Kun lumi yllätti autoilijan

Miten mä inhoankaan tuota lausetta. Niin kuin kaikki tietää, talvi tulee, lumi tulee. Ja se aiheuttaa pikkumuutoksia autoon ja ajotapaan. Mutta.
Viikko sitten perjantaina Nokka soitti töistä ja pyysi suolistamaan kolmen veneen kalat. Tutkimimme ja kauhistelimme säätiedotusta, mutta Ukkokulta lähti vetämään myös viimeisiä vuoden saaliita automaattisiimalla ja lupasin olla paikalla lauantai-aamuna.
Mies kotiutui aikaisin lauantaina ja minä sain kutsun vasta kello yksi. Ensimmäisen veneen jälkeen mies soitti ja sanoi, että myrsky tulee aikaisemmin. On lähdettävä tänään, jos mielii eteläiseen Islantiin maanantaiksi. Nolona pakkasin evääni kaksi venettä liian aikaisin ja tulin kotiin.
Pakkasimme autoon tingentangeleita appiukolle ja hyppäsimme autoon kuuden aikaan illalla. Matkaa 440 km Eyjafjatlajökullin kupeessa olevalle Ukkokullan kotitilalle. Viimeinen 40 km näytti voimansa, näkyvyys ehkä metri tuulessa ja tuiskussa. Olimme ruokapöydässä puoli yksi yöllä.
Sunnuntaiksi odotimme kattoja vievää myrskyä, mutta vain pari viikkoa sitten palaneen kanalan jäljellä oleva katto katosi.
Kotona olikin sitten myrskynnyt kunnolla, kaksi suht lähelle olevaa tuulimittaria lähtivät myrskyn mukana, toisen viimeinen mittaus oli reipas 70 m/s  ennen kuin laite katosi maailman merille.
Sunnuntai meni siis rauhallisesti, söin elämäni ensimmäisen kerran sláturia, lampaan mahalaukulla pakattua veri- ja maksa-munuaispateeta. Ei hullumpaa, jos maha kestää veriruokia.
Maaanantai-aamuna hyppäsimme autoon kello kahdeksan hakemaan Keflavikin kansainväliseltä kentältä joulun odotetuinta pakettia. Tytärtäni ja vt. velipoikaani.
Olin varmistanut mukavan yöpymisen koko porukalle varaamalla Laugavegurilta sataneliötä luksusasuntoa poreammeineen. Kävimme illalla syömässä ja hoitamassa parit pikkuostokset.

Viimeiset kilometrit Appiukolle

Aamulla heräsimme, luntalunta jalunta.
Päätimme typistää tiistaisen ostosreissumme välttämättömiin ja hautasin nenä nyttyrässä puolivuotta suunnitellun Ikean, taas kerran. Kävimme kahdessa kaupassa pikaisesti, mutta kun tulimme viimeisemmästä ulos, oli lunta 30 senttiä ja auto jumissa parkkipaikalle. Ilman alkuperäisasukastamme olisimme jääneet siihen, mutta pelimannihengellä ja hyvällä paikallistuntemuksella Ukkokulta luovi meidät Mjöddiin, täysin sokkona.
Odotimme pari tuntia islantilaisia pullia ja kahvia juoden pahimman sateen taukoamista. Pakkasimme porukkamme autoon ja matkaan. Kaikki tiet sulki, sanoi netti. Koko Reykjavik sulki, huusi puhelimen apsi. Meidän helvetin huono talviauto päätti jäädä pohjastaan kiinni huoltoaseman pihaan. Auton kaivoi ylös mies ja kaksi pelastusmiestä.
Sitten istuttiin ja seistiin huoltoasemalla neljä tuntia.

Yömaisemaa Berjanesista

Odotettiin teiden aukeamista itään. Olisi voinut mennä hermo, muttei mennyt. Kaikki neljä tiedetään, että Islannissa (vt. Norjassa) keli määrittelee aina viimeisen suunnitelman.
Ainoa mikä ahdisti, oli kotona sisälle neljättä päivää suljettu kissaraukkamme.
Kun tie viimein illalla aukesi, ajoimme nätisti letkassa Selfossiin, jossa vaihdoimme äkisti joululahjat miehen nuorimman veljen kanssa ja matkajatkui seuraavaa pit stopia, appiukkoa, kohden. Pääsimme pihaan, meidät vähän ennen yllättäneestä lumimyrskystä huolimatta. Tausajoukkomme oli tilanteen tasalla. Tie Vikiin sulki, kahvista tulikin yöpyminen. Olisin halunnut itkeä. Kissa, koti-ikävä ja jotenkin vaan riitti se matkustaminen.
Kun aamu valkeni, vedettiin aamupalaksi paistettua turskaa koko porukka ja totesin niskani ottaneen itseensä kunnolla. Pää ei kääntynyt mihinkään ja paikallaan ollessaankin teki mieli heittää kaikkia lähtellä olevia jollain painavalla.
Mies ajoi koko liukkaan yli neljäsataa kilometriä kotiin.
Kissa oli vetänyt herneet nenään ja paskat puulaatikkoon.

Kotona taas

Ei enää ikinä talvella ja autolla pääkaupunkiin...

Niin, paitsi. Huomenna aamulla kello kuusi lähtetään hakeen Ukkokullan tenavia, Keflavikin lentokentältä.
Ja niin toinen tammikuuta täytyy viedä ne takaisin.
Ja ettei totuus unohtuisi, jos en polta lapseni ja vt.velipojan lentolippuja, ne seisoo turvatarkastuksessa kahdeksas päivä.

Maito maassa ja apuna kaltoikohdeltu Killer

I can't believe it!!!

Taustalla soi siis Bitbullin sovinistiräppi.
Mutta. Viikon päästä mä saan mun kaksi Rakasta Ihmistä tänne, Islantiin. Jouluksi!!! Mä en todellakaan voi uskoa tätä.

Vino maisema työmatkan varelta.

Mä olen nähnyt ne viimeksi huhtikuussa. Mun ainokainen on täyttänyt tällä välin sen maagiset kahdeksantoista.
Meille on muutenkin luvassa oikeen superperhejoulu. Ukkokullan kaksi keskinmäistä tenavaa tulee Jenkkilästä ja kaksi nuorinta tuosta vuonon toiselta puolelta.
Ja voi olla että appi- ja anoppikokelaatkin vastoin kaikkia ennustuksia saapuu joulun viettoon. Siis meitä on vähintään se kahdeksan joulupöydässä.
Muru kävi hakemassa pari viikkoa sitten keväällä syntyneen possun takajalan. Minä ruiskusuolasin elämäni ensimmäisen joulukinkun itse, se odottelee pakkasessa aatonaaton uunittelua.
Velipoika tuo tullessaan sinappia hunnuksi, siihen ei kelpaa kuin Turun sinappi.

Sitä ruiskusuolausta

Kun kävin syksyllä poimimassa lanttuja, on tarjous vielä voimassa eli lanttulaatikkosta tulee lähiruokaa. Porkkanat täytyy ehkä ostaa, Appiukon on niin pieniä, etten taida jaksaa kuoria, maku olisi kyllä ennemmän kuin kohdallaan. Tehtävänä on murtaa vielä kielimuuri ja yrittää löytää oikein jauhoinen ja siis imeltyvä perunalajike laatikoksi. Pakastamisessa on maksaa, josta ajattelin väsätä maksapateeta ja -laatikkoa. Voitaikinasta torttuja, hillo täytyy keittää itse. En  ole löytänyt paistonkestävää luumu- enkä omenahilloa.

Appiukon kukko, joka menehtyi eilen tulipalossa

Lisäksi on ne islantilaiset jouluruuat, joista luonnollisesti vastuun ottaa Ukkokulta.
Joululahjat ovat suunniteltu, osa tilattukin. Päätettiin kuitenkin panostaa ruokaan ja tunnelmaa täällä ja miettiä lahjat tarkkaan.

Portti pukien paratiisiin

Siis minä voin lauleskella 8 päivää mun jouluun on. Viikon päästä sunnuntaina ajellaan Appiukon luo, yövytään ja maanantaina aamulla ajetaan kansainväliselle lentokentälle hakemaan eka erä joulun odotetuimpia vieraita.

Pieni kotiorja

Oikeesti. Ylpeä sellainen, koska osaa edes vähän ja välillä laittaa toisen tarpeet omien edelle.

Nöyrä kotiorja, muahahhaaa

Huono keli, todella huono ja kohta kolmatta viikkoa. Töitä viimeisen kahden viikon aikana 8 tuntia. Viime viikon maanantaina neljä tuntia ja tämän viikon keskiviikkona toiset neljä.
Niin, olisko pitänyt sittenkin lähteä sinne minkin teurastukseen. Siellä olisi painettu tämän 8 tunnin sijasta vähintään 140 tuntia. Niin. Ei olis.

Mä niin rakastan tätä maisemaa. Sorry vaan Norja.

On niin suloisen ihanaa löytää itsestään vieläkin enemmän niitä sovinistisia ja vanhakantaisia ajatusmalleja.
Se räjähtanyt mies, jonka tavarat ja vaatteet on täällä talossa, kävi taas tänään. Se lähti keskiviikko-iltana seitsemältä ajamaan ja se sano nukkuneensa eilen puolitoista tuntia. Siis sen keskiviikon jälkeen.
Minä hauduttelin aromikeittimessä porokastiketta kolmatta tuntia ja heitin arviolta saunan päälle. Kiitos tuon crock-potin, sain höyryävän kuuman mutta en kuivahtaneen ruuan alta kahden minuutin herran (no oman kanssa) lautaselle. Kaadoin loput punaviinit sen lasiin, kiikutin ruuat ja lautaset keittiöön.

Ei listalla tänään, mutta savustettuja lampaansorkkia, ei hullumpia.

Tuuppasin zombien portaisiin ja sitä kautta saunaan. Pesin kuin pikkulapsen seisaaltaan torkkuvan miehen suhteellisen lyhyen saunottelun jälkeen. Tein tarjouksen niskahieronnasta tai yhdestä toisesta jutusta. Ihan vain siksi, että sain kipattua sen sänkyyn, aikaa kun saunan jälkeen kun oli herra potkaista tien päälle tasan kolme ja puoli tuntia. No ei tarvinnut hieroa.

Arkistomateriaalia

Silla aikaa kun kuorsaus kuului makkarista, tänään vaihdettujen lakanoitten välistä. Kaivoin merimiessäkistä vähäiset pyykit. Pyykkikorin pohjan näkymisen takia jouduin vielä hakemaan kellarista kerran käytetyn pyyhkeen koneen täytteeksi, kun ei antanut sielu myöden pestä yhtä nyrkillistä.
Keitin kahvin juuri passelisti ennen kuin muutuin neitiajaksi. Oikeesti, vitutti töykkiä ylös toista, joka ei osannut väsymykseltään puhua mitään kieltä. Kun kommunikaatio alkoi sujumaan sängynlaidalla nuokkuvalta, tiedustelin seuraavan merimaratoonin aloitusvaatetusta. Sain selkeän ohjeen ja aloin selaamaan vaatenippua. Ei sitä toiseksi parasta termopaitaa missään. Juoksin ympäri talon, kävin katsomassa tyhjää pyykkikoria, juuri ripustamiani telineellä. Selasin uudestaan herran vaateniput.
Ei naurattanut, kun tunsin pikkuthaivaimon nostavan päätään. Iik, mä olen hukannut Hänen lempivaatekappaleensa, tästähän ansaitsee jo selkäsaunan. Huolella suunnittelemani ohjelma jolla minimoidaan merimiehen omat liikkeet ja maksimoidaan sielun ja ruumiin lepo muutaman tunnin aikana, tuntui valuvan viemäriin kuin ruokasoodavesilius jolla olin päivällä liotellut kaikki mahdolliset kahvinkeittoon liittyvät.
 No joo, se oli kuin olikin puhtaana sen säkin sivutaskussa, minä aika ajoin huono pikkuvaimo en pakannut viime kertaisia, se teki sen ihan itse.

Ja kun kaikkein huvittavinta tässä mun sinkoilussa on juurikin se, ettei tuo mies odota eikä vaadi mitään tallaista. Joka kerta se ainakin leikkii todella yllättynyttä ja kiitollista murkinasta mitä on tarjolla. Eikä se todellakaan ole aina poroa, monet kerrat mennään munakkaalla, paistetulla nakilla tai puolivalmiilla pastalla. Jos minä en ole omien hommien takia ehtinyt pesemään yhtäkään herran työvaatetta, se ottaa nurkumatta mukaan sen mitä on tarjolla. Joskus minun kielipuolisuuteni takia se muutama tunti mikä pitäisi nukkua, menee siihen kun herra istuu puhelimessa ja hoitaa kaikki juoksevat asiat.

Siksi minä teen tämän, koska minulla on aikaa nyt. Herran pitkät päivät takaavat sen, että joulu tulee tähänkin taloon, kun minä saan tämän paskakuukauden takia tutkia tiliäni tilipäivänä suurennuslasilla.
Minulla on rehellisesti tunne, että tehdään tätä juttua tiiminä. Anteeksi kaikki entiset parisuhteeni, mutta ensimmäisen kerran elämässäni mulla on tunne, että tämä suhde ja rakkaus on yhteinen projekti.

Ensilumi kävi viikolla, ei tarvita enempää, kiitos.

Talvi tulee, laiskallekin

Minun Jonnini, Jonni minn. Täällä hyvin tyypillinen tapa puhtella.

Laiskaa on, päivitystahti ja välillä elämänrytmikin.
Työt menevät sekteissä. Kun myrskyää, saa maata viltin alla sohvalla suklaata syöden ja verestäen äidinkieltä amerikkaisilla hömppäsarjoilla suomalaisilla teksteillä höystettyinä.
Viikonloppu meni taas rapatessa, pari siimaa statiiville, alkaen kello kahdeksan. Yhdeksänmaissa kortonki päälle, puukko käteen ja turskalta suolia ulos. Muutaman tunnin turskajumpan jälkeen muutama siima lisää ja kotiin iltapäivällä tai illansuussa. Riippuen jaksamisesta ja siitä onko Ukkokulta kotona vai merellä.

Noin 15 metriä kuollutta lihaa

Viikko sitten sunnuntaina kokeiltiin taas miten selvitään stressitilanteesta.  Ja harjoiteltiin miten selvitellään kielivammaisena asioita.

Ei hajuhaittaa, pari pakkasastetta.

Jonni soitti mereltä poikkeuksellisesti jo aamupäivällä. Varovainen kysely kiireistäni ja suunnitelmistani. Olin vapaalla, suunnitelmana olla pukematta, tekemättä ruokaa ja hankkia kaloreita kahvilla, pullalla ja amerikkaisella juustomakaroonilla. Mies varovasti tiedusteli voisinko selvittää missä on lähin lääkäri pyhänä. Ensimmäine ajatus oli verta roiskuvasta haavasta jossain valtimon lähellä. Mutta oireet olivat työntekoa haittaava rintakipu ja vasemman käden kummallisuus. Hillitsin itseni kirkumasta ja mies kertoi toppuutelleensa koko yön kipparia soittamasta helikopteria. Oikeasti, jouduin puremaan huultani, etten sanonut mitään epäystävällista. Asiasta neuvoteltaessa, sovimme minun selvittävän lähimmän lääkärin ja mies lupasi myöntyä helikopteriin jos olo vähänkin huononisi. Kun kyselin maihin tulo aikaa, sain ansaitsemani vastauksen. Ei mitään tietoa. Kuusi makasiinia meressä ja virtauksen voimakkuudesta riippuen 3-4.5 tuntia matkaa maihin.

Ikuisesti sulkeutuneet silmät, tuli kyllä vähän surku.

Yritin etsiä onnettomalla kielitaidollani oikeaa numeroa netistä. Soitin lähimpään sairaalaan. Numero käytässä ma-pe, vastaaja luetteli kertaluontoisesti kolme muutam numeroa, mutten ymmärtänyt mihin tarkoitukseen . Soitin vastaajaan kuusi kertaa saadakseni numerot paperille. Mikään numero ei vastannut tai ollut käytössä sunnuntaisin. Soitin 112:en, selitin asiani ja sain 30:ssä sekunnissa sairaanhoitajan numeron lähisairaalaan. Soitin ja selitin, hoitaja kuunteli ja kyseli. Ja kyseenalaisti myös miksi miestä ei haettaisi helikopterilla. Sanoin, ettei se halua. Hoitaja lupasi ottaa yhteyden lääkäriin ja soittaa mahd. pian takaisin. Tupakan mittaisen tauon jälkeen puhelin tosiaan soi ja sairaanhoitaja antoi minulle naapurikylässä olevan päivystävän lääkärin numeron. Soitin ja selitin, kolmannen kerran. Lääkäri oli nyrpeä ja ehdottamasti sitä mieltä, että mies pois laivalta helikopeterilla ilmeisen sydänkohtauksen takia. En uskaltanut antaa lupaa. Saarnan jälkeen seuraava ehdotus mallata ambulanssi ja kyseinen lääkäri vastaan satamaan, en taaskaan uskaltanut, kun maihintuloaikakin harotti useita tunteja. Lupasin soittaa, kun tietäisin lähemmän ajan ja viimeistään kun saisin miehen satamaan, ENNEN kuin ajaisin metriäkään minnekään. Sitten häröiltiin noin viikolta tuntuva päivä kotona, osaamatta tehdä sitäkään vähää. Luulen parketissa olevan hennot taahausjäljet hermoilun tuloksena. Loppujen lopuksi viisi tuntia myöhemmin Jonni soitti arviodun saapumisajan, kello kuusi tai seitsemän. Olo ehkä hiukan parempi, mutta ei lähelläkään hyvää. Maalasin naamani ja käherin kuontaloni. Ensimmäisen kerran puoleen vuoteen tein parhaani näyttääkseni ihmiseltä.

Maanomisajan jälkiä, talteenotettu alaleuka hampaineen.

Tarjosin pikakahvit suomalaiselle nuorelleparille ohikulkumatkalla ja ajoin satamaan odottamaan, tuntia liian aikaisin.
Ajoin hävyttömästi kaijalle, trukkeja ja karreja väistellen. Tolpillaan, mutta silminnähden huonovointinen mies ei vastustellut ja lykkäsin puhelimen välittömästi käteen ja lääkäri antoi luvan matkata 50 kilometriä omalla autolla.

Lääkäri, noin kuusikymppinen tukeva issikka oli tosi tympeä, meille molemmille alkuun. Kyseli mieheltä ummet ja lammet. Kuunteli, mittasi ja lähetti sydänfilmiin.
Kaikki kunnossa, kipu rintalihaksen tulehduksen aiheuttamaa. Lääkettä ja lepoa. Ja jumallallinen helpotus molemmille.

Multa pääsi poru kun päästiin vihdoin parin tunnin jälkeen autoon ja kotimatkalle. En itkenyt kyyneltäkään koko päivänä, olin viilipyttymymäisen rauhallinen soitellessani ympäriinsä ja selvitellessäni lääkärin sijaintia. Mutta. Kun tilanne oli ohi, märisin kuin pikkulapsi. Mitä se sitten on, itsehillintää vai hyvää kriisitilanteen hallintaa..
Helvetti kuinka paljon tuota miestä rakastan ja poden menettämisen pelkoa. Tajusin takaraivossa olleen koko päivän se ajatus, mitäs jos...

Penis, että.

Rakastetaanko vaan. Ja haistatetaan vitut kaikelle turhalle.
Ja vinkiksi itselle ja muutamalle muullekin. Jos ei ole mitään hyvää eikä kannustavaa sanottavaa, niin pidetäänkö se suu supulla.

Ps:kuvat on viimeviikon myrskyn tuomasta ryhävalasparasta.

Mikään ei ole itsestäänselvää, yritän muistaa.

Uusi, vanha duuni

Se alkoi, viikko sitten maanantaina. Vedin turvakengät jalkaan, merinovillaa alle ja työhaalarit päälle. Kuontalo pipon alle piiloon ja kohti Breiðdalsvikiä.

Pomo on työkaverini mies hotellilta. En ollut vaivautunut kyselemään tulevasta työnkuvastani oikeastaan yhtään mitää. Olin vain laskenut, että muutamakin tunti päivässä riittää kattamaan lainanlyhennyksen talosta. Olin vain enemmän kuin riemuissani mahdollisuudesta jatkaa asumista kotona. Pahasti häämöttävä reissutyösyksy oli haudattu.

Maksan peittelyä

Kalatehdas ei ole edes kalatehdas. Meillä on tasan kaksi laivaa, jotka luovuttavat kalaa. Suolistusta on pahimillaan 8 tuntia kerralla, mutta yleensä kahdesta neljään tuntiin. Kannattaa tosiaan yrittää parhaansa, palkka tulee per tonni. Loppuajat, tai oikeastaan niin paljon kun jaksaa ja ehtii "trekataan".

Niitä pönttöjä siimoineen ja pussillinen trekkejä

Puolivalmiita

Mun tekele

Puretaan pitkiä siimoja säkeistä tai pöntöistä metallistatiiviin, josta sitten veneessä oleva kone ne syötittää automaattisesti. Homma on urakkaluonteista, mutta kiitos vuosia sitten saamastani opista entisessä kotikylässäni Norjassa, on siimankäsittely tuttua. Reilu viisi sataa koukkua menee trekkiin paraimmillaan neljässäkymmenessä minuutissa ja huonoimmillankin tunnissa. Kaikkinensa, palkka on lähtökohtaisesti huonompi kuin kesällä hotellissa, mutta käytännössä pystyn tienemaan 8 tunnin trekkaamisella sen minkä kahdessatoista tunnissa palvelmalla turisteja.

Meidän täysin manuaalinen suolistuspenkki

Mielenkiintoinen ja hyvä systeemi. Vuokrakarrit.

Se vanha romu, nimikin kertoo kaiken, Hyster

Sunnuntaina jouduin tai pääsin verestämään vähäisiä trukinajotaitojani. Olimme kolme viimeksi tullutta keskenämme. Kello 10 aamulla ja rekka tulossa hakemaan kalat kello kaksi iltapäivällä. Ei ollut paljon veihtoehtoja. Jestas, kun vanhaa jännitti. En edes tiedä miksi. Hommana oli vain kipata penkkiin kalaa karri kerrallaan, vaihtaa karria linjan alle ja heitellä jäitä sopivasti väliin ja päälle. Pinota valmiit kalat koon mukaan ja ajaa jäitä sisälle. Trukki on vanha kuin mikä, täysin jarruton ja piikit liian lyhyet. Pysäyttäminen tapahtuu vain laittamalla pakki päälle eteenpäin liikkuessa. Karrin on oltava täysin suorassa kipatessa tai se putoaa. Hiki tuli pelkästä jännittämisestä. Mutta menihän se, kalat oli valmiina. Ainoa moka oli, kun meinasin ja aloitinkin kippaamaan koljaa kesken turskan suolistamisen.
Minä, joka olen aina ollut enemmän kuin surkea veitsen kanssa, olen hitaasti opetellut sitä "kalastajan" tyyliä; ruokatorvi poikki, maha auki ja veitsi kädessä sisälmykset ulos, maksa erikseen. Päätä ei siis tervitse leikata, mikä varmaan mut pelastaakin. Sitä ei tullut koskaan kunnolla opeteltua yli viiden vuoden töissä kalatehtaalla. Miksikö? No kun olen pikkuisen yli 150 senttinen hukkapätkä ja paikka missä päitä leikataan oli liian korkea. Muutamankin kerran yritin, mutta kun on kyynärpäät korvissa, katoaa voima käsistä ja tekniikan oppiminen enemmän kuin vaikeaa. Kyse kun on oikeastaan vaan tekniikasta. On ilo katsella kun 50 kiloinen sorja tyttönen katkoo päitä nopeammin kuin moni miespuolinen. Sukupuolikysymys homma ei siis ole.

Ja ettei kaikki olisi niin suloisen ihanaa, sain sunnuntaina kiusaksi harvinaisen sähäkän kusitulehduksen, eilisen karjuin ja kusin verta. Tänään täytyy käydä vaihtamassa antibiootti, nykyinen vie nahat sormista, ei sovi mulle. Että vituttaa ja kusettaa just nyt ja on huono omatunto olla pois töistä. Lorvikatari ei vituttais, sen osais itselleen perustella.
Kiitos ja anteeks.

Kun laava virtaa

Kerte, peilityyni Suomiloman aamuna

Kesä on kai sitten taputeltu. Kylmä ja märkä. Elo- ja syyskuu näytti parempaa puoltaan. Elokuu meni alkukuun loman takaisin maksuna töissä. Joka päivä.

Islanti naytti sita kaunista puolta, kun ajeltiin kentalta kotiin.

Elokuun lopulla alkoi tulivuori ilmoitella itsestään. Pari ensimmäistä viikkoa oikeastaan kukaan paikallinen ei edes spekuloinut. Nyt on tilanne toinen. "Lähitaajamassa" kaasuarvot ovat nousseet pariin kertaan. Tiistaina haistoin työmatkalla palanutta tulitikkua. Eilen illalla arvo nousi neljään tuhanteen hetkellisesti ja kotimatkalla radiopuhelinlainausmatkalta taivaanranta oli punainen. 70 metriset laavapurkauset näkyivät yli kilometrin korkean vuoren yli tänne 140 km päähän. Mun mies on huolestunut. Minä en tiedä mitä ajatella.

Tallinnaa

Kesätyöt on kohta taputeltu. Viimeinen viikonloppu maratooni alkaa parin tunnin päästä. Kun heitän reppuni hotellihuoneen lattialle kello yksi tänään, on vuoroni ohi sunnuntai-iltana kymmenen jälkeen, kun lattiat on pesty ja aamiastarpeet katettu maanantain aamuvuoroa varten.

Meidan Killer

Kaikki ovat jossain. Pomo ja yksi kesävahvistus on Legolandissa, varapomo kuuntelemassa Bubbia Akureyrissa. Yksi matkalla Espanjaan, toinen hautajaisissa ja kolmas matkalla Miamiin.
Maanantaina alkaa uusi, vanha haaste. Työt kalatehtaalla. Paluu ulkomaille muuton alkujuurille. 2008 näihin aikoihin ihmettelin kalatehtaan nurkkia ensimmäistä kertaa.

Siirappista, mutta silti. On se vaan niin Rakas!

Mies juoksentelee parasta aikaa lampaiden pereässä vuorilla ennen iltasella alkavaa merireissua, minä ärsyynnyin mustalaisleiristä omassa pihassa. Heräsin liian aikaisin kun autoja oli monta, hevosia purettiin kärrystä ikkunan alla ja koirat kuseskelivat ja haukkuivat nurkissa. Mutta mitäpä minä ulkomaalainen sille mahdan.
Oikeesti en tieda oliko vittumainen vastaus kyselyyni oleskelun syysta kielimuuria vai todellakin ylenkatsomista. Mulla meni herne nenaan. Jos vaki olis edes siina vaiheessa kysellyt jonkinmoista lupaa, kun hevoset oli jo pihamaalle purettu paskomaan, olisin selvinnyt unienikin torpeedoimisesta ilman verepainekohtausta. Mutta vastaus tiedusteluuni, ettei ole kuulemma mun probleema, oli vahan liikaa. Jouduin vetaan askin camelia, etta kykenin töihin.

