Kieli ulkona

Lueskelin tuolta facen puolelta ulkosuomalaisten sivuilta keskustelua kielestä.
Se on meille maastapaenneille iso juttu. Yksilöllistäkin vielä. Toiset vannovat paikallisen kielen opettelun nimiin. Toiset porskuttavat ties kuinka monetta vuotta ilman hajuakaan ympäröivan kielen alkeista.
Minä muistan sen irtonaisen tunteen, kun muutin tänne. Ei hajuakaan ruotsista, saati norjasta. Ei pienintäkään käsitystä mitä ympärillä puhuttiin. Operoin englannilla, töissä, kaupassa, sosiaalisissa suhteissa ja asioilla. Kuuntelin korvat hörölläni aina ympärillä puhuvia ihmisiä ja yritin päästä kärryille mistä on kyse. Voi sitä oivaltamisen iloa, kun yhdestä sanasta pääsi kiinni ja oli tietävinään mistä muut puhuivat. Silloinen mies sanoi, ensimmäiseksi, jos tänne meinaa jäädä, kieli pitää opetella.

Kauniita auringonlaskuja on ollut, kun se aurinko vihdoin palasi.

Minä opettelin, toki laiskanpulskea olen ollut varsinaisen opiselun suhteen. Vähissä on ne tunnit, kun olen istunut kielikurssikirja kädessä. Puhelimen kautta kuuntelin töissä jossain vaiheessa yhtä kielikurssia, joka oli kyllä aika aneeminen. Ja nekin jutut mitkä oli muka uusia, olivat niin kummallisia ilmaisuja, ettei niitä ainakaan täällä kukaan käytä.
Niin kuin on varmaan selväksi käynyt, Islanti kutsuu minua, liiankin voimakkaasti. Ja siinä on niin monta monessa, miksikäs ei, muutaman vuoden siirtymäajalla, mutta se kieli. Olen enemmän kuin skeptinen, jaksanko ja opinko enää uutta kieltä lähellekään samassa ajassa kuin norjan? Jaksanko vielä aloittaa alusta, olla se porukan tyhmin ja hiljaisin? Istua tuntikausia sanakirja kädessä ja painaa mieleen niitä adjektiiveja joita olin kaivannut edellisessä keskustelussa. Ja ne pirun äänteet ja ärrän viljeleminen. Mä olen todella surkea ääntämisessä, norjan ja englanninkin. Ja islannissa on tukku ihan omia kiekaisuja, että sekin vielä.
Pakko kertoa yksi hauska juttu, mikä tapahtui noin kolme vuotta sitten. Silloinen mies lähetti mut hakemaan laitetta veneeseen joka antaa pumpulle singnaalin vedestä ja käynnisttä vedenpoiston, unohdin matkalla mikä sen nimi oli. Menin paikalliseen venetarvikeliikeeseen ja aloin kuvailla omistajalle mitä tarvittaaa. Alkuun yleisin aloitukseni oli; Ka de heter.... ja sitten kauheesti selitystä. Pumpun kelloa kysyin jotenkin näin; Ka det system heter hvem seier til lensepumpe, at ny er tid hente alle vann ut. (Mikä sen systeemin nimi on joka sanoo pumpulle, että on aika heittää kaikki vedet ulos)  Mies alkoi nauramaan katketakseen ja kaivoi aparaatin hyllystä ja hihitellen alkoi johdattelemaan mua kassalle. Ennen kun pääsin ulos, olin joutunut kertomaan saman kysymyksen toiselle myyjälle ja yhdelle asiakkaalle. Ei sen puoleen, nauratti itseäkin.

Mutta tämä on vain se hauska tarina kielipuolisuudesta. Samoihin aikoihin menin ostamaan painekannua rautakaupasta. Löysin itse oikean hyllyn ja kun myyjä tuli tiedustelemaan avuntarvetta, kysyin että olisikö isompaa mallia. Hyllyssä oli vain noin litranvetoisia ja olin hakemassa vähintään viiden litran vetoista. Niin kuin mainitsin, minulla on todella suomalainen aksentti, minusta kuulee puolesta sanasta, että olen kielipuoli. Myyjä närkästyi joko rouvista kielestäni tai siitä, ettei sitä isompaa kannua löytynyt ja kun kieltäydyin pienen kannun ostosta pienen myyntipuheenkin jälkeen. Myyjä tuhahti viereiselle asiakkaalle, etteihän tuo edes norjaa ymmärrä. Lähdin pois, vähinäänin.
Monta vuotta oli tunne, kun teki mieli sanoa jotain hauskaa, ei osannut ja oli vain helpompi olla hiljaa. Se turhautti. Enkä vieläkään läheskään aina osaa, mutta osaan jo kiertaa sanoja ja lauserakenteita.

Yksi niistä kymmenistä juksaveneistä, taitaa olla M/S Torshavn

Sunnuntaina, oli tilanne päällä ja sitä selvitellessä puhuin velipojalle suomea, kirjoitin ja puhuin norjaa ja lärppäsin murun kanssa englantia puhelimessa. Kun se veemäinen tilanne juoksi päässä norjaksi, oli todella työlästä kääntää samaan aikaa asiaa omassa päässä suomeksi ja kertoa sitä puhelimessa englannilla. Jestas kun turhautti ja uuvutti. Miksei meillä kaikilla maailman ötököillä voisi olla sama, universaali kieli.

Turskankieliä, mitä nuoret leikkaavat urakalla

.

Ja samalla tiedän, että jos meinaan sen herran kanssa elämää kulkea, on se islanti opeteltava. Julma tosiasia kun vain on se, että niiden tunteiden jakaminen ja tulkitseminen on jotain muuta, jos molemmat puhuvat jotain muuta kuin sitä natiivia. Se, että toinen vain, vielä menee, kun natiivi pystyy tulkkaamaan ja opettamaan.
Meillä töissä on yksi norja-latvia pariskunta. Nainen on asunut täällä jo usemman vuoden. Mies puhuu pelkkää norjaa ja nainen vastaa vain englanniksi. Vaihtoehto sekin, mutten usko sen hyvyyteen kuitenkaa pitkässä juoksussa.

Pääh, mä lähden näkemään tod.näk unia, aamulla ehkä muistan minkä kielisiä...