Rakkaus

On  pyörinyt viimepäivät mielessä, mitä se on.
Onko se sitä, että antaa toisen mennä, kun ei ole varma siitä mitä pystyy tai haluaa tarjota.
Vai onko se sitä, että heittää kaiken menemään ja syöksyy kuin hullu unelmansa perään.

Love hurts

Iän myötä tunnen kasaavani itselleni enemmän odotuksia, vaativani itseltäni huomattavasti enemmän kuin nuorena. Silloin sitä oli niin varauksettoman ihastunut omaan erinomaisuuteensa, ettei kokenut minkäänlaista tarvetta kehittää persoonaansa. No, lopun sitten arvaattekin tai jos minut tunnet, niin tiedät. Nippu erilaisia epäonnistuneita ja onnistuneita parisuhde virityksiä.
Joku järki päähän tuli kolmen kympin jälkeen, pääsin hajulle, mitä se rakkaus voisi olla parhaimmillaan.

Vaikka ikä tuo mukanaan kokemusta ja paaduttaakin meidät monessa mielessä, en tunne sen ylettyneen käsitykseeni rakkaudesta. Naivisti kuvittelen sen edelleenkin täyttävän sen tyhjän aukon elämässäni, mielestäni kaiken muun olen kutakuinkin saanut. Olen minä rakkauttakin saanut ja hyvää sellaista, jopa kuvittelisin olleeni niinkin onnellisessa asemassa, että voisin sanoa saaneeni sitä harvinaisen paljon. Minä en ole vain osannut ottaa sitä vastaan tai pitää elossa.

Syntinen vai kaikkensa antanut

Osaisinko nyt? En tiedä, mutta haluaisin yrittää. Ensimmäisen kerran elämässäni tunnen olevani siihen valmis. Oikealla tavalla nöyrä. Näen itseni enemmän tiimipelaajana kuin yksilösuorittajana, vihdoinkin. Josko se näkemys, että nainen on nelikymppisenä parhaimmillaan, pitääkin paikkansa.

Josko menisi ja rakastuisi ihan päättömästi jo tänään....