GoogleTranslate

torstai 31. lokakuuta 2013

Paska homma

päiväni Húsavíkissa ovat luetut, ainakin tältä erää.

Paska, ihan ehta semmoinen, muttei kyllä ihmisen.



Työt loppuivat maanantaina ja huomenaamulla kello yhdeksän jatkuu matka kohti Reykjavíkia. Yö hotellissa, jonkin moista humputtelua rakkaan Kobbin kanssa ja Selfossin kautta Árnesiin perjantaina ja uudet työkuviot harjoitukseen lauantaina. Näin on suunnitelmat, mutkana matkassa on särkynyt peukalo.
Sorsatkin ovat lähteneet.

Talvi alkoi eilen

Kävin näyttämässä sitä lääkärille, kuvauttamassa sitä ja vielä ortopedille, vielä on jäljellä käsikirurgi reilun kahden viikon päästä. Ei tule vanhuus yksin, eikä vanhat vammat ole aina vanhoja, niitä voi näppärästi uudistaa, kun ei tiedä enää mihin sattuu. Saa mukavasti aikaan isompaa vahinkoa. Viittaa alkukaudesta vaivanneeseen hartiahelvettiin, joka meinasi välillä viedä tajun. Luulen, että muutamat aamupäivät meni jonkinmoisen kipushokin rajamailla, kun jälkeen päin muistelee. Ei siinä ehtinyt, eikä tajunnut yhtä mukana laahaavaa peukaloa paljon laittamaan merkille.
Viimeinen silmäys teurastomolle

Tämän kaupan takapihalta alkoi monta mukavaa matkaa

Mitä reissu antoi ja mitä otti? Lista on pitkä ja mutkikas. Suuria tunteita, ikävä jää, Ihmistä, ihmisiä, paikkaa ja tunnelmaa.
Keikka on ollut luopumista, pettymistä omiin tunteisiin. Pettymistä rakkauteen ja lupauksiin. Rajua todellisuutta, ikävää ja sen purkamista. Intohimoakaan unohtamatta. Fyysistä kipua, sietokyvyn rajoilla. Ystävyyttä ja siihen pettymistä. Myös vanhemmuutta, ylläriylläri. Känniä ja krapulaa. Tuskastumista kielimuuriin ja hetkiä kun ei ole sanoja.
 Vahvistunut käsitys tiettyjen kansanryhmien röyhkeydestä ja orkidea-asenteesta. Ilo siitä, kuinka pienellä vaivalla sitä loppupeleissä vielä tämänkin ikäisenä oppii uusia asioita. Ihania tuttavuuksia, issikkatytöt lähtivät maanantaina kotiin järjestäen, meinas tulla tippalinssiin, kun "tyttäreni" Ólina lähti. Enkä olisi vielä halunnut miltei ketään päästää.
4 kertaa tuli asioitua, ei paha kuitenkaan

Palapeli valmistui tänään, ei hetkeäkään liian aikaisin

Helpotusta myös. Ei ole ihan yksinkertaista sopeutua enää tällä ikää moiseen yhteisöasumiseen, vaikkei minua rankaistukaan samanlailla kämppiksellä kuin muita. Silti, edes tupakalle et pääse joutumatta jonkun kanssa puheisiin, aina ei jaksaisi. Silläpä nuo tarkkaan varjellut morrotus-sunnuntait olivat enemmän kuin tarpeepeen. Sunnutaisin kävin kävelemässä, uimassa, syömässä ja kirjoittelin omiani ja valmistuin työviikkoon. Tänään tuli 8 viikkoa täynnä tässä sympaattisessa kylässä. 7 viikkoa olisi tarjolla töitä seuraavassa paikassa, jos pää ja peukalo kestää. Yksi lentolippu olisi 18. päivä Norjaan. En tiedä vielä, todellakaan. Ja tarviikokaan, ei tarvi.
Ruotsalaisnuorten iltahupi

Viimeinen ilta ja hotellin parkkipaikka

Itkemättä tätä ei taputella, itkin eilen, itkin tänään ja itken huomenna ja kenties vielä monta kertaa sen jälkeen.
Nuoret lumisotasilla, myhäilin turvallisen matkan päästä.

Kiitos kaikille, työkavereille ja työnantajalle. Kommuunin väelle ja henkilökunnalle. Paikallisille ja muualta tulleille. Ja suurin kiitos Sinulle, joka teit tästä keikasta spesiaalin.

I will be back, i hope...

 Sydän jää tänne, mutta toivon että siitä pidetään hyvää huolta ja voin tulla hyvillä mielin turskakauden jälkeen katsomaan miten sitä on täällä hoidettu. Vittu!!!!!!!!!!!!!



1 kommentti:

  1. Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Useimmiten tuntuu, että myöhemmin...

    VastaaPoista