Äitivainajani Manifesti

-Olisko susta Lotta kiva lähteä Kanarialle hiihtolomalle?
-OLIS!!!
-Äiti haki esitteitä Ärrältä, mennäänkö tuonne ja tuohon hotelliin?
- Mennään, jipii!!!
-Äiti, niin koska me lähettiin?
-Ei me kyllä voida lähteä, aravalainan lyhennys on maaliskuussa.

-Minä jään osaaikaeläkkeelle, olen töissä 2 viikkoa ja 2 viikkoa eläkkeellä. Muutan miesystäväni luo Ruotsiin.
-Onpa kiva, sinä olet onnes ansainnut, kyllä me täällä pärjätään. Koska aloitat sen?
-Tammikuussa.
-(Tammikuussa) niin koska sä lähdet sinne Ruotsiin?
-En mä voi mihinkään lähteä, mun tulee niin ikävä teitä ja sitten miten ne töissäkään...

ja niin edelleen ja niin edelleen.

Marraskuun lopulla vuosia sitten istuttiin sairaalan sängyllä minä, äiti ja äidin parasystävä. Diagnoosi oli armoton, ei mitään toivoa. Siitä alkoi pitkä ja lohduton keskustelu. Äiti koki suurta ahdistusta siitä, että elämä loppuisi 57 vuotiaana ja hän oli mielestään kaiken siirtänyt tulevaisuuteen ja oli vihainen ettei ollut uskaltanut elää. Äiti vannotti minua enemmän kuin yhden kerran elämään ja uskaltamaan
sovinnaisuuden rajoja kokeillen. Vain onnella on merkitystä, kaikki muu on multaa.  Kuolintaistelu kesti 8 kuukautta ja minä seurasin sitä vierestä viimeiseen henkäykseen minun puristuksessani.

Minä murruin, minusta kuoli jotain lopullisesti. Ensimmäiset kuukaudet meni kuin sumussa. Jäin tuleen makaamaan, enkä edes noussut joka päivä sängystä. Ensimmäisen kerran elämässäni en meinannut jaksaa jatkaa. Mutta onneksi oli se yksi ystävä joka ruokki minut sänkyyn, tuli joka päivä vaikka en ollut asiasta millään tavalla otettu. Pikkuaskelilla pakotti minut jaloilleni uudelleen.

Aloin työstää asioita ja äidin henkistä perintöä. Tajusin jutun ytimen.
Löysin äidin tavaroista vihon, missä oli näitä lauseita:
 Onni. Onni on ainoa asia mitä kannattaa tavoitella. Olla terveellä tavalla itsekäs. Marttyyrit eivät saa yhtään sen kauniipia hautajaisia. Vain rakkaudella merkitystä. Vain elämätön rakkaus kaivertaa. Loppunut rakkaus ei niinkään. Ajattele muita, mutta aloita se itsestäsi. Vain onnesi löytäneenä voit olla onnen syy muille. Sovinnaisuuden rajat on tehty rikottavaksi. Älä tee tai jätä tekemättä asioita koska muut ajattelevat niistä jotain, vain sinä tiedät totuuden. Rakasta itseäsi ja ole itsellesi armollinen.
 Ja viimeiselle matkalla me lähdemme aina yksin.

Ja minä olen yrittänyt elää tuon perinnön mukaan, en ole kuin kerran kääntänyt rakkaudelle selän, (ja sitä ehkä kadun loppuelämäni), olen jokaisen vastoinkäymisen jälkeen noussut kahta vahvempana. Pakannut laukkuni ja lähtenyt kun siltä on tuntunut. Rikkonut itseni ja rikkonut muita, mutta yhdestä asiasta uskallan antaa itselleni tunnustusta; Minä olen yrittänyt.

Joskus aito rakkaus ei näytä kauniilta.