Taustatietoa ja tuntemuksia

Olin uneton viime torstain ja perjantain välisenä yönä, taas. Minä olen toivoton yökukkuja, jos vain elämä sallii. Saatan haahuilla päivän hereillä, mutta en saa mitään aikaiseksi. Minun toiminnan aikaani on yö, pesen pyykit, siivoan kämpän, kirjoitan sähköpostit, kirjoitan, ihan mitä vaan, mutten nuku. Unentarpeenikin on välillä hälyttävän pieni, viikon unisaldo saattaa olla alle 20 tuntia, enkä edes koe potevani univelkaa. Herääminen on vaikeaa, mutta kun pääsen parin tunnin yöunilta liikkeelle, on vähien unien viitta pois pyyhkäisty. Sama taas toistuu illalla, teen, suunnittelen ja nautin omasta seurastani.

Työtilanteeni on huono, minulla on vakityö, eikä todellista pelkoa irtisanomisesta tai edes lomautuksesta vastoin tahtoa ole. Tiedän, että voin syyskuun alusta istua työpaikallani ja nostaa 7,5 tunnin palkan. Mutta minä en jaksa enkä halua. Minä elän työlle, minä mittaan oman arvoni työtunneilla, ylitöillä, vapaapäivättömillä putkilla. Ajatus ajan kuluttelusta kohtuullista korvausta vastaan ei ole minun käsitykseni hyvästä työpäivästä.
Minä asun Norjassa, olen asunut yli viisi vuotta. Minun kotini on täällä, enkä näe itseäni muuttamassa tästä sympaattisesta kalastajakylästä minnekkään. Rakastan työtäni puolet vuodesta, puolet vuodesta vihaan sitä.
Erosin keväällä melkein viisi vuotta kestäneestä avoliitosta. Meillä oli yhteinen talo, auto, vene ja työpaikka. Yhteisiä lapsia meillä ei ole. Olemme molemmat, ainakin vielä, kirjoilla samalla työnantajalla. Väleissämme ei ole mitään draamaa, olemme hyviä ystäviä edelleen.
Perjantaita vasten yöllä selasin Euresin sivuja. Ensimmäisenä silmiini osui paikka Islannissa, työtä 2 kuukautta lampaiden teurastuksen ja jatkojalostuksen parissa. Laitoin Nordlenskalle sähköpostia neljän aikan yöllä. Luin ilmoituksen huolella, palkka on aivan paska, mutta tässä tilanteessa, jos muutaman kuukauden niukemmalla budjetilla säilyttää mielenterveytensä niin kaikki kelpaa.
Olen käynyt pari kertaa tänä keväänä Islannissa ja olen ihastunut maahan ja oikeastaan kaikkeen johin olen paremmin tutustunut. ;)

Perjantaina yhdentoista aikaan, kun olin kaverilla timpurointitalkoissa, tuli vastaus. Tarjous työstä, aloitus 3.9 ja viimeinen työpäivä 31.10. Soitin sille rakkaimmalle ystävälle Islantiin ja kysyin olenko hullu, jos otan paikan vastaan. Kobbi vastasi, että palkka on huono, mutta kokemus on hyvin erilainen ja suositteli lämpimästi. Perjantai-iltana vastasin viestiin ja otin keikan vastaan. Varasin menolipun ja hotellin, haluan viettää ennen töiden alkua pikku loman ja tavata ystäviäni.
Minulla on vuokrasopimus elokuun loppuun ja uusi alkaa vasta lokakuussa. Minä asun väliaikasimajoituksessa työsuhdeasunnossa. Laskin, koska asumiskustannukseni ovat todella vähäiset, selviän pakollisten menojen kanssa tuon parin kuukauden keikan. Suurin rahanreikäni on uusi auto. Ostimme sen reilu vuosi sitten ja keskinäisessä osituksessa auto jäi minulle. Se on minulle rakas, minun ensimmäinen ihan uusi. Eksäni pitää paholaisestani huolta ja maksaa vakuutusmaksut ja minun ei tarvi kantaa huolta kuin lainanlyhennyksestä.
Moraalisista kysymyksistä sen verran. Olen työskennellyt koko tämän viisi vuotta kalatehtaalla, enkä koe kalan käsittelyä mitenkään raakana. Olen lihansyöjä, enkä koe eläimen käyttöä tai jalostamista minkäänlaisena ongelmana ihmisen ravinnoksi. Sorry kasvissyöjät, minä en vain tiedä mitään parempaa kuin kunnon pihvi. Toki, jos valita saisi, en varmaan paljon muuta söisi kuin riistaa tai valaan lihaa, mutta niitä ei ole aina saatavilla.

Tämän blogin tarkoitus olisi säilyttää muistoja ja tuntemuksia siitä mitä tapahtuu ennen lähtöä, keikalla ja sen jälkeen. Soppaan sekoittuu varmasti aimoannos minun kursailematonta tapaani käsitellä ja tehdä asiota.