuu, huoh. En sano enempää, ettette pääse  mua ilkeeksi haukkumaan.

Hahahhahahhaha

Huomenna käyn kollaamassa tarkemmin tämän kylän kadut ja kujat. Ehkä käyn katsomassa ne mielenkiintoisimmat museot. Mutta pettymys, tytöt ja pojat, maailman ainoa penismuseon on muuttanut tänä kesänä täältä Husavikista Reykjavikiin. Däm, olin suunnitellut ostavani kuukausikortin sinne ja käyväni hippasen usemman tutustumassa antiin, mutta ei saatana sitten. Ei kaikkea voi saada.

Ja positiivista, vihdoin mulle maistuu ruoka, käytännössä ihan mikä vaan ja yötkin tulee nukuttua. Mä olen vaan nähtävästi ollut liian helpoissa sisähommissa. Työ on parasta terapiaa ja estää takertumasta lillukanvarsiin ja märehtimästä turhissa asioissa jotka eivät ole omissa käsissä. Ainakin mulla.

Pus ja kis kaikka ihanat ja vähemmänkin ihanat tällä kertaa.

Kotimatkalla

se löi äkkiä mun lävitse, missä se päätetään, kuka saa sen pienen palan onnea. Niinpä....
Työmatka, kävellen siis hotellille. Tänään ei ole sanottavaa, on vain niin saatananmoinen ikävä, että kupeita koskee...

Nordlenskan pihasta.

Erikoinen ulkovuori, läpisahattua

Kylänraittia

Satamaa

Valassafarilaivoja

Vino koti

Niin käytiin työkaverin Ingibjörgin kanssa uimassa ja otettiin kuukausikortit. 38-41 asteisessa altaassa on kiva lillua taivasalla. Sauna oli naurettava, mutta en nyt muuta odottanutkaan.