GoogleTranslate

lauantai 23. marraskuuta 2013

Let the battle begin...


Teurastus on alkanut, viikko sitten. Olen ollut pääsääntöisesti sisällä siisteissä hommissa.
Ensimmäiset päivät olin vanhalla tarhalla paikkailemassa, kun osa minkeistä oli jäänyt punnitsematta.
Ja koin ensimmäisen huonon omantunnon.
Kurkistus pesästä

Kaksi riviä häkkejä, joissa majailee kaksi poikaa ja yksi tyttö. Tytöt olivat jääneet punnitsematta. Mun hommana oli punnita tytöt, kirjoittaa paino passiin, palauttaa takaisin häkkiin ja ottaa niiltä tyttösiltä kortit mukaan, joiden paino oli väristä riippuen alle 1400 tai 1500 grammaa. Suurin osa kevään tyttöistä on yli painorajan. Jossain vaiheessa puntarilla oli tyttönen, paino 750 grammaa, kiltti kuin mikä. Katsoi minua suoraan silmiin, kun laitoin passin teurastettavien nippuun. Tuli paha mieli.
Sisko vaa'alla ja sen veli odottamassa vuoroaan.

Viikko sitten tiistain olin ensimmäisen kerran isolla tarhalla teurastukseen liittyvissä hommissa.
Pahat Pojat

Puuhailin nahkahuoneessa vähän sitä ja tätä. Kokeilin rasvapoistajaa, en toki omaan pehvaani, vaikka sekin sitä varmaan tarvis.

Alla olevassa videossa pullukka poika leikkii. 

Seuraavana aamuna pomo nappasi mut ensimmäisenä privaan ja kyseli mun jatkosuunnitelmia. Tarjosi töitä jatkossakin. Olin ihmeissäni, mutta otettu. Ja vielä ilmoitti, että samana päivänä alkaa koulutus koneelle, joka venyttää nahan kuivatukseen.
Mun työkalu

Sitä on sitten harjoiteltu. Ekan päivän saldo oli 3 kertaa oma sormi kyseiseen koneeseen. Ei vahinkoja, mutta tippa tuli linssiin, kun jättää sormen pään puristimen väliin. Tahti on kova. Mua on painotettu koko ajan, että mun homma on vain ja ainoastaan käyttää konetta, ei mitään muuta. Ja se on mulle vaikeaa, kun se käytännössä tarkoittaa mun mittapuulla prinsessointia. Eli sitä, kun muovi loppuu koneesta, joku muu hakee rullan, kun vaunu on täynnä, joku muu vaihtaa uuden. Kun nahasta pettää nenä, joku muu laittaa tukikappaleen. Mä ymmärrän syyn, käyttämälläni koneella pystyy venyttämään maksimissan kolme nahkaa minuutissa, tavoite on 1500 nahkaa päivä, yli saa ja toivottavaa on mennä eli työpäivä on 10 tuntia vähintään ja vapaa päiviä ei ole. Jos siis käytän aikaa siihen mitä muutkin voivat tehdä, ei tulosta tule. Ja meitä koneenkäyttötaitoisia on kaksi talossa, yksi omistajista ja minä. Vähän ihmettelen, että miksi, mutta kai siihen syynsä on. Parempi kai se on opettaa yksi siihen ajan kanssa, kuin että kaikki häslää vuorollaan. Ei ihan yksinkertainen homma kuitenkaan. Kone on niin automaattinen, JOS osaat pitää nahan oikeassa asennossa ja heilauttaa hännän sekunnin palasella oikeaan aikaan pois sensorin edestä niin nahka menee oikealle paikalleen ja parilla polven painalluksella nahka on oikeassa kuosissa. Mutta siinäpä se onkin, se oikea asento ei ihan mene kohdalleen läheskään aina ja se hidastaa tahtia ja ärsyttää. Mutta kaipa se siitä, kun toivottavasti tulevasta aamusta lähtien jos koneet toimivat, ei tarvi enää tehdä ylläpitohommia. Vähän jännittää, että miten sitä kestää kelkassa.
Oodi
 Tekniikkaa on hiottu, nopeutta tulee, pikkuhiljaa, vielä on petrattavaa. Ennätys tähän mennessä, 1282 nahkaa päivässä. Lohduttavaa on se, että tod.näk. pystyn 1500 tai ainakin hyvin lähelle tämänhetkisen työpäivän pituuden puitteissa, mutta tiukkaa tekee. Ja kun hosumalla ei pääse eroon kuin sormestaan.

Ja ai niin, mulla oli vieras täällä viime lauantaina, sydänsydänsydän....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti