olen ollut hiljaa. Ajattelin ensin voi kertoa ja kirjoittaa mitä teen juuri nyt. Mietin, etten halua provosoida ketään ja tiedän nykyisen työni olevan enemmän kuin tunteita herättävä aihe, vallankin Suomessa. Mutta ehkä juuri siksi haluankin siitä kirjoittaa, viikon pähkäilyn jälkeen.
Olen töissä minkkitarhalla, osallistun siis lähipäivinä alkavaan teurastukseen. Turkis, se sana herättää tunteita. Onko edes tänä päivänä oikeus tykätä turkiksista? Vai vaatiiko yleinen asenne niiden jyrkkää tuomitsemista? Niin se taitaa olla.
Joo, olen erehtynyt katsomaan netistä jonkin videon pätkän, missä jossain päin kaukoitää nyljetään kettua tai jotain vastaavaa elävältä. Olen myös nähnyt kuvia nyljetyistä minkeistä.
Olen töissä Islannin suurimmassa minkkitarhassa. Aloitin viikko sitten. Pelotti ja en ole koskaan ollut mistään työstä näin epävarma etukäteen. Enkä toki tiedä vieläkään, teurastusta ei ole aloitettu vielä. Viikko on mennyt kauden valmisteluihin. Olen purkanut pakkasesta kokonaisia minkkejä sulamaan. Lajitellut tiiliskiviä, leimannut passeja. Osallistunut punnitukseen. Jokainen turkikseksi päätyvä eläin punnitaan. Jokainen minkki omaa kortin, josta käy ilmi kaikki mahdollinen. Värit, sukupuu, sisarusmäärä, paino ja jne. Onneni on varmasti tässä kohtaa olla töissä suurimmalla. Paineet ovat kovat, kaikki pitää olla enemmän kuin kunnossa ja siitä hyötyy tässä tapauksessa varmasti eläin eniten.
Mielenkiintoista on ollut huomata, kuinka erilainen suhtautuminen täällä on tarhaukseen. Työpaikallani käy satoja lapsia ja nuoria tutustumassa tarhaukseen koulujen ja päiväkotien mukana. Asenteita halutaan muokata kokemusten kautta. Eikä täällä Islannissa ole huomattavissa läheskään sellaista vastustusta kuin mihin Suomessa törmäsin aikanani.
Odotin paljon pahempaa, minua peloteltiin hajulla. Joo, se on todella voimakas, mutta ei siihen kiinnitä huomiota töissä. Mutta tänään riensin poikkeuksellisesti suoraan töistä huoltsikalle tupakan ostoon. Hävetti seistä se minuutti tai kaksi kassalla. Toppahaalari jää töihin, ensimmäinen asia kotona. Riisun KAIKKI vaatteet muovipussiin jonka kannan ulko-ovelle. Hinkkaan itseni pesusienen karkealla puolella päästä varpaisiin joka päivä, iho kiittää. Nahka ei todellakaan ole tottunut tällaiseen saippualla läträämiseen ja naama on niin kireänä, että hymyilessä sattuu pyllyyn.
Veikeitä eläimiä, yksilöitä nämäkin. Agressiivisia, leikkisiä, uteliaita, arkoja... Tuotantoeläimiä.
Ensimmäinen päivä oli paniikkia. Tulin porukan mukana, jotka ovat olleet täällä monena vuonna sesonkitöissä. Pojat varustivat minua, eläimet purevat ja kusevat päälle minkä ehtivät. Totta, varovainen pitää olla ja aina sekään ei riitä. Ja kun saat vastentahtoisen eläimen punnittavaksesi, saat parfyyin päällesi ála minkki. Ensihetkeni varsinaisen tarhanpuolella oli kammottava. Minut tuupattiin hetkeksi mukaan punnitukseen, jossa vetovastuussa oli vanha konkari ja punnitusmetodina "tuubi".
Käsi turvahanskan kanssa häkkiin, hännästä kiinni. Minkki pää edellä putkeen, napin painallus ja paineilma lukitsee minkin paikalleen ja nestekidenäyttö näyttää painon. Hännästä tukeva ote, paine alas ja minkki hännästä roikottaen takaisin häkkiin. Punnitsija painoi urakalla ja mulla sydän löi kahtasataa. Olin ihan varma, että kohta minulla roikkuu minkki kurkussa. "Tuubi-tiimi" on tehokas ja nopea, muttei todellakaan aloittelijan paikka.
Pari seuraavaa päivää olin turvallisesti leimaushommissa. Eläimet pysyivät turvallisesti häkeissä ja vain kortteja käsiteltiin. Ensimmäinen oma virallinen punnituspäiväni oli myös pelottava. Minut lyötiin kahdestaan yhtä vasta-alkajan kanssa. Metodina meillä oli "vaakaloukku". Minkinmentävä häkki, jossa on vaaka itsessään. Yksi karannut eläin, joka sekin saatiin haavilla kiinni.
Torstaina minut määrättiin Latvialaistiimin neljänneksi. Ja sitten alkoi homma sujumaan. 2 neljästä ovat töissä tarhalla ympäri vuoden ja elämää nähneitä. Rauhallista, mutta ehdottomasti tehokkainta työskentelyä tiimeistämme. Eläimet pysyvät rauhallisena, läheltäpiti-tilanteita olemattoman vähän. Karanneiden eläinten määrä nolla ja minä en pelkää mitään, edes puremia.
Laulan ja tanssin taas töissä kuin lammasteurastamolla ikään. Kokemus on voimaa, niin työ- kuin elämänkin.
Pyydän anteeksi kaikilta, jota työni ja siihen suhtautuminen satuttaa ja loukkaa. Minä en puolusta tarhausta, mutten sitä myöskään tuomitse. Jos on halu avautua moraalinpuutteestani, tee se sähköpostitse, jooko?
Olen töissä minkkitarhalla, osallistun siis lähipäivinä alkavaan teurastukseen. Turkis, se sana herättää tunteita. Onko edes tänä päivänä oikeus tykätä turkiksista? Vai vaatiiko yleinen asenne niiden jyrkkää tuomitsemista? Niin se taitaa olla.
Joo, olen erehtynyt katsomaan netistä jonkin videon pätkän, missä jossain päin kaukoitää nyljetään kettua tai jotain vastaavaa elävältä. Olen myös nähnyt kuvia nyljetyistä minkeistä.
Olen töissä Islannin suurimmassa minkkitarhassa. Aloitin viikko sitten. Pelotti ja en ole koskaan ollut mistään työstä näin epävarma etukäteen. Enkä toki tiedä vieläkään, teurastusta ei ole aloitettu vielä. Viikko on mennyt kauden valmisteluihin. Olen purkanut pakkasesta kokonaisia minkkejä sulamaan. Lajitellut tiiliskiviä, leimannut passeja. Osallistunut punnitukseen. Jokainen turkikseksi päätyvä eläin punnitaan. Jokainen minkki omaa kortin, josta käy ilmi kaikki mahdollinen. Värit, sukupuu, sisarusmäärä, paino ja jne. Onneni on varmasti tässä kohtaa olla töissä suurimmalla. Paineet ovat kovat, kaikki pitää olla enemmän kuin kunnossa ja siitä hyötyy tässä tapauksessa varmasti eläin eniten.
Mielenkiintoista on ollut huomata, kuinka erilainen suhtautuminen täällä on tarhaukseen. Työpaikallani käy satoja lapsia ja nuoria tutustumassa tarhaukseen koulujen ja päiväkotien mukana. Asenteita halutaan muokata kokemusten kautta. Eikä täällä Islannissa ole huomattavissa läheskään sellaista vastustusta kuin mihin Suomessa törmäsin aikanani.
Odotin paljon pahempaa, minua peloteltiin hajulla. Joo, se on todella voimakas, mutta ei siihen kiinnitä huomiota töissä. Mutta tänään riensin poikkeuksellisesti suoraan töistä huoltsikalle tupakan ostoon. Hävetti seistä se minuutti tai kaksi kassalla. Toppahaalari jää töihin, ensimmäinen asia kotona. Riisun KAIKKI vaatteet muovipussiin jonka kannan ulko-ovelle. Hinkkaan itseni pesusienen karkealla puolella päästä varpaisiin joka päivä, iho kiittää. Nahka ei todellakaan ole tottunut tällaiseen saippualla läträämiseen ja naama on niin kireänä, että hymyilessä sattuu pyllyyn.
Veikeitä eläimiä, yksilöitä nämäkin. Agressiivisia, leikkisiä, uteliaita, arkoja... Tuotantoeläimiä.
 |
| Vanha tarha |
Ensimmäinen päivä oli paniikkia. Tulin porukan mukana, jotka ovat olleet täällä monena vuonna sesonkitöissä. Pojat varustivat minua, eläimet purevat ja kusevat päälle minkä ehtivät. Totta, varovainen pitää olla ja aina sekään ei riitä. Ja kun saat vastentahtoisen eläimen punnittavaksesi, saat parfyyin päällesi ála minkki. Ensihetkeni varsinaisen tarhanpuolella oli kammottava. Minut tuupattiin hetkeksi mukaan punnitukseen, jossa vetovastuussa oli vanha konkari ja punnitusmetodina "tuubi".
Käsi turvahanskan kanssa häkkiin, hännästä kiinni. Minkki pää edellä putkeen, napin painallus ja paineilma lukitsee minkin paikalleen ja nestekidenäyttö näyttää painon. Hännästä tukeva ote, paine alas ja minkki hännästä roikottaen takaisin häkkiin. Punnitsija painoi urakalla ja mulla sydän löi kahtasataa. Olin ihan varma, että kohta minulla roikkuu minkki kurkussa. "Tuubi-tiimi" on tehokas ja nopea, muttei todellakaan aloittelijan paikka.
 | |
| Näin voi käydä kun muistaa varoa hampaita, mutta unohtaa kynnet. |
Pari seuraavaa päivää olin turvallisesti leimaushommissa. Eläimet pysyivät turvallisesti häkeissä ja vain kortteja käsiteltiin. Ensimmäinen oma virallinen punnituspäiväni oli myös pelottava. Minut lyötiin kahdestaan yhtä vasta-alkajan kanssa. Metodina meillä oli "vaakaloukku". Minkinmentävä häkki, jossa on vaaka itsessään. Yksi karannut eläin, joka sekin saatiin haavilla kiinni.
Torstaina minut määrättiin Latvialaistiimin neljänneksi. Ja sitten alkoi homma sujumaan. 2 neljästä ovat töissä tarhalla ympäri vuoden ja elämää nähneitä. Rauhallista, mutta ehdottomasti tehokkainta työskentelyä tiimeistämme. Eläimet pysyvät rauhallisena, läheltäpiti-tilanteita olemattoman vähän. Karanneiden eläinten määrä nolla ja minä en pelkää mitään, edes puremia.
Laulan ja tanssin taas töissä kuin lammasteurastamolla ikään. Kokemus on voimaa, niin työ- kuin elämänkin.
 |
| "Riisuntakone" |
Pyydän anteeksi kaikilta, jota työni ja siihen suhtautuminen satuttaa ja loukkaa. Minä en puolusta tarhausta, mutten sitä myöskään tuomitse. Jos on halu avautua moraalinpuutteestani, tee se sähköpostitse, jooko?
Ihana!
VastaaPoista