GoogleTranslate

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pieni kotiorja

Oikeesti. Ylpeä sellainen, koska osaa edes vähän ja välillä laittaa toisen tarpeet omien edelle.
Nöyrä kotiorja, muahahhaaa
Huono keli, todella huono ja kohta kolmatta viikkoa. Töitä viimeisen kahden viikon aikana 8 tuntia. Viime viikon maanantaina neljä tuntia ja tämän viikon keskiviikkona toiset neljä.
Niin, olisko pitänyt sittenkin lähteä sinne minkin teurastukseen. Siellä olisi painettu tämän 8 tunnin sijasta vähintään 140 tuntia. Niin. Ei olis.
Mä niin rakastan tätä maisemaa. Sorry vaan Norja.
On niin suloisen ihanaa löytää itsestään vieläkin enemmän niitä sovinistisia ja vanhakantaisia ajatusmalleja.
Se räjähtanyt mies, jonka tavarat ja vaatteet on täällä talossa, kävi taas tänään. Se lähti keskiviikko-iltana seitsemältä ajamaan ja se sano nukkuneensa eilen puolitoista tuntia. Siis sen keskiviikon jälkeen.
Minä hauduttelin aromikeittimessä porokastiketta kolmatta tuntia ja heitin arviolta saunan päälle. Kiitos tuon crock-potin, sain höyryävän kuuman mutta en kuivahtaneen ruuan alta kahden minuutin herran (no oman kanssa) lautaselle. Kaadoin loput punaviinit sen lasiin, kiikutin ruuat ja lautaset keittiöön.
Ei listalla tänään, mutta savustettuja lampaansorkkia, ei hullumpia.
Tuuppasin zombien portaisiin ja sitä kautta saunaan. Pesin kuin pikkulapsen seisaaltaan torkkuvan miehen suhteellisen lyhyen saunottelun jälkeen. Tein tarjouksen niskahieronnasta tai yhdestä toisesta jutusta. Ihan vain siksi, että sain kipattua sen sänkyyn, aikaa kun saunan jälkeen kun oli herra potkaista tien päälle tasan kolme ja puoli tuntia. No ei tarvinnut hieroa.
Arkistomateriaalia
Silla aikaa kun kuorsaus kuului makkarista, tänään vaihdettujen lakanoitten välistä. Kaivoin merimiessäkistä vähäiset pyykit. Pyykkikorin pohjan näkymisen takia jouduin vielä hakemaan kellarista kerran käytetyn pyyhkeen koneen täytteeksi, kun ei antanut sielu myöden pestä yhtä nyrkillistä.
Keitin kahvin juuri passelisti ennen kuin muutuin neitiajaksi. Oikeesti, vitutti töykkiä ylös toista, joka ei osannut väsymykseltään puhua mitään kieltä. Kun kommunikaatio alkoi sujumaan sängynlaidalla nuokkuvalta, tiedustelin seuraavan merimaratoonin aloitusvaatetusta. Sain selkeän ohjeen ja aloin selaamaan vaatenippua. Ei sitä toiseksi parasta termopaitaa missään. Juoksin ympäri talon, kävin katsomassa tyhjää pyykkikoria, juuri ripustamiani telineellä. Selasin uudestaan herran vaateniput.
Ei naurattanut, kun tunsin pikkuthaivaimon nostavan päätään. Iik, mä olen hukannut Hänen lempivaatekappaleensa, tästähän ansaitsee jo selkäsaunan. Huolella suunnittelemani ohjelma jolla minimoidaan merimiehen omat liikkeet ja maksimoidaan sielun ja ruumiin lepo muutaman tunnin aikana, tuntui valuvan viemäriin kuin ruokasoodavesilius jolla olin päivällä liotellut kaikki mahdolliset kahvinkeittoon liittyvät.
 No joo, se oli kuin olikin puhtaana sen säkin sivutaskussa, minä aika ajoin huono pikkuvaimo en pakannut viime kertaisia, se teki sen ihan itse.
Ja kun kaikkein huvittavinta tässä mun sinkoilussa on juurikin se, ettei tuo mies odota eikä vaadi mitään tallaista. Joka kerta se ainakin leikkii todella yllättynyttä ja kiitollista murkinasta mitä on tarjolla. Eikä se todellakaan ole aina poroa, monet kerrat mennään munakkaalla, paistetulla nakilla tai puolivalmiilla pastalla. Jos minä en ole omien hommien takia ehtinyt pesemään yhtäkään herran työvaatetta, se ottaa nurkumatta mukaan sen mitä on tarjolla. Joskus minun kielipuolisuuteni takia se muutama tunti mikä pitäisi nukkua, menee siihen kun herra istuu puhelimessa ja hoitaa kaikki juoksevat asiat.
Siksi minä teen tämän, koska minulla on aikaa nyt. Herran pitkät päivät takaavat sen, että joulu tulee tähänkin taloon, kun minä saan tämän paskakuukauden takia tutkia tiliäni tilipäivänä suurennuslasilla.
Minulla on rehellisesti tunne, että tehdään tätä juttua tiiminä. Anteeksi kaikki entiset parisuhteeni, mutta ensimmäisen kerran elämässäni mulla on tunne, että tämä suhde ja rakkaus on yhteinen projekti.
Ensilumi kävi viikolla, ei tarvita enempää, kiitos.









2 kommenttia:

  1. Kiehtovaa! Ja hyvin kerrottua! Villejä kuvia. Terveisiä Perämeren saarelta Hailuodosta. Riitta

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Maisemia täällä on kuvattavaksi. Terassilta aukeavaa vuonoa ja vuorijonoa tulee katseltua joka päivä ja useasti. Mutta joka viikko tulee otettua ainakin se yksi kuva lisää. Aina on muka vähän kauniinpi kajotus, pilvi tai varjo.

    VastaaPoista