Lähes kolme viikkoa tauotonta työtä takana.
Pieniä askeleita eteen ja suuria kaipauksen huokauksia taakse.
Totuuksia, jotka muuttavat paljon.
Ikävää, joka on suotavaa ja ikävää, jota ei pitäisi enää potea.
Kyyneleitä täysin odottamattomissa paikoissa ja sopimattomissa tilanteissa.
Vastauksia rukouksiin ja totaalisia huonononnen kantamoisia.
Väsymystä ja turhautumista.
Työt ja vuoden kliimaksi on lähtenyt hitaasti, mutta varmasti käyntiin. Päivät venyvät ja venyvät. Vapaapäiviä ei enää ole, automaattisesti. Eilen hurahti 16 tuntia. Yö meni pyöriessä ja valvoessa, joku hermonperkele on on puristuksissa lavan alla ja herätteli yöllä usemppaan kertaan sormien tunnottomuuteen ja järkyttävään jomotukseen lavan alla. Nukuin pätkiä sohvalla, lattialla ja sängyssä. Missään ei ollut hyvä tuntia kauempaa. Heräsin aamupäivällä kuolemanväsyneenä.
Kävin omalääkärillä näyttelemässä tuota koko syksyn kiukutellutta peukaloa. Selvisi paljon muutakin, nivelpsoriasis. Selittää monta juttua. Kummallisesti syksyllä irronneen kynnen. Kummalliset nivelkivut mennen ja tullen ja koko iän kiusanneen päänahan kirvelyn ja kutinan. Nyt syödään kortisonia ja odotellaan aikaa peukalon leikkaukseen.
Ja niinhän siinä kävi, mun vanha toimenkuva katosi kuin pieru saharaan. Takaisin alkulähteillä, tuotannon puolella. Mutta. Ensivitutuksen ja -järkytyksen jälkeen. Huippua, duuni on niiiiiin stressitöntä kuin olla ja voi. Menneitä on ne yöt kun viime talvina muutaman tunni levosta tuli käytettyä sängyssä miettien, että mitkä paperit jäi mihin ja muistinko lähettää sen ja siirtää koneelle tuon. Nyt kun vain tunkee kalaa hinhalle sen mitä ehtii, on sarkansa kyntänyt. Kroppa joutuu koville, mutta sehän on parasta huumetta se.
Ainoa moite, on liikaa aikaa ajatella. Vanhoissa hommissa ei voinut päästää ajatusta valloilleen, ja kun sen muutaman kerran päästi tapahtumaan, tuli ajatuksissaan kirjoitettua kalastajalle perusteettomasti muutama kymmenen tuhatta euroa ylimääräistä rahaa tai sotkettua kahden kalastajan saaliit paperilla yhdeksi mössöksi.
Ja kun tämä tyttö ajattelee, siitä ei aina hyvää seuraa. On plakkarissa huikeita tulevaisuuden suunnitelmia, kipeää kaipuuta. Epävarmuutta ja yltiöpäistä optimismia.
Pari kertaa on tullut katseltua seinää töissä, kun ei vain voi mitään. Kyyneleet valuvat ja nenä tursuaa. Joitakin meneyksiä ja periksi antamisa ei vain voi olla jossitelematta.
Ja niin, Lapsi on "kotona". Vaikkei minulla kotia olekkaan. Elämä on levällään. Tavarat vanhassa talossa, eksän nurkissa ja käytössä. Islannin kamat matkalaukussa täällä velipojan nurkissa. Tyyny ja peitto olohuoneen lattialla. Patjaakaan ei ole, hyvin on uni maistunut kaksin kerroin olevan peiton päällä. Selkä tykkää kovasta. Lapsi laittoi hopeat jakoon toista vuotta kestäneestä parisuhteestaan ja on täällä meidän ilona. Outoa, lähes kaksi vuotta sitten lapsi lähti muihin nurkkiin. Ihana, että se on taas pitkästää aikaa läsnä ja lähellä. Mutta samalla viiltää, se ei ole enää lapsi, paitsi minulle. Se on nuori nainen, jolla on omat ajatukset. Välillä kypsemmät kuin äidillään. Kuristaa katsoa, kun on pakko myöntää olevansa vanha. Ahdistaa tajuta, että jotkut asiat on eittämättä menneitä, osasiko niistä nauttia tarpeeksi. Ei osannut, muistaa kun pahimpaan väsymykseen ja vitutukseen toivoi, että kasvais äkkiä ja muuttais pois. Nyt hädintuskin muistaa, mitä oli elämä pienen lapsen kanssa. Se elämä on mennyttä.
Islanti siintää silmissä ja sydän palaa halusta. Mutta, en minä ihan kakara (enää) ole. Hillitsen itseni ja mieleni ja hoidan velvollisuuteni. Mutta en voi väittää, ettenkö odota sitä päivää kun olen valmis ja vapaa. Pakkaan laukkuni ja lähden. Viikoksi vai loppuelämäksi. Islantiin vai Uuteen-Seelantiin. Sitä en onneksi tiedä ja hahahhaha, eikä mun tarvikkaan.
Nyt on vuorossa velipojan vääntämää lihaperunasoselaatikkoa, pari jaksoa netflixin Allya ja siinä se sitten olikin.
Huomenna lääkäriin kuulemaan jatkosuunnitelmia ja -hoitoa tälle perkeleen nivelvitukkeelle. Niin ja töihin.
Tämmöistä, teki mieli kirota. Anteeksi.
Pieniä askeleita eteen ja suuria kaipauksen huokauksia taakse.
Totuuksia, jotka muuttavat paljon.
Ikävää, joka on suotavaa ja ikävää, jota ei pitäisi enää potea.
Kyyneleitä täysin odottamattomissa paikoissa ja sopimattomissa tilanteissa.
Vastauksia rukouksiin ja totaalisia huonononnen kantamoisia.
Väsymystä ja turhautumista.
 |
| Yksi Lofooteilta oleva varkkovene |
Työt ja vuoden kliimaksi on lähtenyt hitaasti, mutta varmasti käyntiin. Päivät venyvät ja venyvät. Vapaapäiviä ei enää ole, automaattisesti. Eilen hurahti 16 tuntia. Yö meni pyöriessä ja valvoessa, joku hermonperkele on on puristuksissa lavan alla ja herätteli yöllä usemppaan kertaan sormien tunnottomuuteen ja järkyttävään jomotukseen lavan alla. Nukuin pätkiä sohvalla, lattialla ja sängyssä. Missään ei ollut hyvä tuntia kauempaa. Heräsin aamupäivällä kuolemanväsyneenä.
 |
| Kaunista kaamosta Norjanmeren rannalta |
Kävin omalääkärillä näyttelemässä tuota koko syksyn kiukutellutta peukaloa. Selvisi paljon muutakin, nivelpsoriasis. Selittää monta juttua. Kummallisesti syksyllä irronneen kynnen. Kummalliset nivelkivut mennen ja tullen ja koko iän kiusanneen päänahan kirvelyn ja kutinan. Nyt syödään kortisonia ja odotellaan aikaa peukalon leikkaukseen.
Ja niinhän siinä kävi, mun vanha toimenkuva katosi kuin pieru saharaan. Takaisin alkulähteillä, tuotannon puolella. Mutta. Ensivitutuksen ja -järkytyksen jälkeen. Huippua, duuni on niiiiiin stressitöntä kuin olla ja voi. Menneitä on ne yöt kun viime talvina muutaman tunni levosta tuli käytettyä sängyssä miettien, että mitkä paperit jäi mihin ja muistinko lähettää sen ja siirtää koneelle tuon. Nyt kun vain tunkee kalaa hinhalle sen mitä ehtii, on sarkansa kyntänyt. Kroppa joutuu koville, mutta sehän on parasta huumetta se.
 |
| Kanto kaskessa |
Ainoa moite, on liikaa aikaa ajatella. Vanhoissa hommissa ei voinut päästää ajatusta valloilleen, ja kun sen muutaman kerran päästi tapahtumaan, tuli ajatuksissaan kirjoitettua kalastajalle perusteettomasti muutama kymmenen tuhatta euroa ylimääräistä rahaa tai sotkettua kahden kalastajan saaliit paperilla yhdeksi mössöksi.
Ja kun tämä tyttö ajattelee, siitä ei aina hyvää seuraa. On plakkarissa huikeita tulevaisuuden suunnitelmia, kipeää kaipuuta. Epävarmuutta ja yltiöpäistä optimismia.
Pari kertaa on tullut katseltua seinää töissä, kun ei vain voi mitään. Kyyneleet valuvat ja nenä tursuaa. Joitakin meneyksiä ja periksi antamisa ei vain voi olla jossitelematta.
 |
| Pakkasia on ollut ihan liikaa, mutta kaunista luonnon taidetta. |
Ja niin, Lapsi on "kotona". Vaikkei minulla kotia olekkaan. Elämä on levällään. Tavarat vanhassa talossa, eksän nurkissa ja käytössä. Islannin kamat matkalaukussa täällä velipojan nurkissa. Tyyny ja peitto olohuoneen lattialla. Patjaakaan ei ole, hyvin on uni maistunut kaksin kerroin olevan peiton päällä. Selkä tykkää kovasta. Lapsi laittoi hopeat jakoon toista vuotta kestäneestä parisuhteestaan ja on täällä meidän ilona. Outoa, lähes kaksi vuotta sitten lapsi lähti muihin nurkkiin. Ihana, että se on taas pitkästää aikaa läsnä ja lähellä. Mutta samalla viiltää, se ei ole enää lapsi, paitsi minulle. Se on nuori nainen, jolla on omat ajatukset. Välillä kypsemmät kuin äidillään. Kuristaa katsoa, kun on pakko myöntää olevansa vanha. Ahdistaa tajuta, että jotkut asiat on eittämättä menneitä, osasiko niistä nauttia tarpeeksi. Ei osannut, muistaa kun pahimpaan väsymykseen ja vitutukseen toivoi, että kasvais äkkiä ja muuttais pois. Nyt hädintuskin muistaa, mitä oli elämä pienen lapsen kanssa. Se elämä on mennyttä.
Islanti siintää silmissä ja sydän palaa halusta. Mutta, en minä ihan kakara (enää) ole. Hillitsen itseni ja mieleni ja hoidan velvollisuuteni. Mutta en voi väittää, ettenkö odota sitä päivää kun olen valmis ja vapaa. Pakkaan laukkuni ja lähden. Viikoksi vai loppuelämäksi. Islantiin vai Uuteen-Seelantiin. Sitä en onneksi tiedä ja hahahhaha, eikä mun tarvikkaan.
Nyt on vuorossa velipojan vääntämää lihaperunasoselaatikkoa, pari jaksoa netflixin Allya ja siinä se sitten olikin.
Huomenna lääkäriin kuulemaan jatkosuunnitelmia ja -hoitoa tälle perkeleen nivelvitukkeelle. Niin ja töihin.
 |
| Työt alkoi kello 6 eilen aamulla, olo oli tuommoinen, rasvakalamainen |
Tämmöistä, teki mieli kirota. Anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti