Stereotypiaa, yleistämistä, miesvihaa ja naisena olemisen vaikeutta miesten maailmassa

Oih, mikä otsikko.
Pamlasin "ottotyttäreni" kanssa messengerissä ihmissuhdekuviota, en niinkään omiani. Ainakaan tämänhetkisiä.
Lapsella oli paha olo, neuvoton. Ikävissään, mutta liian arka tekemään mitään makaaville asiolle.
Kyse oli siitä legendaarisesta; kiva poika, jotain sutinaa ollut aikaisemmin ja typy mietti, että mitäs nyt sitten. Että tavattaisiko. Mutta ei tohtinut kysyä suoraan.
Minä sitten yllytin laittamaan sitä viestiä kapallisella otsikonmukaista toimivaa soopaa. Koska, minä inhoan moista, mutta kun se piruvie toimii joskus ja helpottaa, kun ei ole mitään tietoa, miten pitäisi edetä. Ja balsamoi haavoja silloin kun on menty metsään urakalla.
Rupisammakoilla millä sain tyttösen tarttumaan kohtalon ohjaimiin. Jos ei kysy, saa loppuikänsä miettiä sitä jos-kohtaa. Pakit saadessa asia on selvä, ei tarvi haikailla. Ja minä nyt muutenkin suosin asennetta, että täysillä eteenpäin, vaikka sitten päin puuta. Ja oikeesti, harvoin veetuttaa niinkään ne yritykset, epäonnistuneetkaan, kuin ne hetket kun on viimetingassa päästänyt pupun pöksyyn ja jättänt, jollei yrittämättä niin ainakin laittamatta kaikkensa.

Miesten maailmaa puolen vuosisadan takaa

Kerroin myös esimerkin omasta historiasta, jahkasin joskus yhden herran kanssa. Minä en oikein osannut päättää, että kiinostaako. Ja suurimman osan ajasta leikin vaikeasti tavoiteltavaa, tai oikeastaan edes leikkinyt, vaan olin. Herra soitti ja huonon kentän turvin karjui tuulen sekaan, että mielessä oli jotain sellaista joka minun TÄYTYY tietää ja lupasi soittaa seuraavana päivänä. Tiesin, että herra oli vaarallisissa hommissa ja kun soittoa ei kolmeen päivään kuulunut, tein jotain epätavallista siihen tilateeseen. Soittelin niin kauan että sain miehen langanpäähän. Kävi sitten joskus myöhemmin ilmi, että kikka oli opittu jostain miestenmaailma lehdestä. Johtopäätös oli kuulemma, ettei se mun välinpitämättömyys ollut ihan aitoa.  Että sortuu ne miehetkin välillä näihin parisuhdesoidinmenoihin.

Mitä ne miehet sitten on?
Ikuisia lapsia, jos ovat terveitä. Ihan oikeesti, kyllä mä näen noita ympärillä olevia ihmisiä siinä valossa, että se vakavuus jolla me naiset pyritään hoitamaan arkea, on myöskin taakka. No joo,  jonkunhan se vastuu on kannettava ja aika usein se jää naiselle, jollei ole semmoinen huithapeli kuin minä.

Kun tietäiskin

Suorasukaisia. Minä ainakin sorrun kerta kerran jälkeen liian monimutkaisiin toimintamalleihin, että siinä ei kolise kuin päät, kun toinen ajaa moottoritietä se 130 lasissa, laskien mittarivirheen turvan ratsian sattuessa. Minä tyttö vielä virittelen kaasugrilliä potkulaudan päälle saman matkan taittamiseen, ettei nälkä yllätä matkalla. Minä sitten tuhraan sen halppispolttimen kanssa siellä moottoritien alussa ja soittelen sitä prinssiä pelastamaan, on prinssi ollut 2 tuntia perillä ja nauttinut minunkin osuuteni saunakaljoista. Että ei kohdattu tässäkään.

Joukkueuskollisia. Siinä kun minä annan näennäisesti anteeksi jonkin mitättömän väärinkäsityksen tai sanavalinnan, mies on autuaasti unohtanut sen kun varomattomasti arvostelen herraa raivopäissäni luullen ettei se 120 desibeliäni kantaudu miehen korviin hyttysverkon läpi.

Äläkä nyt oikeasti nosta maitoasi, mä olen vähän outo. Ja mulla on ollut ihan liikaa aikaa taas miettiä näitä tyhjänpäiväisyyksiä. Tyhjänpäiväisyyksiä siksi, että ei nämä mun "totuuksien" tiedostaminen ole mua sinne vaahtokarkkielämään vienyt, päinvastoin.
Itteäkin huvittaa kuinka tyhmä sitä on vielä tälläkin elämänkokemuksella. Minä en taida koskaan viisastua, koska mä kuitenkin tykkään tästä. Kun koko elämä on enemmän ja vähemmän levällään, on aina mahdollisuus muuttaa suuntaa ja kokeilla jotain uutta.

Tämmöinen "kunnimerkki" on saatavina autotarrana tai t-paitana

Nyt sitten jännään, että lähteekö se mun "tyttäreni" Malmöstä bussimatkalle jonnekin lähikaupunkiin, pojan perässä Kyprokselle (ruotsalainen poika menossa töihin sinne) vai maitojunalla Islantiin.
No kai tämä on helpottaa mulle, kun kaikki muutkaan ei tiedä mihin laukata.

Ja niin muuten, pakko keulia; mulla on jo 6 tarjousta kesäduuneista ja toistakymmentä hakemusta vielä vetämässä, joista 5:stä on luvattu palata asiaan myöhemmin. Neljästä on tullut vastaus, ettei ole tarvetta. Toki mä kaivelin itse kaikenmaailman firmoja netistä ja tein hekemuksia sokkkona. Laskin, että jos noista viidestä vielä tulee tarjoukset, on hakemusten läpimenoprosentti 65 prossaa. Jotain etua on siitä, että on vanha kurppa. Mä kun täysin häpeilemättömästi souvaan maailmassa, missä varmaan melkein kaikki muut on nuoria ja opiskelijoita. Mä kun en tuolla koulutuksella keuli, mutta värikäs työhistoria ja ehkä se ikä on se mikä toimii. Noh, palkasta ei sitten puhuta, mutta kokemuksia tässä haetaan. Mä jo meinasin napata kiinni yhden tosi mielenkiintoisen homman, mutta palkka on niiiin surkea, että on pakko vielä miettiä. Paras tarjous olis tällä hetkellä niistä hommista, mitä en haluais oikeesti tehdä, jos valita saa. Ravintola-alalta. Mutta pakko vielä miettiä, jos ottaa sen seikkailun ympäri Islannin rannikkoa, on oikeesti pakko miettiä, että pitääkö tulla ruinaan takaisin vakiduunia aikaisemmin kun suunnittelin. Tietyt menot kun täällä Norjassa juoksee, vaikka olis kuinka kaukana. Tuon homman puoli olis pitkät vapaat ja mahdollisuus sotkea ne pätkät tätä sekaisin olevaa rakkauselämää, mutta kun tuo rahaperkele on välttämätöntä, että kaikkea ei taaskaan voi saada.
Jos ottais tuon jonkinmoisen vuoropäällikön/aamuvastaavan paikan, olis palkka jo ihan kohtuullinen, mutta sitten olis vapaa vähissä ja fyysisesti keskellä semmoista pöpelikköä, ettei näillä kurveilla enää saa miehiä juoksemaan sinne saakka, ainakaan muutaman tunnin takia.
No nyt alkaa mullakin taas hymy hyytymään, kun aloitin tämän läpinän, mulla oli se ilme naamalla, mitä tuo rakas oikea tyttäreni väittää merkiksi ettei hyvää seuraa, mutta kihisee uteliaisuudesta, että mitä se mutsi duuunaaa. Mutta kun minä en tässä vastuulliseksi ja seesteiseksi keski-ikäiseksi voi muuttua, todellakintodellakin. Mutta oikeesti, kuka sanois että mitä mä teen, että vois sitten jos asiat menee pieleen, syyttää jotain muuta kuin itseään. Mä kun en oikeesti ole moneen vuoteen päässyt syyttämään ketään muuta kuin itseäni, ainakaan hyvällä omalla tunnolla.

Uskomattoman ihana esittely Islannista

Että tämmöstä tällä kertaa...

Se tavallinen päivä kalatehtaalla

Kello 11 ylös sängystä, kuppi kahvia (jos velipoika on herännyt ja keittänyt), tupakka, jotaina evästä messiin ja Hyundain puikkoihin.
Työmatka, kaunista! Maasilta Strengelvågista Klo:hun. Matkaa kertyy 7 km, aikaa menee se 10 minuuttia.

Maasilta

Paikallinen terveystarkastaja vaatii, että omat vaatteet on omia ja työvaatteet työvaatteita.
Omat kengät ekaan eteiseen ja takki seuraavaan.

Kalatehdas

Kolmannesta kopista pipo ja toppahaalari, se vähiten tahmea. Mulla on niitä kolme, märkä ja kylmä on huono yhdistelmä, ei pysty.
Portaat alas ja kellokortille päivää. Jalkaan kärkivahvistetut kumisaappaat, päälle "seminologin" esiliina, puuvillaiset aluhanskat ja kumihanskat päälle.

Ansioihokas

Alkaa greidaus. Vajaan metrisen jakkaran päällä seisten. Oikealla jalan alla poljin, jolla kala nousee ylös ja oikea käsi syöttää vasemmalle vievälle hihnalle. Turskaa. Niin nopeasti kun, kone pystyy rekisteröimään. Kalat lajittelutautuvat viiteen. Ensimmäiset neljä sievästi ja valmiiksi karreihin, 500-1000 litraisiin muovilaatikoihin.

Morgenstjernan jättiläinen

Trukkikuski vaihtelee uutta täyden tilalle. Sillä välin käyn tyhjentämässä sen viidennen, joka on kärry. Sinne menee yli 8 kiloiset ja ne mitä kone ei minun sähläämisestäni tai jostain muusta virheestä saa lajiteltua. Ne sitten käsipelillä omille paikoilleen.
Suolistajien määrästä riippuen, minulla on leppoisaa, koko ajan tekemistä tai kiire.
Jos on sitä leppoisaa, putsailen mätejä, pesen säiliöitä, tuuppaan niitä laiturille ja autan nosturilla. Niin ja harrastan ylimääräisiä mallutaukoja.

"Brynni"

Suuria muutoksia ei koko työpäivän aikana ei normaalisti ole, mitä nyt sitten välillä vehkeet hajoilee ja sitten tuumitaan ja soitellaan masinistia paikalle. Ja toivotaan, ettei se ole kauheen kaukana eikä vika ole iso. Muuten menee paniikiksi, jos rästiä kertyy karri kaupalla.
Työ on yksitoikkoista, mutta antaa mahdollisuuden kuunnella musiikkia, äänikirjoja, kielikurssia, laulaa ja tanssia.

Greideri ja ne karrit

Tauot menee noin puolentoista tunnin sekteillä, niitä vartteja ja se yksi puolentunnin ruokatauko.
Muuttunut systeemi, edellisvuosien ympäri vuorokautinen painaminen on mennyttä elämää. Ylitöitä on, mutta murto-osa siitä mitä edellisinä vuosina. Mutta. Ei oikeastaan haittaa, mulla on mennyt palo. On aika keksiä jotain muuta.

Potilaat liukuhihnalla

Rakkaalleni

Muistatko sen helmikuisen perjantai-illan kun tapasimme.
Minä tulen muistamaan sen todennäköisesti loppuelämäni. Se hetki pakotti
minut myöntämään, että rakastua voi ensisilmäyksellä.
Muistan kun meidät esiteltiin ja katsoin sinua, en tiennyt sinusta etukäteen muutakuin kotimaasi ja veljesi.
Muistan kun en saanut sinusta silmiäni irti, tuijotin sinua salaa viikkokausia. En voinut tehdä mitään, vain kaukaa ihailla.

Muistatko kun tajusimme, että tunteemme ja unelmamme ovat samat. Muistatko kuinka juovuttavaa oli aloittaa lause, jonka toinen pystyi vaivatta lopettamaan.
Muistatko sen lapsellisen uskon, että kaikki järjestyy. Muistatko sen maanantai-aamun, kun tajusit, ettei mikään järjesty. Sen todellisuuden tunteen, että asiat ovat menneet liian pitkälle, ennen kuin me tapasimme.
Muistatko ne epätoivoiset varastetut hetket, kun molemmat sulkivat silmänsä ja puhelimet ja leikimme, että maailmassa ei ole muuta kuin me. Muistatko kun lähdit luotani kuin teuraalle.

Muistatko noiden hetkien jälkeisen kivun, ikävän joka oli herätetty henkiin.
Muistatko sen ensimmäisen päivän, kun et miettinyt enää yhteistä tulevaisuutta, minä muistan.
Muistatko sen tapaamisen, joka särki minut. Muistatko mihinkä lauseeseen minun viimeinen toivonrippeeni hupeni. Av og til. Minä kuulen vieläkin äänesi, muistan sen sen ylämäkeen viettävän kadun, pimeyden ja äänesi. Ja muistan kuinka hiukseni hulmahtivat kasvoille, kun sanasi minua löivät.
Etkä sinä edes huomannut, enkä minä pystynyt asiasta puhumaan, silloin, enkä koskaan.

Muistatko kun et tavoittanut minua kuukauteen, tein sen tahallani. Jossain syvällä toivoin, ettet enää ottaisi yhteyttä ja voisin vihata sinua. Tiedätkö kuinka onnellinen kun tajusin sinun tavoitelleen minua tauotta ja periksiantamatta nuo viikot.

Muistatko kun istuimme viinakaupan parkkipaikalla tunnin yksi lauantaiaamu ja itkimme.

Muistatko kuinka monta kertaa olet luvannut minulle asioita joita et pysty tekemään. Tiedätkö kuinka kiitollinen olen niistä, ne antavat minulle suojakuoren, enää voin vain toivoa, mutten pettyä.

Muistatko hetket, kun heitimme periaatteita romukoppaan urakalla.

Niin, minä muistan enkä voi unohtaa, mutta. Minä en edes halua.

Mustatko Jeff Bucleyn, Nick Caven, Blondien ja Transvision vampin.

Muistatko takapihan ja helteen.

Sinä annoit minulle tunteen, jota en voinut kuvitella olevankaan. Sinä annoit rakkauden sateenkaareen sen kahdeksannen värin. Ja sitä ei voi kukaan eikä mikään ottaa minulta pois.

Kuolema

Nyt, yksi on joukosta poissa. Kuolema. Hyvä ystävä lähti, ikuisesti.

On aika muistaa taas, elämä on tässä ja nyt. Ei tulevaisuudessa. On aika tehdä päätökisä JA toimia niiden mukaan. Haistan jo tuulen, joka vie minut mukanaan.

Itkettää, oikeasti poruttaa niin vitusti.
Mutta suruni ei ole murto-osaakaan ystäväni aviomiehen tuskasta. Hän on käynyt tämän läpi aikaisemmin. Hän on haudannut ensimmäisen vaimonsa. Miten yhdelle ihmiselle voi osua näin paljon tuskaa. Elämä on oikeasti välillä epäreilua ja KAIKELLA ei voi olla tarkoitusta.

Muistelen. Hulvatonta akkaporukalla tehtyä matkaa Suomeen, jossa kyseinen ystäväni ideoi meille suunnitelman. Uuden lajin tai oikeastaan kaksi, näytöslajiksi olympialaisiin. Pariperseen näyttö ja kuvio perseen näyttö. Tiukat trikoot, josss persaus jää näkyviin.
Filosofoi ihmisten paskanhajunkammoa, jota hoidetaan tunkemalla hajusteita joka paikkaan, laventelia. Että laventelintuoksusta tulee jossain vaiheessa uusi paskanhaju. Jonka jälkeen, pysähdyttiin huoltoasemalle, laventelille. Aivan hulvatonta, mautonta, mutta niin helvetin hauskaa. Neljä akkaa nauroi 1500 kilometriä pillu-perse-paska-jutuille kuin pikkukakarat. 

Äiti lähti liian aikaisin, 57 vuotiaana. Ystäväni lähti samanikäisenä. Äiti suunnitteli alkavansa elää osa-aikaeläkkeellä. Ystäväni odotti miehensä eläkeikää ja mahdollisuutta asua talvet Espanjassa tai Filippiineillä.

Minä teen kunniaa näille upeille naisille. Minä elän, rikon sovinnaisuuden rajat. Heittäydyn. Suunnitelma alkaa muodostua. Miljoonasta eri suunnitelmasta, unelmasta on aika tehdä totta.

Huomenna (tänään) ollaan rättiväsyneitä töissä, mutta sei ole syy olla tekemättä paria valmistelevaa liikettä.

Ammattiyhdistysaktivistin tytär avautuu

Taustaksi tietämättömille; mun äiti oli eläissään aktiiviammattiyhdistysihminen. Toimi silloisessa KTV:ssä ja myöhemmin JHL:ssä niin kauan kun voin muistaa. Mua ärsytti nuorempana, se miten mutsi suhtautu asioihin. Mutta niinkuin kaikki voi varmasti sanoa, jotain asioita sieltä kotoa jää, halusi tai ei. Mut on aivopesty työläisen oikeuksilla ja velvollisuuksilla. Mä olen kuunnellut tuntitolkulla paasausta kotona ammattiyhdistyksistä ja niiden saavutuksista, pyöritellyt silmiäni mutsin kommenteille. Sille, että miksi meillä on 8:n tunnin työpäivä ja lauantaitkin vapaat.
Joskus kun menin ekaan oikeeseen duuniin, niin mutsi selvitteli mulle, missä voi käydä liittymässä liittoon ja niin edespäin. Lähetti mulle postissa esitäytetyt paperit ja sano antavansa mulle liitonmaksuja vastaavan sponssauksen, jos tuntuu pahalta maksaa pienestä palkasta liitonmaksua.
No sainkin kerran loistoidean ja heitin ihan piruuttani puhelimessa, että olen vaihtanut Loimaanliittoon, virhevirhevirhe. Jumpparuiskis mikä mellestys oli linjalla, sain kuunnella tauotonta monologia varmaan tunnin siitä, mitä "oikeat" ammattiyhdistykset ovat työntekijän eteen tehnyt. Kuinka mulle itsestään selvät asiat on lakoilla saavutettu.

Niin siihen ytimeen, palasin joulun jälkeen takaisin omiin hommiini. Kuulin ohimennen työkaverilta, että iltalisää on rukattu. Kaikki nämä aikaisemmat vuodet systeemi on ollut se, että jos työt alkavat kello 11 tai myöhemmin, maksetaan kompensaationa 20 % lisää tuntipalkaan niin kauan, kun alkavat juosta ylityökorvaukset. Se on ollut tosi mukava lisä sen TES:in mukaisen minipalkan päälle mitä meille maksetaan. Meinasin pudottaa korvani, kun kuulin, että iltalisän aloitus on rukattu kello 17. Mitä VITTUA!!! Ja kamalinta oli se, että kuka tästä kertoi perusteli sen sillä, että jos ei oltais kuulemma suostuttu, ollaa kaikki vakkarit työttömiä ja puolalaisia ja romanialaisia tilalla. Sorry, jos luet tän, mutta KUKAAAN ei voi uskoa tommosta shaissea. JOKAINEN tietää, ettei vakkareita voi laittaa pois ja ottaa halpatyövoimaa tilalle. Ja pahinta varmaan tässä on se, että meidän luottamusmies on suht näyttävässä roolissa paikallisosastossamme. Mä kuulen mun äidin äänen omassani, kun paasaan tästä.

Meidän pomo tilas meille ruokaa perjantaina ja alusti tilaisuutta parilla lauseella, kuinka hyvin menee. Tunteja on käytetty vähemmän kuin koskaan, mutta silti jo tänä talvena on käsitelty kalaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin samalla ajanjaksolla. Mä jouduin pureen kieltäni, ettän äsähtänyt, että turpa kiinni niin kauan kun sä palkka pienenee ja työt vaan lisääntyy. Sain pidettyä suuni kiinni.

Mä olen kahden tulen välissä, mulla on sopimus missä lukee etuudet iltalisään, mä saan rissaamalla ton rahan takaisin, mutta se ei ole pointti. Mua sapettaa tuo toimintatapa niin, että sappinesteet lentää näytölle. Se yhtälö, että liitonedustaja tehtailee työnantajan kanssa moisen. Jättää asioista mitään tietävät siihen uskoon, että työpaikat on vaakalaudalla, on anteeksi antamatonta.

Mä laitoin liittoon viestiä, että tietääkö ne mitä meidän työpaikalla puuhataan, tietääkö ne oman edustajansa mestaroinnista. Jos tietävät eivätkä välitä, tämä tyttö käyttää ensi kuusta eteenpäin liitonmaksua vastaavan summan johonkin ihan muuhun. Nyt on norjalaisella ammattiyhdistysmaailmalla näytön paikka. Täällä liitoon kuuluminen ei vaikuta ansiosidonnaiseen, siihen on kaikki oikeutettuja. Ja silläpä juuri, liitolla ei ole muuta virkaa käytännössä kuin jotain tämmöistä tapahtuu.

Etkö ookin ylpee musta, Äiti?

Musta tuli sun tyttö, vaikka niin kauan vastaan taistelin.


Edit: Korjattu Pam JHL:ksi, kiitos Marru!