Uusi, vanha duuni

Se alkoi, viikko sitten maanantaina. Vedin turvakengät jalkaan, merinovillaa alle ja työhaalarit päälle. Kuontalo pipon alle piiloon ja kohti Breiðdalsvikiä.

Pomo on työkaverini mies hotellilta. En ollut vaivautunut kyselemään tulevasta työnkuvastani oikeastaan yhtään mitää. Olin vain laskenut, että muutamakin tunti päivässä riittää kattamaan lainanlyhennyksen talosta. Olin vain enemmän kuin riemuissani mahdollisuudesta jatkaa asumista kotona. Pahasti häämöttävä reissutyösyksy oli haudattu.

Maksan peittelyä

Kalatehdas ei ole edes kalatehdas. Meillä on tasan kaksi laivaa, jotka luovuttavat kalaa. Suolistusta on pahimillaan 8 tuntia kerralla, mutta yleensä kahdesta neljään tuntiin. Kannattaa tosiaan yrittää parhaansa, palkka tulee per tonni. Loppuajat, tai oikeastaan niin paljon kun jaksaa ja ehtii "trekataan".

Niitä pönttöjä siimoineen ja pussillinen trekkejä

Puolivalmiita

Mun tekele

Puretaan pitkiä siimoja säkeistä tai pöntöistä metallistatiiviin, josta sitten veneessä oleva kone ne syötittää automaattisesti. Homma on urakkaluonteista, mutta kiitos vuosia sitten saamastani opista entisessä kotikylässäni Norjassa, on siimankäsittely tuttua. Reilu viisi sataa koukkua menee trekkiin paraimmillaan neljässäkymmenessä minuutissa ja huonoimmillankin tunnissa. Kaikkinensa, palkka on lähtökohtaisesti huonompi kuin kesällä hotellissa, mutta käytännössä pystyn tienemaan 8 tunnin trekkaamisella sen minkä kahdessatoista tunnissa palvelmalla turisteja.

Meidän täysin manuaalinen suolistuspenkki

Mielenkiintoinen ja hyvä systeemi. Vuokrakarrit.

Se vanha romu, nimikin kertoo kaiken, Hyster

Sunnuntaina jouduin tai pääsin verestämään vähäisiä trukinajotaitojani. Olimme kolme viimeksi tullutta keskenämme. Kello 10 aamulla ja rekka tulossa hakemaan kalat kello kaksi iltapäivällä. Ei ollut paljon veihtoehtoja. Jestas, kun vanhaa jännitti. En edes tiedä miksi. Hommana oli vain kipata penkkiin kalaa karri kerrallaan, vaihtaa karria linjan alle ja heitellä jäitä sopivasti väliin ja päälle. Pinota valmiit kalat koon mukaan ja ajaa jäitä sisälle. Trukki on vanha kuin mikä, täysin jarruton ja piikit liian lyhyet. Pysäyttäminen tapahtuu vain laittamalla pakki päälle eteenpäin liikkuessa. Karrin on oltava täysin suorassa kipatessa tai se putoaa. Hiki tuli pelkästä jännittämisestä. Mutta menihän se, kalat oli valmiina. Ainoa moka oli, kun meinasin ja aloitinkin kippaamaan koljaa kesken turskan suolistamisen.
Minä, joka olen aina ollut enemmän kuin surkea veitsen kanssa, olen hitaasti opetellut sitä "kalastajan" tyyliä; ruokatorvi poikki, maha auki ja veitsi kädessä sisälmykset ulos, maksa erikseen. Päätä ei siis tervitse leikata, mikä varmaan mut pelastaakin. Sitä ei tullut koskaan kunnolla opeteltua yli viiden vuoden töissä kalatehtaalla. Miksikö? No kun olen pikkuisen yli 150 senttinen hukkapätkä ja paikka missä päitä leikataan oli liian korkea. Muutamankin kerran yritin, mutta kun on kyynärpäät korvissa, katoaa voima käsistä ja tekniikan oppiminen enemmän kuin vaikeaa. Kyse kun on oikeastaan vaan tekniikasta. On ilo katsella kun 50 kiloinen sorja tyttönen katkoo päitä nopeammin kuin moni miespuolinen. Sukupuolikysymys homma ei siis ole.

Ja ettei kaikki olisi niin suloisen ihanaa, sain sunnuntaina kiusaksi harvinaisen sähäkän kusitulehduksen, eilisen karjuin ja kusin verta. Tänään täytyy käydä vaihtamassa antibiootti, nykyinen vie nahat sormista, ei sovi mulle. Että vituttaa ja kusettaa just nyt ja on huono omatunto olla pois töistä. Lorvikatari ei vituttais, sen osais itselleen perustella.
Kiitos ja anteeks.

Kun laava virtaa

Kerte, peilityyni Suomiloman aamuna

Kesä on kai sitten taputeltu. Kylmä ja märkä. Elo- ja syyskuu näytti parempaa puoltaan. Elokuu meni alkukuun loman takaisin maksuna töissä. Joka päivä.

Islanti naytti sita kaunista puolta, kun ajeltiin kentalta kotiin.

Elokuun lopulla alkoi tulivuori ilmoitella itsestään. Pari ensimmäistä viikkoa oikeastaan kukaan paikallinen ei edes spekuloinut. Nyt on tilanne toinen. "Lähitaajamassa" kaasuarvot ovat nousseet pariin kertaan. Tiistaina haistoin työmatkalla palanutta tulitikkua. Eilen illalla arvo nousi neljään tuhanteen hetkellisesti ja kotimatkalla radiopuhelinlainausmatkalta taivaanranta oli punainen. 70 metriset laavapurkauset näkyivät yli kilometrin korkean vuoren yli tänne 140 km päähän. Mun mies on huolestunut. Minä en tiedä mitä ajatella.

Tallinnaa

Kesätyöt on kohta taputeltu. Viimeinen viikonloppu maratooni alkaa parin tunnin päästä. Kun heitän reppuni hotellihuoneen lattialle kello yksi tänään, on vuoroni ohi sunnuntai-iltana kymmenen jälkeen, kun lattiat on pesty ja aamiastarpeet katettu maanantain aamuvuoroa varten.

Meidan Killer

Kaikki ovat jossain. Pomo ja yksi kesävahvistus on Legolandissa, varapomo kuuntelemassa Bubbia Akureyrissa. Yksi matkalla Espanjaan, toinen hautajaisissa ja kolmas matkalla Miamiin.
Maanantaina alkaa uusi, vanha haaste. Työt kalatehtaalla. Paluu ulkomaille muuton alkujuurille. 2008 näihin aikoihin ihmettelin kalatehtaan nurkkia ensimmäistä kertaa.

Siirappista, mutta silti. On se vaan niin Rakas!

Mies juoksentelee parasta aikaa lampaiden pereässä vuorilla ennen iltasella alkavaa merireissua, minä ärsyynnyin mustalaisleiristä omassa pihassa. Heräsin liian aikaisin kun autoja oli monta, hevosia purettiin kärrystä ikkunan alla ja koirat kuseskelivat ja haukkuivat nurkissa. Mutta mitäpä minä ulkomaalainen sille mahdan.
Oikeesti en tieda oliko vittumainen vastaus kyselyyni oleskelun syysta kielimuuria vai todellakin ylenkatsomista. Mulla meni herne nenaan. Jos vaki olis edes siina vaiheessa kysellyt jonkinmoista lupaa, kun hevoset oli jo pihamaalle purettu paskomaan, olisin selvinnyt unienikin torpeedoimisesta ilman verepainekohtausta. Mutta vastaus tiedusteluuni, ettei ole kuulemma mun probleema, oli vahan liikaa. Jouduin vetaan askin camelia, etta kykenin töihin.

Toivottavasti tuo on viela, kun tulivuori on valmis.

Lampaita, nakökentassa.

Hamraborg, Tahdotko sina ottaa tuon naisen puolisoksesi? Tahdon!

Niin. Siita tuli muutakin kuin vuokrattu koti muutamaksi kuukaudeksi.
Siita tuli projekti.
Tanaan kavin kirjoittamassa loput nimet paperiin, siirtamassa viimeisetkin roposet entisen omistajan ja kiinteistovalittajan tilille. Nyt odottelen muutaman paivan lainhuudatustodistusta.
Vajaa kolme kuukautta taalla oloa takana ja olen nainut pankin muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.
Haalinut lahes nelja sataa neliota vanhaa koulua/kylataloa sarakseni.
Miksi? Koska jossain ihmisen pitaa asua, enka halunnut muuttaa minnekaan muualle. Asumisesta pitaa maksaa ja nailla suhteettomilla vuokrahinnoilla on puolet halvempaa ruokkia pankkia, kuin vuokranantajaa.
Ja ajatus tuntui hyvalta, yhta hyvalta kuin syöksya tuon miehen peraan, jonka kanssa taman projektin jaan.

Niin, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, olen ensikesana osapaivainen matkailuyrittaja. Talo on toiminut vuoden -63 jalkeen peruskouluna, kylatalona, puhelinjakamona, joogakeskuksena, lasten kesasiirtolana ja hotelli-ravintolana. Lahes sataneliöta vanhaa liikuntasalia olohuoneena, nelja vessaa, kaksi kylpparia ja seitseman makuuhuonetta. Ajatus olisi osapaivaisesti tarjota simppelia majoitusta aamupalalla. Talossa on vermeet vaikka sadan ihmisen ruokkimiseen edellisen hotelliyrittajan jaljilta, mutta mina luotan kuitenkin palkansaajana pysyttelevan huolettomuuteen. En edes kuvittele itseani elattavani petaamalla sankyja ja sekoittamalla skyria omassa kodissa.

Toita talossa on saman verran odottamassa kuin neliota, on ulkorappauksen korjaamista ja maalaamista, salaojitusta ja ulkoseinan eristamista, maalaamista sisalla, uuden lattiapinnoitteen tarvetta. Porakaivo pitaisi teetattaa, uusia isompi paskatankki, muutama ikkuna taytyy uusia ja ei uusi ulkoovikaan haittaisi talven tuiskuissa.
Mieli unelmoi keittiön siirtamisesta pienemman olohuoneen paikalle, vanhan keittiön valjastamista henkilökohtaiseksi kylpykeskukseksi. Uima-allas houkuttaisi.

Tekstista puuttuu suomalaiset ææ:t, olen yövuorossa työkoneella. Painoin ensimmaiset nelja tuntia ilman tauon taukoa. Nyt on kuivakamppeet yli 100 hengen aamiasta varten pöydalla, enaa taytyy keittaa kahvia, nostella kylmasta ruuat pöydalle, keittaa puuro, soittaa 40 puhelin heratysta, paistaa leivat.... Ja ajaa kotiin, omaan kotiin.

Viela ei ymmarra kokanaisuutta, mutta ilo kuplii jossain rintalastan takana.

Se oli toisen kerran elamassa rakkautta ensisilmayksella, Hamraborg Saatana!

Töitä hotellissa, mies merellä ja aurinkoa

Naapurin pukit, pysähdyin, avasin ikkunan ja pukki ihmetteli musiikkimakuani

Pukki yhdellä sarvella, paljon enemmän minun makuuni ;)

Nyt alkoi töissä yövahdit. Meidän toinen yövahti sai potkut viime viikolla ja pomo päätti täyttää toisen yövahdin viikkovapaat meidän tarjoilijoiden tunneilla. Kuudesta kymmeneen kyypataan Ala Cartea ja buffettia ja yö pestään ravintola, keittiö, leipomo, kylmiöt, kabinetti, pestään pyykkiä ja laitetaan aamupala pöytään. Ei mikään mahdoton, mutta ihan työn täyteinen yö. Ainoa ongelma on vain, kun kroppa ei taivu enää päivällä nukkumiseen. Kaksi yövuoroa takana tällä viikolla ja unisaldo alle 9 tuntia sunnuntain jälkeen. Ajelin tänä aamuna kotiin, vauhtia noin kuusikymmentä. En olisi osannut sanoa omaa henkilötunnustani suomeksi. Väsymyksen mittari on kieli. Kun pää on unenpuutteesta puhki, en pysty kääntämään vieraskielistä ajatusta suomeksi, en millään.

Muista kääntyä tästä pihaan, kun poikkeat kahville

Mies tekee viimeisiä vuoroja nykyisellä aluksella, laiva on myyty ja lähtee uudella omistajalle viimeinen päivä. Lisää paineita kalastamiseen toi vielä kuntakiintiö. Laiva saa käytännössä luovuttaa saalista kuun loppuun niin paljon kuin haluaa.
Jonni tuli eilen kotiin puoli tuntia ennen kuin minä lähdin, 76 tuntia töitä takana ja neljät alta tunnin päikkärit takana. Mättäsin pöytään tuoreet karjalanpiirakat munavoilla ja sovimme aamiastreffit puolikahdeksaksi, sänkyyn. Suunnitelma oli lähteä tänään iltapäivällä, kun tuuli aamusta laantuu, yli 50 merimailin päähän tekemään pitkä merireissu.

Perjantain kuutamotreffit murun kanssa

Kaksi tuntia myöhemmin Jonni soitti, laivan omistaja oli määrännyt laivan ulos kahdelta yöllä, huolimatta myrskystä. Jonni poikkesi ilahduttamassa yövuoroani kahvikupillisella. Meinas tulla itku, näkee ettei toinen jaksaisi pitää silmiään auki ja merelle on lähdettävä. Joskus toivoisi, että kalastajilla olisi jonkinlainen "piirturisysteemi". On täysin epäinhimillistä ja hengenvaarallista pakottaa miehistö ilman minkäälaista leposysteemiä tekemään yli vuorokauden reissuja. Mutta näin on aina ollut ja tulee varmaan olemaan, jollei kelpaa, aina voi hypätä reelingin yli laiturilla ja jäädä siihen.

Kuunsilta Djupivoguriin

Roikuin hereillä aamuun asti sunnuntaina, yritin nukkua päivän yövuoroa varten, mutta alta kolmen tunnin olin pystyssä ja siirsin leirini terassille. Bikinit päällä etsin naapurustosta karannutta koiraamme, makasin viltillä ja pesin pyykkiä urakalla. Ja tietysti, poltin sitten nahkani ja oikein kunnolla, kun laskin etten ole palanut Egyptissä, Kuubassa enkä muuallakaan, niin en sitten Islannissa ainakaan. Pomo meinasi kuolla nauruun kun ilmestyin iltavuoroon keitetyn ravun värisine nuppeineni ja käsivarsineni. Kihelmöivä mahanahka ja rinta jäi omaksi tiedoksi.

Lauantain reissulta rantaan 

Maanantaille on varattu koiralla aika pallien poistoon, herra oli käyttänyt pakotuntinsa hätistelemällä ja nylkyttämällä parinkin naapurin lampaita. Tuomio oli julma, mutta oikeudenmukainen. Seuraavan kerran koiran tehdessä saman, farmari ampuu ja ilmoittaa mistä saa tulla ruumiin hakemaan. Ei ylennä mieltä, mutta ymmärrän. Kun meidän idiootti vaarantaa toimeentulon, on kyyti kylmää. Kävin tänään hakemassa osan juoksunaru vermeistä, huomenna loput. Tiistaina ei varmaan Adolfia enää paneta kroonisesti. Enkä me kaikki jäädään henkiin tästäkin.

Adof the karkaava idiot

No ettei sitten elämä menis helpoksi, kävelin pomon kanssa päin heiluriovessa eilen kantamus täynnä tuoppeja, nimettömän pää jäi tuoppiletkan ja oven väliin. Kävin lääkärissä, huomenna röntgeniin varmistaan epäilty murtuma. No hyvä puoli, tulipahan vastapainoksi eilen kanniskeltua prikkaa oikeassa kädessä.

Rantsua

 

Viimepäivien hehkutus on ollut kaukana, mutta koko ajan lähenevä Suomen viikko elokuussa. Lentoliput on tilattu jo monta kuukautta sitten, mutta nyt on napattu päivä Tallinnassa-paketti. Sovittu tätiltä mökki lainaan, yhdet grillaukset Tampereen kupeessa, Kummipojan rippijuhlamuistaminen ja parit kahvittelut. Hassua, kun saan viedä tällä kertaa mukanani yhden Suomenreissu-noviisin, on oma into kotimaassa käymiseen kovassa kurssissa.

"Koska se blogilörina on valmis, anna ruokaa ja päästä ulos"

Nyt kaivan sulkaalevyn, Nip/Tuck-dvdboxin ja läppärin sänkyyn ja toivon että uni korjaa ennen puoltayötä. Röntgeniin on yli 2 tunnin ajomataka aamusta.

"Jos tulen kylkeen kiinni, nopeuttaako se?"

Elämä soljuu

Reilu kuukausi takana Islannissa asumista.

Paljon on ehtinyt tapahtua, paljon on vielä toivottavasti edessä.
Työt vaihtuivat onneksi naapurikylään. En voi kuin huokaista onnesta joka kerta kun töiden jälkeen ajan vuonon reunaa kotiin. Väistelen lampaita, lintuja ja joskus jopa poroja. Joskus jopa minä onnekas ajelen kotiin tietäen, että siellä odottaa minua joku muukin, kuin kissa ja koira.
Tutusminen Ukkokullan nuorimmaisiin on alkanut, aika vauhdikkaasti, mutta ei kai ihan pieleen. En voi väittää, etteikö jotain sydämessäni olisi hyrähtänyt, kun kävin tytöt hakemassa tiistaina, ilman Pabbia. Molemmat hihkuivat jo ikkunan läpi ja kipittivät ilman mitään äiti-itkuja vauhdilla Hyundain takapenkille. Keskustelu tyttöjen kanssa ei ole kovin monipuolista, kun en osaa islantia. Mutta ei 5- ja 3-vuotiaat vielä paljon onneksi vaadi. On tärkeää ymmärtää avainsanat.

Taputtelin jopa tyttöjen kanssa uimahallireissun viime viikolla, kun Ukkokulta joutui äkkiseltään merelle. Vähän jännitti pikkutyttöjen reaktio aamulla, kun edessä oli selittää onnettomalla islannilla, että isi on töissä, meidän pitää reippaasti pukea ja syödä aamupalaa ja lähteä hakemaan äitiä parin tunnin matkan päästä sairaalasta. Ainoa itku tuli kun pienempi veti herneet nenään pukemisesta.
Työt sujuvat, ei enää unelmaduuni. Mä olen loppuun kaluttu ravintola-alalle, mutta yhden kesän on vaikka seipään nenässä. Työpaikka ja -kaverit on ihan huippuja, multa puuttuu vain se palo. Mutta kun joka päivä muistaa sen mahdollisuuden nukkua omassa sängyssä, se auttaa.
Toisekseen, koko työyhteisö on minua lukuunottamatta islantilainen, auttaa kielessä. Toki joudun operoimaan englannilla, mutta esim. muutama työkaveri puhuu mulle vain islantia. Ja joka kerta uppoaa jotain, eikä hätää ole. Jos vielä kolmannen selityksen jälkeen näytän omalta tyhmältä itseltäni, tulee sama englanniksi.

Sitten on pakko heruttaa tuota Ukkokultaa. Minä tiesin ensitapaamisella, että edessä on jotain ylimaallista, mutta en uskonut sen tunteen kestävän. Mutta vieläkin, lähes puolentoista vuoden vuoristoradan jälkeen, tunne on vain vahvistumaan päin.

Mies on paljon merellä, ja työajat menevät aika paljon pahasti ristiin, minä olen pääsääntöisesti töissä 10-22 ja Ukkokulta lähtee merellä 23 eli treffit on yleensä mun työpaikalla. Jos on tuuria, Jonni tulee seuraavana iltana kuuden aikaan, syö ja nukkuu pari tuntia ja ajaa taas hotellin kautta. Homma on hullua, 20 tuntia töitä pari tunnin unilla. Ja rumba jatkuu aina lauantai-illasta perjantai-iltaan. Ainoa vapaa on perjantai-ilta ja lauantai-päivä. Mutta kun on halua, on keinoja. Eikä onneksi viikot pysy ehjinä, on huonoa keliä, on päiviä jolloin auto ei hae kalaa. On menoja, omia ja muiden samalla paatilla kalastavilla. Paras yllätys on puhelu mereltä, kun suunnitelma muuttuu ja mies tulee kotiin, kun olen orientoitunut olemaan koko viikon yksin.

Ja ettei elämä menisi liian nopeasti uomiinsa, on työn alla uskomaton projekti. Suuri syy hiljaiseen kirjoitteluuni on juuri se. En malttaisi millään pitää suutani kiinni, mutta en halua vielä asiaa julkistaa. Koska jos tämä juttu kaatuu, märryän lattialla kuin pikkulapsi. Ollaan niin ohuella jäällä, että toteutuminen on enemmän kuin epävarmaa, mutta kun ikuinen optimisti olen. Kun mattoa ei ole vielä vedetty alta, on ihana suunnitella ja hehkuttaa. Vielä on toivoa, vaikka niin vähän.

Meillä näyttää tältä

Toivepostaus :)
Talo on -53 rakennettu kouluksi ja toiminut jokusen vuoden kaksituhattaluvun alussa hotelli-ravintolana. Neliöitä on kai joku lähes 400 kaikkineensa. Hyvänä puolena on tila, kiva huonejärjestely. Keittiö kaasuhelloineeen ja -uunineen. Upea miljöö, vesiputous heti talon takana. Iso terassi, parveke yläkerran kylppäristä. Talo mahdollistaisi vaikka mihin.
 Huonoina aivan järjettömän hankala ja vittuileva vesisysteemi. Poiketen islantilaisesta normaalista, talossa ei ole porakaivoa kuumalle vedelle. Eli siis meillä leikitään normaalin lämminvesivaraajan kanssa, joka toimii miten toimii. Lämmitys on sitten kanssa suorasähköä, eli puolet asumiskustannuksista on sähkölaskua ja siltikin, jos ulkona on 5 astetta, sänkyyn meneminen on yhtä tuskaa.
Neutraaleja puolia on matka kaupalle, tulee oikeasti suunniteltua kauppareissut etukäteen ja seki mitä sieltä tarvii.
Sijainti on itäisillä vuonoilla.
Djúpivoguriin 40 km, jossa on normaali ruokakauppa, viinakauppa, posti, pankki, ihana käsityömyymälä, lääkäri ja apteekki.

 Breiðdalsvikiin on 25 km ja sieltä saa autoon löpöö, minimarketista välttämättömimmät ja hotellista ruokaa ja majoituksen.

Egilsstaðiriin on noin 80 km, jos ajaa vuoristopolun kautta jonka nimi on Öxi. Tuli ajettua vahingossa sen kautta tänne ekan kerran. Auton paikannin neuvoi reittiä joka on noin 60 km pidempi, mutta minä tyttö luotin Googlemapsiin ja paikalliseen liikennelaitoksen nettisivuun. Meillä oli tuuria, mutta tie on niin piskuinen Ukkokullan mukaan, ettei sen aukiolemisesta saa reaaliaikaista tietoa netistä. 

Egilsstaðirin löytyy jo sitten vaikka mitä, mun mittapuulla se on jo shoppailuparatiisi.

Reykjavíkiin on vähän 700 km ajoa eteläisimmän Islannin rantatietä.

Talo on vuokrattu, ei mun miehen oma.
Kuvista puuttuu tuulikaappi, oli niin sekainen ja täynnä paskaisia merikamppeita ja kamarakin oli heilahtanut.
Makuhuoneestakaan ei kuvaa, Muru oli nukkumassa kun kuvailin ja sekään ei todellakaan ollut esittelykunnossa.
Yläkerran parveke ja parempi ulkokuva unohtui ladata.
Mutta niistä sitten vaikka toisella kertaa.

Koti kuvattuna vesiputoukselta

Olohuone, vanha koulusali. Huomaa kirjahyllyn takana puolapuut.

Olohuone toisesta suunnasta ja perällä ruokailuhuone.

Olohuoneesta näkymä eteiseen

Ruokailuhuone lähempää

Eteistä ja poikien vessan ovi auki, meillä tytöt ja pojat pissii eri vessoissa. Oikealla ovi tuulikaappiin.

Oikealla tyttöjen vessa ja keskellä ovi meidän makkariin.

Yläkerran portaikko

Yksi yläkerran makkareista, nykyinen mun vaatehuone.

Toinen yläkerran makkareista.

Ja kolmas yläkerrasta.

Yläkerran kylppäri.

Ja portaikkoa ylhäältä alas.

Kangi keittiöön, vasemmalla portaat ruokailutilaan ja alakertaan.

Alakerran portaikko

Lähikuvaa koko talon läpi olevaa kaakelikikkailua, joo-o.

Suihku saunalla.

Sauna, kahden pyllyn.

Kivikikkailua alakerran käytävältä.

Alakerran ensimmäinen nukkumakomero

Alakerran toinen nukkumakomero

Alakerran kolmas nukkumakomero

Kaksi neljästä talon pakastamisesta, ei ihan välttämättä ymmärrä.

Portaikko keskikerrokseen.

Keittiö on pieni, mutta entinen ravintolan sellainen.

Ja pesukone keittiön nurkassa, plääh.

Ruokailuhuonetta keittiöltä päin kuvattuna

Näkymä terassille.