Neljä viikkoa ja yksi päivä

Jos kaikki menee siis hyvin, minä pakkaan hullun raivolla tavaroita matkalaukkuun neljän viikon päästä lauantaina perhosia mahassa ja suuret odotukset sydämessäni. Mitä ne odotukset sitten sydämessä on? Hyvä kysymys. Minä kuvittelen lapsellisesti niin monen epäselvän asian selviävän pelkästään sille, että pakkaa elämänsä muuttolaatikkoihin ja lähtee reiluksi kahdeksi kuukaudeksi Islantiin.
Keskiviikkona sairaalaan ja torstaina puukkoa. Keskiviikkona kun herään, tiedän onko tähystys onnistunut vai onko rintalasta avattu. Jos jälkimmäinen, menee kaikki uusiksi, ihan kaikki. Olen luottavaisella mielellä, mutta kaikkeen pitää varautua. Olin yhteydessä tulevaan työantajaani ja sovimme, että ilmoitan niin pian kuin mahdollista jollen pääse. Lääkäri ei ollut kauhean innostunut suunnitelmistani, mutta sanoi jos kunto antaa myöden on kaikki teoriassa mahdollista. Operaatio kun ei ole suunnitelmaltaan kovinkaan iso, jollei tule yllätyksiä. Syöminen on vaikeaa joitakin viikkoja. Ruokatorvea kun operoidaan.
Ikävä. Välillä repii mut miltei hengiltä. Eilen ajelin illalla kotiin ja huusin ja porasin taas kerran autossa kuin vähäjärkinen. Miten sitä voi oikeasti roikkua niin helvetin kovaa jossain mitä ei koskaan ole ollutkaan....
Mä lähden kohta sienimetsään ja sen jälkeen auraamaan autotallia. Jos on jotain, laitan kuvia myöhemmin...