Toivottavasti tuo on viela, kun tulivuori on valmis.

Lampaita, nakökentassa.

Hamraborg, Tahdotko sina ottaa tuon naisen puolisoksesi? Tahdon!

Niin. Siita tuli muutakin kuin vuokrattu koti muutamaksi kuukaudeksi.
Siita tuli projekti.
Tanaan kavin kirjoittamassa loput nimet paperiin, siirtamassa viimeisetkin roposet entisen omistajan ja kiinteistovalittajan tilille. Nyt odottelen muutaman paivan lainhuudatustodistusta.
Vajaa kolme kuukautta taalla oloa takana ja olen nainut pankin muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.
Haalinut lahes nelja sataa neliota vanhaa koulua/kylataloa sarakseni.
Miksi? Koska jossain ihmisen pitaa asua, enka halunnut muuttaa minnekaan muualle. Asumisesta pitaa maksaa ja nailla suhteettomilla vuokrahinnoilla on puolet halvempaa ruokkia pankkia, kuin vuokranantajaa.
Ja ajatus tuntui hyvalta, yhta hyvalta kuin syöksya tuon miehen peraan, jonka kanssa taman projektin jaan.

Niin, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, olen ensikesana osapaivainen matkailuyrittaja. Talo on toiminut vuoden -63 jalkeen peruskouluna, kylatalona, puhelinjakamona, joogakeskuksena, lasten kesasiirtolana ja hotelli-ravintolana. Lahes sataneliöta vanhaa liikuntasalia olohuoneena, nelja vessaa, kaksi kylpparia ja seitseman makuuhuonetta. Ajatus olisi osapaivaisesti tarjota simppelia majoitusta aamupalalla. Talossa on vermeet vaikka sadan ihmisen ruokkimiseen edellisen hotelliyrittajan jaljilta, mutta mina luotan kuitenkin palkansaajana pysyttelevan huolettomuuteen. En edes kuvittele itseani elattavani petaamalla sankyja ja sekoittamalla skyria omassa kodissa.

Toita talossa on saman verran odottamassa kuin neliota, on ulkorappauksen korjaamista ja maalaamista, salaojitusta ja ulkoseinan eristamista, maalaamista sisalla, uuden lattiapinnoitteen tarvetta. Porakaivo pitaisi teetattaa, uusia isompi paskatankki, muutama ikkuna taytyy uusia ja ei uusi ulkoovikaan haittaisi talven tuiskuissa.
Mieli unelmoi keittiön siirtamisesta pienemman olohuoneen paikalle, vanhan keittiön valjastamista henkilökohtaiseksi kylpykeskukseksi. Uima-allas houkuttaisi.

Tekstista puuttuu suomalaiset ææ:t, olen yövuorossa työkoneella. Painoin ensimmaiset nelja tuntia ilman tauon taukoa. Nyt on kuivakamppeet yli 100 hengen aamiasta varten pöydalla, enaa taytyy keittaa kahvia, nostella kylmasta ruuat pöydalle, keittaa puuro, soittaa 40 puhelin heratysta, paistaa leivat.... Ja ajaa kotiin, omaan kotiin.

Viela ei ymmarra kokanaisuutta, mutta ilo kuplii jossain rintalastan takana.

Se oli toisen kerran elamassa rakkautta ensisilmayksella, Hamraborg Saatana!

Töitä hotellissa, mies merellä ja aurinkoa

Naapurin pukit, pysähdyin, avasin ikkunan ja pukki ihmetteli musiikkimakuani

Pukki yhdellä sarvella, paljon enemmän minun makuuni ;)

Nyt alkoi töissä yövahdit. Meidän toinen yövahti sai potkut viime viikolla ja pomo päätti täyttää toisen yövahdin viikkovapaat meidän tarjoilijoiden tunneilla. Kuudesta kymmeneen kyypataan Ala Cartea ja buffettia ja yö pestään ravintola, keittiö, leipomo, kylmiöt, kabinetti, pestään pyykkiä ja laitetaan aamupala pöytään. Ei mikään mahdoton, mutta ihan työn täyteinen yö. Ainoa ongelma on vain, kun kroppa ei taivu enää päivällä nukkumiseen. Kaksi yövuoroa takana tällä viikolla ja unisaldo alle 9 tuntia sunnuntain jälkeen. Ajelin tänä aamuna kotiin, vauhtia noin kuusikymmentä. En olisi osannut sanoa omaa henkilötunnustani suomeksi. Väsymyksen mittari on kieli. Kun pää on unenpuutteesta puhki, en pysty kääntämään vieraskielistä ajatusta suomeksi, en millään.

Muista kääntyä tästä pihaan, kun poikkeat kahville

Mies tekee viimeisiä vuoroja nykyisellä aluksella, laiva on myyty ja lähtee uudella omistajalle viimeinen päivä. Lisää paineita kalastamiseen toi vielä kuntakiintiö. Laiva saa käytännössä luovuttaa saalista kuun loppuun niin paljon kuin haluaa.
Jonni tuli eilen kotiin puoli tuntia ennen kuin minä lähdin, 76 tuntia töitä takana ja neljät alta tunnin päikkärit takana. Mättäsin pöytään tuoreet karjalanpiirakat munavoilla ja sovimme aamiastreffit puolikahdeksaksi, sänkyyn. Suunnitelma oli lähteä tänään iltapäivällä, kun tuuli aamusta laantuu, yli 50 merimailin päähän tekemään pitkä merireissu.

Perjantain kuutamotreffit murun kanssa

Kaksi tuntia myöhemmin Jonni soitti, laivan omistaja oli määrännyt laivan ulos kahdelta yöllä, huolimatta myrskystä. Jonni poikkesi ilahduttamassa yövuoroani kahvikupillisella. Meinas tulla itku, näkee ettei toinen jaksaisi pitää silmiään auki ja merelle on lähdettävä. Joskus toivoisi, että kalastajilla olisi jonkinlainen "piirturisysteemi". On täysin epäinhimillistä ja hengenvaarallista pakottaa miehistö ilman minkäälaista leposysteemiä tekemään yli vuorokauden reissuja. Mutta näin on aina ollut ja tulee varmaan olemaan, jollei kelpaa, aina voi hypätä reelingin yli laiturilla ja jäädä siihen.

Kuunsilta Djupivoguriin

Roikuin hereillä aamuun asti sunnuntaina, yritin nukkua päivän yövuoroa varten, mutta alta kolmen tunnin olin pystyssä ja siirsin leirini terassille. Bikinit päällä etsin naapurustosta karannutta koiraamme, makasin viltillä ja pesin pyykkiä urakalla. Ja tietysti, poltin sitten nahkani ja oikein kunnolla, kun laskin etten ole palanut Egyptissä, Kuubassa enkä muuallakaan, niin en sitten Islannissa ainakaan. Pomo meinasi kuolla nauruun kun ilmestyin iltavuoroon keitetyn ravun värisine nuppeineni ja käsivarsineni. Kihelmöivä mahanahka ja rinta jäi omaksi tiedoksi.

Lauantain reissulta rantaan 

Maanantaille on varattu koiralla aika pallien poistoon, herra oli käyttänyt pakotuntinsa hätistelemällä ja nylkyttämällä parinkin naapurin lampaita. Tuomio oli julma, mutta oikeudenmukainen. Seuraavan kerran koiran tehdessä saman, farmari ampuu ja ilmoittaa mistä saa tulla ruumiin hakemaan. Ei ylennä mieltä, mutta ymmärrän. Kun meidän idiootti vaarantaa toimeentulon, on kyyti kylmää. Kävin tänään hakemassa osan juoksunaru vermeistä, huomenna loput. Tiistaina ei varmaan Adolfia enää paneta kroonisesti. Enkä me kaikki jäädään henkiin tästäkin.

Adof the karkaava idiot

No ettei sitten elämä menis helpoksi, kävelin pomon kanssa päin heiluriovessa eilen kantamus täynnä tuoppeja, nimettömän pää jäi tuoppiletkan ja oven väliin. Kävin lääkärissä, huomenna röntgeniin varmistaan epäilty murtuma. No hyvä puoli, tulipahan vastapainoksi eilen kanniskeltua prikkaa oikeassa kädessä.

Rantsua

 

Viimepäivien hehkutus on ollut kaukana, mutta koko ajan lähenevä Suomen viikko elokuussa. Lentoliput on tilattu jo monta kuukautta sitten, mutta nyt on napattu päivä Tallinnassa-paketti. Sovittu tätiltä mökki lainaan, yhdet grillaukset Tampereen kupeessa, Kummipojan rippijuhlamuistaminen ja parit kahvittelut. Hassua, kun saan viedä tällä kertaa mukanani yhden Suomenreissu-noviisin, on oma into kotimaassa käymiseen kovassa kurssissa.

"Koska se blogilörina on valmis, anna ruokaa ja päästä ulos"

Nyt kaivan sulkaalevyn, Nip/Tuck-dvdboxin ja läppärin sänkyyn ja toivon että uni korjaa ennen puoltayötä. Röntgeniin on yli 2 tunnin ajomataka aamusta.

"Jos tulen kylkeen kiinni, nopeuttaako se?"