Pääsiäistä ja lukuorgasmi

Takapihan vesiputous

Hidasta ja rauhallista on ollut meidän kahden aikuisen pääsiäisen vietto. Crockpotissa ylikypsytettyä poron filettä, naudan palapaistia, pitsaa, lampaan koipea, siitä on meidän pääsiäinen tehty. Ja niin mämmiä, tietty, itse pikku käsin räpellettyä. Kaikkea sitä oppii ja on pakko ulkosuomalaisena yrittää, kun Prisman kymppimämmit ei ole ulottuvilla.

Luonnon muovaamaa liuskekiveä (muoks. idiootti, onko jotain muuta olemassa kuin luonnon muovaama kivi???)

Taustalla on kairaava vitutus, ollut koko alkuvuoden. Työtilanne on mitä on, kolme kuukautta jäiden polttelua, odottelua jos vaikka tänä aamuna se puhelin sois ja olis jotain tekemistä. Se on soinut n. viisitoista kertaa koko alkuvuoden aikana. Ei naurata, pankkitili nääs. Ketuttaa oma lojaalisuus, samassa kylässä missä käyn töissä, avattiin uusi, hieno kalankäsittelylaitos, Hienoine file-koneineen. Sinne oli rekrytointi joulukuussa. En mennyt, kun verokorttiani tyhjänpanttina säilyttävä työnantajani lupasi töitä koko syksyksi, talveksi ja pitkälle kevääseen. Ajattelin, että sopimus on sopimus.

Koti vuorelta päin

Ei olis kannattanut, olen siis keikkunut alle parin kymmenen prosentin tunneilla kolme kuukautta ja parasta tässä oli se, etten ole oikeutettu mihinkään kompensaatioon.


Kahdesta syystä.

Ensimmäinen on yli kymmenen kuukautta kestänyt leikki paikallisen rekisteriviranomaisen kanssa muutostani tänne. Ensin kaikki tökkäsi ovelasti mitätöityyn henkilönumerooni, joka ei kyllä estänyt verokortin saamista ja verotusta, kun olin maksavana osapuolena. Seuraavaksi törmäsin oman kylän konttoripojan besserwisseilyyn; plääh, ei tässä mitään Norjan henkkaria tarvita, suomalainenhan sä oot. Yritin nillittää, että otta nyt kopiot kaikista ja lähetä eteen päin. Ei, kun ei. Tuli sähköpostia samana päivänä, käytiin vilauttamassa sitä norskihenkkariakin. Ei kuulunut mitään ja oletin, että sillä selvä. No nyt tilanne on se, että työnantaja ei ole maksanut liitonmaksuja. Minä olen ollut laittomasti maassa neljä kuukautta yli sallitun ajan, sairasvakuutusta ei ole, matkavakuutus on ummessa kun en ole turisti ja jne. Eli ihan sama katkeeko niska vai loppuuko työt. En ole kenenkään muun kuin oman itseni ongelma. No, ei se nyt ihan niin synkkää ole, maha on täynnä ja täytyy katsoa askeleet vähän tarkemmin niin kauan kun asia on selvä. Mutta tiistaina soitan vielä kerran ja jollei asia selviä, otan makuupussini ja teen leirin henkikirjoittajan lattialle niin pitkäksi aikaa, kun mun henkilönumero on voimassa.

Vuonoa

Mutta sitten, ei valon pilkahdus vaan suoranainen helleaurinko risukasaan. Ahmaisin tänään ahneesti reilun viikon poltelleen kirjan. Islannin vuosiltaan, kokemukseltaan ja näkemykseltään konkari  Suomen lahja Islannille, Satu paukautti kirjan ulos.
Näkemykseni ja kokemukseni kirjasta on/voi vähän olla puolueellinen, koska täällä hurmaavien hullutusten maassa ollaan, mutta silti. Mun oli pakko kaivaa sukkakudin ekan kerran vuoteen käsille vain ja ainoastaan siitä syystä, että sain sillä verukkeella herutettua kirjaa koko päiväksi. Tiedätkö sen fiiliksen, kun sulla on kirja kädessä, jonka et soisi loppuvan? Islantilainen Voitta Aina on loistava kuvaus Islannista, saat maanläheisen ja kattavan kuvauksen kollapsin (aivot on narikassa, en muista suomalaista sanaa, vai onko toi suomee?) syistä ja seurauksista ja samalla tutustut saagojen hahmoihin ja kaupanpäälle aidot kuvat ja matkavinkit. Minä lukaisin ahneena e-kirjana. mutta tämä täytyy saada hyllyyn ja yrittää vielä saada kirjailijalta omistuskirjoitus.
Taidan vaatia kyseistä kirjaa pakolliseksi, tentittäväksi opukseksi jokaiselle joka suunnittelee saapuvansa Islantiin muuta kuin pitkäksi viikonlopuksi.

Kaukana siintää Hamraborg

Munarikasta!

Käytiin muuten koluamassa vuoren alarinnettä, sieltä kuvat.