Mietityttää, kovasti. Tänäänkin päivä meni kuunnellen puhelimella netin kautta Radio Suomipoppia ja muutaman kerran havahduin niin syvistä ajatuksista, että huomaamatta oli valmistunut jossain kohtaa satakin nahkaa. Yleensä tulee vilkaistua laskuria melkein vähän väliä, kun samassa näytössä on lukema mitä pitää seurata. (Kone venyttää nahan yleensä automaattisesti optimaaliseen kokoon, mutta joskus jää vain muutama milli seuraavasta koko luokasta. Yksi potku lisä ja tulee puuttuvat muutamat millit ja farmarin kirstuun kilahtaa muutama satanen lisää.)
No se mitä mietin, on suhteellisen merkityksetöntä tämän bloggauksen tarkoituksen kannalta, mutta mietin surullista kohtaloa. Julia Tukiaisen kuolemaa. Mun yksi todella hyvä ja järkevä harrastus on näätiä Johanna Tukiaisen elämää. Siihen löytyy parit sopivat kanavat ja saat kaikki ensiluokkaiset sosiaalipornot näppärästi ilmoituksena. No tänään ei sitten järkyttänyt, ei aiheuttanut huutonaurua eikä kiehunut sappi Tunkin takia. Siinä meni varmaan parin tunnin työt huomaamatta syitä ja seuraamuksia miettiessä. Ja loput ajasta miettien tätä melkein ohi oleaa keikkaa, sen mukana tulleita asioita ja sitä paluuta Norjaan ja omiin töihin, siinä on pieni pää aika täynnä.
No se varsinainen juttu, tämän päivän hajamielisyyteni on ollut jo aivovammaan verrattava seikka. Se vain menee joskus mulla siihen, en kuule, näe tai ymmärrä yhtään mitään. Hipsasin töistä miltei suoraan viimeiselle uintireissulleni naapuriin. Mukaan vain nappasin pyyhkeen, pesuvehkeet ja jokailtaisen One-Piece Jumpsuittini.
Enkä yleenäs jaksa edes alusvaatteita pukea enää iltaa vasten, kun kyse on kuitenkin yö/oloasustani. Lilluin rankkasateessa melkein parituntia altaissa ja kun suihkun kautta lähdin yhden vaatekappaleen taktiikalla. Ajattelin olla fiksu ja sanoa pari sanaa lipunmyyjävalvojalle, onhan tässä miltei parin kuukauden aikana heitetty small-talkit jos toisetkin. Toppasin tiskin kohdalle ja ajattelin sanoa hyvät joulut ja uudet vuodet ja ehkänähdäänensivuonna-fraasit. Ennen niin mukava haitarinsoittaja mies tuijotti minua kuin spitaalista, menin vähän hämilleni enkä tiennyt mistä moinen. Mies yleensä soittelee haitaria hiljaisessa akvaariossa istuessaan ja kyselee kuulumiset lähteissä. Käännyin kannoillani vähän hämilläni moisesta käytöksestä ja painuin ovesta ulos. Sytytin tupakan ja lähdin kipittämään kotiovea kohti, kylmä tuuli puraisi ensi askeleella ja ajattelin, että kylläpä tuuli menee iloisesti vaatteesta läpi ja vilkaisin, että onko vetoketju jäänyt vähän liian alas. VÄHÄN, vittu, napaa myöten auki ja molemmat tissit näkyvillä. No ei ihme, ettei mun naked hyvän jouluntoivotus ihan sitten saanut sitä sydämellistä vastakaikua. Ensimmäinen primitiivireaktio, käännyin kannoillani ympäri ja ajatus, että pitää mennä jotain selittämään uimahallin sedälle, mutta tajusin siinä silmän räpäyksessä, että islanniksi en osaa, englannilla ei mene perille. Voin vain siis pahentaa, seikkaperäinen selitys suomalaisen oksu-julkkiksen poismenosta ja kotiinlähdön kirpeydestä johtuva hajamielisyys, eivät ihan ehkä käänny siihen, että tissit tiskissä toivotetut joulut muuttuvat perinteiseksi joulurauhaksi.
Nyt mulla on paniikki, tässä kylässä asuu alta 50 ihmistä ja kaikki, se valvojakin, tietää missä olen töissä ja tuntee mun työnantajat. Miten se kertoo tästä eteenpäin?!?! Siis pitääkö mun nyt oikeesti mennä selittelemään töissä huomenna jotain epäämääräistä?! Vai odottaa, että mun pomo ehkä kertoo siitä jollekin tänne jäävälle työkaverille ja mä kuulen sitten puolenvuoden päästä, kuinka olen maannut alasti tiskillä rukoilevani saavani kovaa ajoa haitarin tahtiin?! Vai soittaa ensi syksynä ja kysellä töitä ja saada välttelevä vastaus, ettei ole töitä ja kuulla toisaalta, kuinka monta on palkattu mun ohi?!
Ja kun nyt täytyy muistaa, ei se munkaa englanti mitään helmeä ole, mutta pomot ja uimahallin valvoja jää vielä sen alle, eli mä tiedän että vaikka itse saisin asian seikkaperäisesti ja taustat huomioon ottaen selitettyä, ei se kenellekkään vastapuolella mene perille tod.näk. niin että asia olis pois pyyhkäisty.
Ehkä mua huomenna naurattaa koko juttu, mutta nyt tekis oikeesti mieli pakata tuo matkalaukku ja kadota yönpimeyteen ja leikki leikkiä, etten täällä ole koskaan ollutkaan.
No se mitä mietin, on suhteellisen merkityksetöntä tämän bloggauksen tarkoituksen kannalta, mutta mietin surullista kohtaloa. Julia Tukiaisen kuolemaa. Mun yksi todella hyvä ja järkevä harrastus on näätiä Johanna Tukiaisen elämää. Siihen löytyy parit sopivat kanavat ja saat kaikki ensiluokkaiset sosiaalipornot näppärästi ilmoituksena. No tänään ei sitten järkyttänyt, ei aiheuttanut huutonaurua eikä kiehunut sappi Tunkin takia. Siinä meni varmaan parin tunnin työt huomaamatta syitä ja seuraamuksia miettiessä. Ja loput ajasta miettien tätä melkein ohi oleaa keikkaa, sen mukana tulleita asioita ja sitä paluuta Norjaan ja omiin töihin, siinä on pieni pää aika täynnä.
No se varsinainen juttu, tämän päivän hajamielisyyteni on ollut jo aivovammaan verrattava seikka. Se vain menee joskus mulla siihen, en kuule, näe tai ymmärrä yhtään mitään. Hipsasin töistä miltei suoraan viimeiselle uintireissulleni naapuriin. Mukaan vain nappasin pyyhkeen, pesuvehkeet ja jokailtaisen One-Piece Jumpsuittini.
Enkä yleenäs jaksa edes alusvaatteita pukea enää iltaa vasten, kun kyse on kuitenkin yö/oloasustani. Lilluin rankkasateessa melkein parituntia altaissa ja kun suihkun kautta lähdin yhden vaatekappaleen taktiikalla. Ajattelin olla fiksu ja sanoa pari sanaa lipunmyyjävalvojalle, onhan tässä miltei parin kuukauden aikana heitetty small-talkit jos toisetkin. Toppasin tiskin kohdalle ja ajattelin sanoa hyvät joulut ja uudet vuodet ja ehkänähdäänensivuonna-fraasit. Ennen niin mukava haitarinsoittaja mies tuijotti minua kuin spitaalista, menin vähän hämilleni enkä tiennyt mistä moinen. Mies yleensä soittelee haitaria hiljaisessa akvaariossa istuessaan ja kyselee kuulumiset lähteissä. Käännyin kannoillani vähän hämilläni moisesta käytöksestä ja painuin ovesta ulos. Sytytin tupakan ja lähdin kipittämään kotiovea kohti, kylmä tuuli puraisi ensi askeleella ja ajattelin, että kylläpä tuuli menee iloisesti vaatteesta läpi ja vilkaisin, että onko vetoketju jäänyt vähän liian alas. VÄHÄN, vittu, napaa myöten auki ja molemmat tissit näkyvillä. No ei ihme, ettei mun naked hyvän jouluntoivotus ihan sitten saanut sitä sydämellistä vastakaikua. Ensimmäinen primitiivireaktio, käännyin kannoillani ympäri ja ajatus, että pitää mennä jotain selittämään uimahallin sedälle, mutta tajusin siinä silmän räpäyksessä, että islanniksi en osaa, englannilla ei mene perille. Voin vain siis pahentaa, seikkaperäinen selitys suomalaisen oksu-julkkiksen poismenosta ja kotiinlähdön kirpeydestä johtuva hajamielisyys, eivät ihan ehkä käänny siihen, että tissit tiskissä toivotetut joulut muuttuvat perinteiseksi joulurauhaksi.
Nyt mulla on paniikki, tässä kylässä asuu alta 50 ihmistä ja kaikki, se valvojakin, tietää missä olen töissä ja tuntee mun työnantajat. Miten se kertoo tästä eteenpäin?!?! Siis pitääkö mun nyt oikeesti mennä selittelemään töissä huomenna jotain epäämääräistä?! Vai odottaa, että mun pomo ehkä kertoo siitä jollekin tänne jäävälle työkaverille ja mä kuulen sitten puolenvuoden päästä, kuinka olen maannut alasti tiskillä rukoilevani saavani kovaa ajoa haitarin tahtiin?! Vai soittaa ensi syksynä ja kysellä töitä ja saada välttelevä vastaus, ettei ole töitä ja kuulla toisaalta, kuinka monta on palkattu mun ohi?!
Ja kun nyt täytyy muistaa, ei se munkaa englanti mitään helmeä ole, mutta pomot ja uimahallin valvoja jää vielä sen alle, eli mä tiedän että vaikka itse saisin asian seikkaperäisesti ja taustat huomioon ottaen selitettyä, ei se kenellekkään vastapuolella mene perille tod.näk. niin että asia olis pois pyyhkäisty.
Ehkä mua huomenna naurattaa koko juttu, mutta nyt tekis oikeesti mieli pakata tuo matkalaukku ja kadota yönpimeyteen ja leikki leikkiä, etten täällä ole koskaan ollutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti