GoogleTranslate

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Haluan vaikka mita

Huippublogisti Satun innoittamana, mina myos, kay kurkkaamassa mita Satu haluaa.



Haluaisin, etta tassa varalapparissa olisi asennettu myos suomalainen nappaimisto. Korpeaa kirjoittaa ilman niita suomalaisia kirjaimia.

Haluaisin, ettei mun eika Ukkokullan tarvisi tehda reissuhommia. Ei nelikymppisia ole enaa tarkoitettu, ainakaan meita, matkalaukkuelamaan.

Haluaisin tehda sen ison remontin tahan taloon nyt, enka joskus. Haluaisin myos, ettei tuo mun mies olisi niin sen valkoisen peraan. JA pystyisi nakemaan mun suunnitelmat, mun silmilla.

Haluaisin jonkin moisen jarjenhivenen ajokeleihin JA teiden kunnossapitoon. Vituttaa oikeasti olla jumissa vain ja ainoastaan sen takia, etta teiden suolaaminen on taysin mahdottomuus Reykjavikin ulkopuolella. Ihmetelkaa sitten, kun kaikki haluaa asua 101 postinumerolla.



Haluaisin lomalle, tekemaan ei mitaan. Ihan sama minne, jos varustus on paikan mukainen.

Haluaisin, etta mun tyonantaja oppisi edes alkeellisimmat vuorovaikutustaidot ja pitamaan edes jotenkuten kiinni sovituista.

Haluan uuden auton, en siis uudempaa kuin tuo musta paholainen pihassa, vaan vaikka vanhemman joka ei ole jumissa joka helvetin kerta, kun maassa on enemman kuin kymmenen senttia markaa lunta.

Haluan Ikeaan shoppailemaan. En olisi koskaan uskonut sanovani nain. En ole koskaan pitanyt kyseista ostoshelvettia minaan. Nyt mulla on noin 80 kohdan ostoslista keittiossa. Ja tutkailtua tilannetta, ainoa mista saan ne kaikki pikkunippelit ja nappelit, menematta konkurssiin, on lihapullahelvetti.



Ja haluaisin taman talon kutistuvan hetkellisesti kolmeenkymmeneen nelioon, kun on aika kaivaa imuri ja moppi. Tai haluaisin oppia siivoamaan jarjestelmallisesti.

Haluaisin lukea kaikki Terry Pratchettin kirjat suomeksi.

Haluaisin vetaa kunnon kannit, jos saan takuun ettei tule sen paivaista krapulaa. Ja asiaan liittyen, haluaisin tehda selvaksi paikallisen viinakaupan tadille, etta voisi oikeasti valikoimaan edes yhden juotavan punaviinin.



Viitaten yhteen keskusteluketjuun fasessa. Haluaisin, ettei me oltain niin helkatin hanakoita tuomitsemaan toisiamme. Pahaa tekee lukea, kun yksi purkaa pahaa oloaan, niin kommentti toisensa peraan on, etta ei mua vaan, ei mulle vaan, plaaplaa. Se suru/tuska/arsytys voi olla ihan aito, vaikkei olisi omalle kohdalle osunutkaan.

Haluaisin omata elaman, jota olisi helpompi aikatauluttaa tai olla parempi siina itse.

Ja ma haluan isomman saunan, semmoisen missa voin maata nostamatta jalkoja seinalle.

Haluaisin nama mun nakkisormet kuntoon, jollakin ihmeella. Haluaisin kantaa roskapussin ulos, niin ettei tarvitsis paria pienempaa sormea oikoa vakivalloin suoraksi.

Mut oikeesti, just nyt. Ma haluan vain mun ukon kotio.


2 kommenttia:

  1. Hei, olen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa, huippu blogi muuten. Postaukseen kuulumaton kysymys olisi... Olen miettinyt kesätyömahdollisuutta norjan kalatehtaille jo pari vuotta mutta en ole saanut aikaiseksi, niukan informaation takia. Olisiko sinulla antaa jotain vinkkejä työnhakuun kalatehtaalle? Mistä ihmeestä niitä yhteystietoja saa kun ei näytä netissä olevan?

    Jatka samaan malliin, Tuula.

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Kalatehtaalla työskentely on sinänsä erilaista, että sesonki ei ole kesällä. Päinvastoin, esimerkiksi mun työnantaja Norjassa työllisti kesäisin pari hassua nuorta kesäisin. Heinäkuu on usein sulkukuukausi kokonaan.
    Talvi ja kevättalvi on sitten rappaamista ja työntäyteistä aikaa.
    Eli mä en valitettavasti osaa auttaa, ainoa mitä muistan omasta nuoruudesta kun muutama kamu kävi katkaraputehtaalla kesätöissä Norjassa, mutten muista enää edes missä ja siitä on yli 20 vuotta aikaa.

    VastaaPoista