GoogleTranslate

perjantai 21. helmikuuta 2014

Rakkaalleni

Muistatko sen helmikuisen perjantai-illan kun tapasimme.
Minä tulen muistamaan sen todennäköisesti loppuelämäni. Se hetki pakotti
minut myöntämään, että rakastua voi ensisilmäyksellä.
Muistan kun meidät esiteltiin ja katsoin sinua, en tiennyt sinusta etukäteen muutakuin kotimaasi ja veljesi.
Muistan kun en saanut sinusta silmiäni irti, tuijotin sinua salaa viikkokausia. En voinut tehdä mitään, vain kaukaa ihailla.

Muistatko kun tajusimme, että tunteemme ja unelmamme ovat samat. Muistatko kuinka juovuttavaa oli aloittaa lause, jonka toinen pystyi vaivatta lopettamaan.
Muistatko sen lapsellisen uskon, että kaikki järjestyy. Muistatko sen maanantai-aamun, kun tajusit, ettei mikään järjesty. Sen todellisuuden tunteen, että asiat ovat menneet liian pitkälle, ennen kuin me tapasimme.
Muistatko ne epätoivoiset varastetut hetket, kun molemmat sulkivat silmänsä ja puhelimet ja leikimme, että maailmassa ei ole muuta kuin me. Muistatko kun lähdit luotani kuin teuraalle.

Muistatko noiden hetkien jälkeisen kivun, ikävän joka oli herätetty henkiin.
Muistatko sen ensimmäisen päivän, kun et miettinyt enää yhteistä tulevaisuutta, minä muistan.
Muistatko sen tapaamisen, joka särki minut. Muistatko mihinkä lauseeseen minun viimeinen toivonrippeeni hupeni. Av og til. Minä kuulen vieläkin äänesi, muistan sen sen ylämäkeen viettävän kadun, pimeyden ja äänesi. Ja muistan kuinka hiukseni hulmahtivat kasvoille, kun sanasi minua löivät.
Etkä sinä edes huomannut, enkä minä pystynyt asiasta puhumaan, silloin, enkä koskaan.

Muistatko kun et tavoittanut minua kuukauteen, tein sen tahallani. Jossain syvällä toivoin, ettet enää ottaisi yhteyttä ja voisin vihata sinua. Tiedätkö kuinka onnellinen kun tajusin sinun tavoitelleen minua tauotta ja periksiantamatta nuo viikot.

Muistatko kun istuimme viinakaupan parkkipaikalla tunnin yksi lauantaiaamu ja itkimme.

Muistatko kuinka monta kertaa olet luvannut minulle asioita joita et pysty tekemään. Tiedätkö kuinka kiitollinen olen niistä, ne antavat minulle suojakuoren, enää voin vain toivoa, mutten pettyä.
Muistatko hetket, kun heitimme periaatteita romukoppaan urakalla.

Niin, minä muistan enkä voi unohtaa, mutta. Minä en edes halua.

Mustatko Jeff Bucleyn, Nick Caven, Blondien ja Transvision vampin.

Muistatko takapihan ja helteen.

Sinä annoit minulle tunteen, jota en voinut kuvitella olevankaan. Sinä annoit rakkauden sateenkaareen sen kahdeksannen värin. Ja sitä ei voi kukaan eikä mikään ottaa minulta pois.





2 kommenttia: