Mua vituttaa, ärsyttää ja ahdistaa ihan tuelta. Alussa on sen päiväinen ruikutus ja tylsääkin tylsempi seikkaperäinen ja sekava selostus viime aikojen tapahtumista. Kaiva se ruosteinen partakoneenterä pöydälle ja muista viiltää syvälle ja pituussuuntaan. Ja sori, vanhan toisto.
Pieneksi puolustukseksi kaikille osapuolille, me ollaan kaikki enemmän tai vähemmän puhki. Keikkaa takana kaikilla sieltä syyskuun alusta, kenellä missäkin. Kommuuniasumista ja reippaita ylitöitä.
Meitä on se kymmenen tässä talossa. Kolme vituketta, ovat slovakkeja. Koko juttu alkoi mun kohdalta nelisen viikkoa sitten. Taustaksi, mä olen skarpannut töissä oikeen urakalla, vaikken mikään laiskanpulskea ole koskaan ollut, jos vaan on jotain oikeaa tekemistä. Yksi ilta, pomo pyysi mua ja slovakkipoikia jäämään vetämään nahkoja ulos ylimääräiseksi tunniksi muiden lähdettyä. Pojat veteli ja minä poistin papereita ja muoveja ja lajittelin väreittäin kärryihin. Puhelin soi ja painuin ulos, sisällä ei kuulu puhelin käytännössä ollenkaan. Olin muutaman minuutin poissa ja kun tulin takaisin, oli kaikki irrotetut nahat mytätty sekaisin papereineen ja muoveineen päivineen kärryyn. Kysyin, että mitä vittua. Mun vika kuulemma, kun en ollut töissäni. Pyysin anteeksi ja sanoin, että siivotaan porukalla äkkiä nahat oikein, ennen kuin pomo tulee. Se olis tappanut meidät kaikki, jos se olis nähnyt miten sen rakkaita pidellään. Jätkä alkoi jäkättään jotain ihan omituista ja jatkoi uusien irrottamista ja tunki siihen selvittämättömään sekamelskaan lisää. Pyysin lopettamaan, joko auttamaan mua tai pitämään ainakin tauon uusien kanssa sen aikaa. Jäkäjäkä eikä mitään vaikutusta. Nappasin kännykän taskusta ja otin kuvan sekamelskasta. Pojalla paloi pinna, hyvä ettei käynyt päälle. Ulvoi kun susi, että mä olen vittuämmä, jos näytän kuvan jollekulle. Vastasin, ettei ole aikomustakaan, jos herra suostuu ymmärtämään, että on parempi vaikka istua perseelleen ja olla tekemättä mitään, jollei pysty paikkamaan mun poissaoloa muutamaa minuuttia ja ettei irrottelusta olen paskan hyötyä jos lopputulos on vahingoitettuja nahkoja. Ja jollei asia mene näin perille, pitää etsiä joku muu joka osaa minua paremmin asian herralle selittää. Meni perille, sain apua molemmilta purkamiseen ja loppu tunnista meni ihan ok.
Me kuljetaan töihin 8-paikkaisella minibussilla. Haetaan vielä toisesta majapaikasta yleensä lisää porukkaa, eli meitä on ainakin se 8 ellei pari ylimääräistäkin joka aamu. Muutaman ekan päivän jälkeen alettiin olemaan joka päivä minuutti tai kaksi myöhemmin työmaalla, kun tätä samaista vituketta odotettiin. Ja sitten oltiin kolmatta aamua koko porukka myöhässä. Asiasta kyllä huomautettiin porukalla, muttei se mitään auttanut, päin vastoin. Sitten oltiin yksi aamu vartti myöhässä ja pomo vastassa. Mun yksi harvoista tyttöpuolisista työkavereista, issikka, kertoi syyn myöhästymiseen. Ohje oli kaikille, että auto starttaa 7.45 ja syytä olla kyydisssä jollei mieli juosta 3 km matkaa auton perässä. Ei otettu ihan kirjaimellisesti, joustettiin joka aamu se pari minuuttia. Sitten tuli aamu, kun herra oli vielä huoneessaan 07.50 ja me lähdettiin ilman prissiä. Haettiin toiselta talolta porukka ja kun päästiin töihin oli prinssi jo työmaalla, oli saanut silta ainokaiselta kämppäkaveriltamme säälikyydin, jolla on oma auto. Saatiin keskarin näyttö issikkatytön kanssa stereona ja joku huorittelu.
Ja siitä sitten alkoikin kiva leikki, mitä vaan saan odottaa. Kahvit syliin "vahingossa". Harmaalla alueella olevaa jatkuvaa töiden laiminlyömistä, jonka lisätyö kohdistuu meihin tyttöihin kummallisesti aina. Pari ihan suoraa uhkausta, ihan puskista. Ilman minkäälaista kommunikointia pohjalla. Poika lupas unohtaa, että me ollaan tyttöjä.
Vittumaisinta on, että ärsyke on manipuloinut jollain ilveellä toisen maamiehensä ja tytön mukaan kuvioon ja meidän pitäis olla se tiimi. On sitten huippuhauskaa ja todella tehokasta työskentelyä. Tänään oli pomot muualla, nämä kolme taukoilivat tuplat ja mun työ on niiden panoksen varassa aika pitkälti, tai lähinnä se mun tuotto. Olin niin kiukkua piukassa,että sain aikaiseksi kahdeksassa tunnissa saman aikaiseksi, minkä yleensä urakkatahdilla kymmenessä, kun jätin aamiastaukoa lukuunottamatta muut pitämättä.
Joo, on pomoja informoitu, mutta aika vähän tässä on tehtävää, monessakin mielessä. Sesonki on melkein ohi, kaikki lähtee ensiviikolla. Ja se hyöty aloittaa rumpaa potkujen kanssa, ei maksa vaivaa enää tässä vaiheessa. Se on kestettävä, kaikkien. Ainoa mikä vaan kylmää, on se että mikä se killeri on herralta luvassa, kun se lähtee meistä ensimmäisenä kotimatkalle maanantaina....
Niin. Enkä mä väitä enkä kuvittele olevani mikään unelmien orja tai enää ainakaan millään tavalla objektiivinenkaan tuon vitukkeen suhteen, enää. Alkuun yritin olla vielä mukava herran kohtausten välillä ja mykkäkouluakin kokeilin, mutta nyt olen pysynyt vain niin kaukana kuin mahdollista, jätin toissa sunnuntain Heklan reissunkin väliin, kun en halua istua sekunttiakaan herran kanssa vapaaehtoisesti samassa autossa. Muille valittelin väsymystä, kun en viitsi antaa lisäaihetta suuntaan enkä toiseen.
Kiitos ja anteeksi, helpotti kummasti.
Pieneksi puolustukseksi kaikille osapuolille, me ollaan kaikki enemmän tai vähemmän puhki. Keikkaa takana kaikilla sieltä syyskuun alusta, kenellä missäkin. Kommuuniasumista ja reippaita ylitöitä.
Meitä on se kymmenen tässä talossa. Kolme vituketta, ovat slovakkeja. Koko juttu alkoi mun kohdalta nelisen viikkoa sitten. Taustaksi, mä olen skarpannut töissä oikeen urakalla, vaikken mikään laiskanpulskea ole koskaan ollut, jos vaan on jotain oikeaa tekemistä. Yksi ilta, pomo pyysi mua ja slovakkipoikia jäämään vetämään nahkoja ulos ylimääräiseksi tunniksi muiden lähdettyä. Pojat veteli ja minä poistin papereita ja muoveja ja lajittelin väreittäin kärryihin. Puhelin soi ja painuin ulos, sisällä ei kuulu puhelin käytännössä ollenkaan. Olin muutaman minuutin poissa ja kun tulin takaisin, oli kaikki irrotetut nahat mytätty sekaisin papereineen ja muoveineen päivineen kärryyn. Kysyin, että mitä vittua. Mun vika kuulemma, kun en ollut töissäni. Pyysin anteeksi ja sanoin, että siivotaan porukalla äkkiä nahat oikein, ennen kuin pomo tulee. Se olis tappanut meidät kaikki, jos se olis nähnyt miten sen rakkaita pidellään. Jätkä alkoi jäkättään jotain ihan omituista ja jatkoi uusien irrottamista ja tunki siihen selvittämättömään sekamelskaan lisää. Pyysin lopettamaan, joko auttamaan mua tai pitämään ainakin tauon uusien kanssa sen aikaa. Jäkäjäkä eikä mitään vaikutusta. Nappasin kännykän taskusta ja otin kuvan sekamelskasta. Pojalla paloi pinna, hyvä ettei käynyt päälle. Ulvoi kun susi, että mä olen vittuämmä, jos näytän kuvan jollekulle. Vastasin, ettei ole aikomustakaan, jos herra suostuu ymmärtämään, että on parempi vaikka istua perseelleen ja olla tekemättä mitään, jollei pysty paikkamaan mun poissaoloa muutamaa minuuttia ja ettei irrottelusta olen paskan hyötyä jos lopputulos on vahingoitettuja nahkoja. Ja jollei asia mene näin perille, pitää etsiä joku muu joka osaa minua paremmin asian herralle selittää. Meni perille, sain apua molemmilta purkamiseen ja loppu tunnista meni ihan ok.
Me kuljetaan töihin 8-paikkaisella minibussilla. Haetaan vielä toisesta majapaikasta yleensä lisää porukkaa, eli meitä on ainakin se 8 ellei pari ylimääräistäkin joka aamu. Muutaman ekan päivän jälkeen alettiin olemaan joka päivä minuutti tai kaksi myöhemmin työmaalla, kun tätä samaista vituketta odotettiin. Ja sitten oltiin kolmatta aamua koko porukka myöhässä. Asiasta kyllä huomautettiin porukalla, muttei se mitään auttanut, päin vastoin. Sitten oltiin yksi aamu vartti myöhässä ja pomo vastassa. Mun yksi harvoista tyttöpuolisista työkavereista, issikka, kertoi syyn myöhästymiseen. Ohje oli kaikille, että auto starttaa 7.45 ja syytä olla kyydisssä jollei mieli juosta 3 km matkaa auton perässä. Ei otettu ihan kirjaimellisesti, joustettiin joka aamu se pari minuuttia. Sitten tuli aamu, kun herra oli vielä huoneessaan 07.50 ja me lähdettiin ilman prissiä. Haettiin toiselta talolta porukka ja kun päästiin töihin oli prinssi jo työmaalla, oli saanut silta ainokaiselta kämppäkaveriltamme säälikyydin, jolla on oma auto. Saatiin keskarin näyttö issikkatytön kanssa stereona ja joku huorittelu.
Ja siitä sitten alkoikin kiva leikki, mitä vaan saan odottaa. Kahvit syliin "vahingossa". Harmaalla alueella olevaa jatkuvaa töiden laiminlyömistä, jonka lisätyö kohdistuu meihin tyttöihin kummallisesti aina. Pari ihan suoraa uhkausta, ihan puskista. Ilman minkäälaista kommunikointia pohjalla. Poika lupas unohtaa, että me ollaan tyttöjä.
Vittumaisinta on, että ärsyke on manipuloinut jollain ilveellä toisen maamiehensä ja tytön mukaan kuvioon ja meidän pitäis olla se tiimi. On sitten huippuhauskaa ja todella tehokasta työskentelyä. Tänään oli pomot muualla, nämä kolme taukoilivat tuplat ja mun työ on niiden panoksen varassa aika pitkälti, tai lähinnä se mun tuotto. Olin niin kiukkua piukassa,että sain aikaiseksi kahdeksassa tunnissa saman aikaiseksi, minkä yleensä urakkatahdilla kymmenessä, kun jätin aamiastaukoa lukuunottamatta muut pitämättä.
Joo, on pomoja informoitu, mutta aika vähän tässä on tehtävää, monessakin mielessä. Sesonki on melkein ohi, kaikki lähtee ensiviikolla. Ja se hyöty aloittaa rumpaa potkujen kanssa, ei maksa vaivaa enää tässä vaiheessa. Se on kestettävä, kaikkien. Ainoa mikä vaan kylmää, on se että mikä se killeri on herralta luvassa, kun se lähtee meistä ensimmäisenä kotimatkalle maanantaina....
Niin. Enkä mä väitä enkä kuvittele olevani mikään unelmien orja tai enää ainakaan millään tavalla objektiivinenkaan tuon vitukkeen suhteen, enää. Alkuun yritin olla vielä mukava herran kohtausten välillä ja mykkäkouluakin kokeilin, mutta nyt olen pysynyt vain niin kaukana kuin mahdollista, jätin toissa sunnuntain Heklan reissunkin väliin, kun en halua istua sekunttiakaan herran kanssa vapaaehtoisesti samassa autossa. Muille valittelin väsymystä, kun en viitsi antaa lisäaihetta suuntaan enkä toiseen.
Kiitos ja anteeksi, helpotti kummasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti