Remontti. 11 päivää putkeen takana, tänään melkein 14 tuntia. Onnistumisen iloa, turhautumista ja kaikkea siltä väliltä. Kun ei ole ammattilainen, eikä ole ammattilaisen taitoa tai työkaluja, on tehtävä niillä mitä on ja miten osaa. Sovellettava. Deadline lyheni huomisen iltapäivään, kun alkuperäinen oli lauantai. Ei mahda mitään, tehdään se mitä ehditään. Ja paljon on ehditty. Toivottavasti huomenna saan laittaa liudan kuvia valmiista.
Mietin tänään oikeastaan koko päivän niitä asiota mitä en ole osannut arvostaa kuin vasta jälkeenpäin, liian myöhään tai jo ne menettäneenä. Oli aika pitkä äänetön monologi. Miksi ihmisen perusluonteeseen usein kuuluu ahneus. Ahneus saada lisää, enemmän ja koko ajan. Tämä kevät on palauttanut minua todella paljon alkulähteille. Mitä minä toivon nyt? Puhelinsoittoa, kesto edes joitakin minuutteja. Kuulla se yksi sana; Hejjjj. Silloin kun tuo sana sisältää sydämestä asti tulevan hymyn. En tarvitse videopuhelua, minä muistan hymyn. Soisipa puhelimeni, jonakin kauniina päivänä. Olen odottanut puhelin soittoa nyt yli kolme viikkoa ja pelkään, etten saa odottamaani puhelua enää. 3 viikkoa on minulle nähtävästi sietokyvyn raja. En tiedä miksi.
Päivän kuvat ovat kontrastia nykyisen kämppäni kulmilta rumaa ja kaunista. Kuvat otettu noin sadan metrin säteellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti