Kävin eilen ekan kerran operaation jälkeen hoitavan lääkärin puheilla. Kaikki ok, ei mitään mainittavia jälkiä sydämessä. Pitää ottaa rauhallisesti, tehdän sillä vauhdilla kun hyvältä tuntuu. Eikä mitään mikä sattuuu sydämeen, ahdistaa tai tuntuu pahalta. Juoksun saa aloittaa aikaisintaan puolen vuoden päästä, lenkillä saa käydä vaikka heti, mutta pulsinnostatus mahd. maltillista. V****u, minä inhoon kävelyä.
Now, case Island. Kaikki kunnossa, lähtölupa saatu, jollei tule takapakkia.
Lento Reykjavikiin 1.9 päivällä Oslon kautta. Mä olen varannut hotellin ja seuraa itselleni. Se kaikkein rakkain ystävä Islannista lupasi tuoda itsensä, minä otan kentältä ne verovapaat. Sunnuntai siis menee tod.näk. pikkukännissä ja hyvässä seurassa. Maanantaina Kobbi lähtee mulle oppaaksi ja tulkiksi hoitelemaan muutamia käytännönasiota ja uimaan pitää minun päästä. Ehkä Blue Lagoonille, en ole siellä käynyt, ohi ajellut vain. 3.9 on lento Húsavíkiin ja työt alkaa 4.9. Asumme koko porukka 2.11 asti kestävän teurastussesongin Fosshotellissa.
Ja sitten ihan viikon paras:
Mä olen todella epävalokuvauksellinen henkilö, en nyt väitä olevani mikään ruusu muutenkaan, mutta. Lähetin tulevalla työnantajalleni skannauksen passistani ja passikuvasta. Sain vastauksen seuraavana päivänä, että tiedot jatkolennoista tulee myöhemmin MUTTA. Mä kuolen nauruun, sähköpostiani oli siirretty työntekijöiden välillä toiselle ja tekstini yläreunaan oli ilmestynyt muutama rivi islantia, ymmärsin alun, mutta yksi sana ei auennut sanakirjalla eikä Google traslatella. Soitin Kobbille. Teksti oli sisällöltään, tässä on sen suomalaisent tiedot, onko se transvestiitti!!!!
Mä repesin, mulla meinas oikeesti sisuskalut revetä leikkauksen jäljiltä. Kaikkea mä olen saanut elämässäni kuulla, mutta ei mua nyt vielä naiseksi pukeutuvaksi mieheksi ole luultu.
Mun oli pakko. Mä laitoin sinne sähköpostia ja kirjoitin suurinpiirtein näin:
Mun oli pakko soittaa islantilaiselle kaverille ja kysyä mitä kynskiptingur tarkoittaa.
Ja olen nauranut koko päivän kuollakseni.
Tiedän, että kuvat ovat kauheita, en todellakaan ole koskaan edukseni valokuvissa.
Mutta hyviä uutisi, olen heteronainen.
Voin kyllä tarvittaessa lähettää kuvia lapsestani, hääkuvan ja kopion syntymätodistuksestani.
Minä en ole suuttunut enkä loukkaantunut koko asiasta.
Ei siis huolta kuitenkaan, toivottavasti myös te kaikki osaatte nauraa koko jutulle.
Seuraavana päivänä tuli vastaus.
Kovat pahoittelut ja anteeksipyyntö, ainoa minkä olisin jättänyt laittamatta, jos olisi ollut minun mokani, että teksti ei ollut tarkoitettu minulle vaan sisäiseen postiin. Niin, sekö nyt sitten olisi ollut parempi. Ja loppukaneettina toki oli "kehu", koska otin tämä asian niin hyvin.
No mä olen asialle nauranut, enkä tätäkään ole silmiäni pyyhkimättä kirjoittanut, mulle tää vaan osui niin nauruhermoon kuin olla ja voi. Kävin tapaamassa tytärtäni toissapäivänä ja saatiin melkoinen hepuli koko porukka, kun pahoittelin lapselleni, että hän on menettänyt äidin tänään mutta saanut isä numero kakkosen tilalle.
 | |
| Unohdettu laiva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti